"Kaikki on turhan tavallista. Lähdetään etsimään jotain potkua tähän elämään. Ollaan kuin oltaisiin matkalla etelään. Kaikki on vielä mahdollista."...
Tänään käytiin mökillä uimassa. Lämpimän sään puitteissa rohkenin itsekin - eikä vesi tuntunutkaan yhtään kylmältä. Niin ja Seela mm. teki ensimmäiset uimahyppynsä laiturilta! Ensimmäinen kokeilu oli melkonen räpellys, mutta neljännen hypyn kohdalla tuli jo mukaan hieman vauhtia ja ilmalentoa. Ihan pätevä uimarihan siitä on kesän mittaan tullut. Ei Seela ihan yhtä luotettava vesipelastaja ole kuin pikkutyttönä uimakavereina toimineet leonbergit, mutta vettä kohtaan hirmusen utelias tyyppi. Äiti aikoinaan vepeä koirien kanssa treenasi ja mökkireissuilla olikin erityisen hauskaa uida syvälle kellumaan, kunnes jompikumpi koirista tuli pelastamaan - otettiin vain karvoista kiinni ja saatiin kyyti rantaan. Seela saisi varmaan sätkyn, jos joku ihminen tarraisi vedessä sen karvoihin kiinni. Mutta eipä paimenkoiraa ole ominaisuuksiltaan tai karvanlaadultaan näihin hommiin luotukaan. Kiehtova laji kuitenkin!
KT-tokoihin päästiin parin viikon tauon jälkeen. Teemoina nouto ja luoksetulo. Seela nouti super-innokkaasti, vauhdilla, eikä edes ajatellut pudottavansa kapulaa ennenaikojaan. Loppuasento kaipaa vielä hiomista, mutta alan olla jo tyytyväinen. Hassua, kuinka kiva juttu Seelalle on tuosta noudosta saatu luotua. Alunperin kun sitä ällötti pelkkä ajatuskin ottaa puinen kapula suuhunsa. Luoksetulon vauhti on erittäin hyvä! Jarrutkin toimivat jopa toisella toistolla - ei huono. Eikä pariminuuttisessa paikkiksessakaan ole suurempaa ongelmaa. Makuuasennot on parantuneet huimasti hierontojen myötä, maahanmeno ja perusasentoon nouseminen toimivat kivasti ensimmäisellä käskyllä. Olen myös yrittänyt palkkailla siitä, että Seela pistää päänsä kokonaan maahan - näin ehkä suurimmat pälyilyt ja ympäristöhäiriöt saataisiin sen päässä minimoitua. Oli oikein onnistuneet treenit.
Katsotaan, treenaillaanko seuraava kausi sitten uudessa ryhmässä. IKKJ:ssä kuitenkin tullaan pysymään. Viime kesänä mietin pitkään, että haenko tokoryhmäpaikkaa ollenkaan. Toko kuulemma pilaa pk-tottiksen lopullisesti. Ja sellainenhan Seelasta piti tulla muiden silmissä. Puhtaasti palveluskoira. Vuoden aikana ollaan kuitenkin kehitytty huomattavasti, kiitos meidän ryhmäpaikan. Seelassa on ehdottomasti potentiaalia myös pk-puolelle ja harrastelut jatkuu edelleen. En kuitenkaan jaksa uskoa, että Seelasta olisi koskaan takomaan satasen tottiksia. Siltä puuttuu se tietynlainen voima ja halu työskennellä ohjaajalleen, vaikka omalla tavallaan sillä on suurikin tarve miellyttää. Sen takia agilitykin ehkä sopii sille niin loistavasti, kun radalla ei tarvitse olla jatkuvasti kontaktissa ohjaajaansa. Radalla se saa juosta juoksemisen ilosta, hyppiä hyppimisen ilosta ja kiivetä kiipeämisen ilosta. Tehdä asioita, mitkä sitä itseään miellyttävät, kuitenkin hallitusti. Viime aikoina muutenkin olen ruvennut analysoimaan omia treenaamisia enempi. Toisinaan kärsin koko loppuillan kamalasta morkkiksesta siitä, kuinka taas sallin siltä treeneissä sopimatonta käyttäytymistä, en osannut vaatia tarpeeksi tai olin muutenvain huono ohjaaja. KT-tokot on olleet huonojen aikojen keskellä ainoita valopilkkuja. Seela on hieno koira ja siitä saa olla usein hyvinkin ylpeä.
Ps. Hierojalla käytiin niskan takia toistamiseen. Mitään ihmeellistä ei edellämainittua lukuunottamatta löytynyt (tosin edellisestä kerrasta oli vain se pari viikkoa). Niska tuntui jumiselta edelleen ja uusi käynti parin viikon päähän... Tosi harmittavaa, mutta täytyyhän tuo pois hoitaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti