Sivut

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Sitkeä sydän

3 kommenttia:
Koulupäivät vetelee viimesiään ja (ah niin ihanan) opparin raakaversion sain palautettua perjantaina. Tästä helpottuneena ehdin kirjoitella vihdoinkin blogin puolelle ja voidaan Seelan kanssa harrastaa ilman turhaa koulustressiä takaraivossa. Pennulla on ikääkin kertyntyt jo reilut 5 kuukautta. 


Sunnuntaina, tammikuun 13.päivä tammikuuta, ajeltiin kohti Längelmäkeä Tosselin kasvattitapaamiseen. Sain houkuteltua kaverin matkaseuraksi ja lähes kolmituntinen ajomatka sujuikin loppujen lopuksi melko sukkelaan. Löydettiin jopa perille hyvissä ajoin! Jouduttiin tosin hyödyntämään paikkakuntalaista koiranulkoiluttajaa oikean reitin löytämiseksi... Seela malttoi nukkua koko matkan ja perillä riittikin virtaa aivan kotiinlähtöön asti (tuon kanssa on vaan niin helppo matkustella, kun osaa rentoutua autossa välittömästi). Paikkanahan oli siis Länkipohjan Kana-areena. Paikka oli kivan oloinen ja mukavassa ympäristössä. Seelakaan ei pistänyt pahakseen ollessaan ensimmäistä kertaa halliolosuhteissa isomman koirajoukon seassa. Paikalla oli yhtä lukuunottamatta kaikki pentuesisarukset eli Dalton, Eikka, Mainio, Miina (ja Seela). Vain Kiukku jäi joukosta uupumaan. Seelan osalta päivä sujui mainiosti. Pennut saivat alkuunsa leikkiä keskenään ja hieman myöhemmin hallille saapui muutamia vanhempia kasvatteja. Seelalla oli vähän semmonen "tahallani ärsytän" -päivä menossa ja veljien kanssa väänsi menemään pitkin päivää. Katseltiin välillä, kun isot ja osaavat briardit treenaili jokainen jotain vuorollaan ja kokeiltiin itsekin muutamia "tokoliikkeitä", kun oli kerrankin pätevää porukkaa hyödynnettävänä. Kiitos siis vinkeistä! Kokeiltiin pariin otteeseen agiputkea eikä Seela ollut moisesta moksiskaan. Muitten menoja katsellessa pentu äänteli välillä niin, ettei epäselväksi jäänyt kuka sinne agilitykentälle oliskaan halunnut. Tosi kiva päivä oli Längelmäellä nähden Seelan sisaruksia ja tutustuen enemmän briardimaailmaan! Saatiin nähdä Mainio-veljeä vielä toistamiseenkin, kun Noora poikkesi Seinäjoella tammikuun loppupuolella. Kiitos Noora, että jaksoit tänne asti ajella yhden ruokasäkin takia! :) Seela oli ihan poikki leikkihetkestä ja niin onnellinen tuttuja naamoja nähdessään. Sanillakin oli kerrakseen ihmeteltävää, kun briardimäärä oli pihalla tuplaantunut...



Tammikuun viimesellä viikolla pääsi molemmat koirat rokotuksille. Seela oli eläinlääkärin jälleennäkemisestä niin innoissaan, että päästi ilopissatkin alleen.  Tuota ns. ilopissailua tapahtuu aina silloi tällöin, nykyään jo huomattavasti harvemmin. Yleensä jätän pennun kokonaan huomioimatta kotiin tullessani ja samalla oven avauksella lähdetään ulos. Öisin Seela osaa pidätellä hienosti eikä enää viikkoihin oo vahinkoja sattunut yön aikana. Kahdeksan tunnin työ(ssäoppimis)päivä tuntuu kuitenkin olevan vielä liian pitkä pidätellä. Toki pari poikkeuskertaakin on jopa ollut! Mutta siis.... Seela sai tehosterokotuksensa ja käyttäytyi taas niin mallikelpoisesti, vaikka pöydälle joutuikin. Sani oli päinvastoin kauhusta jäykkänä jo eläinklinikan pihassa eikä suostunut sisälle tulemaan kantamatta. Onhan se tuolla joutunut liian tiheään tahtiin ramppamaankin. :( Sanin kohdalla on aina olemassa pieni (lue valtava) jännitys päällä ihan jo pelkästään ylipainosta johtuen. Eläinlääkärin mukaan hampaat olivat kuitenkin paremmassa kunnossa, mitä pitkiin aikoihin ja sydän kuulosti hyvinkin terveeltä. Kyllä meidän Sannilla on vaan sitkeä sydän!

10.päivä Helmikuuta lähdettiin käymään Kauhajoella pentumätsäreiden merkeissä. Matkaan lähdettiin lähinnä sosiaalistamistarkoituksissa, mutta en voinut olla ilmoittamatta meitä kehään. Edellisenä päivänä käytiin hallilla harjottelemassa näyttelymenoa kaverin käpälöimänä. Touhu tuntui menevän pelleilyksi ja olin varma, että sama touhu jatkuu vielä seuraavana päivänä. Kehä oli keskellä hallia ja ympärillä siis suuri joukko koiria omistajineen. Eihän pieni pentu tuommosessa tilanteessa kykenisi millään edes keskittymään...vai pystyisköhän sittenkin? Jouduttiin odottelemaan vuoroamme melko pitkään ollen toiseksi viimeisessä parissa. Seela oli saanut tunnin verran rauhottua ja katsella muitten koirien menoa. Taisi olla ainoita pentuja, jotka pisti pitkäkseen odotellessaan. Kehään päästessä pentu olikin aivan korva tarkkana eikä vilkuillut lainkaan kehän laitamilla haukkuvia pentukoiria. Juostiin alkuun kehä kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari tuli pentua moikkaamaan ja käpälöimään. Ja, mitä ihmettä... Seela antoi tuomarin käpälöidä itseään ihan vapaasti ja hampaiden näyttäminenkin sujui kun kokeneelta konkarilta! Hetken paikallaolon jälkeen kierrettiin kehä ympäri ja olin hirmu tyytyväinen pennun ottamaan kontaktiin. Tuomari taas oli toista mieltä liiankin intensiivisesta kontaktista ja käski vetää toisenkin kierroksen jättäen namit täysin pois. Oli nameja tai ei, pentu keskitty täysin muhun. Saatiin kovasti kehuja sulavista ja kauniista liikkeistä. Kyllähän tuon kanssa saa mennä jo melkosta vauhtia, jotta askeleista sais vaivattoman näköiset. Seisomispuoli taas oli siinä vaiheessa ehdottomasti työn alla, enkä vaatinutkaan täydellistä asettautumista ja palkkaus oli melko tiheätahtista. Meni kuitenkin omasta mielestäni todella kivasti. Tuomari antoi meille punaisen eli ns. paremman nauhan. Nauhakehästä pudottiin melko vikkelään, kuten jo ennalta oli arvattavissa. Kehän jälkeen pentu olisi kovasti ollut leikkimässä vieressä odotelleen chihuahuan kanssa. Aluksi Seela tuijotti toista niin hölmistyneenä (kaveri tais painaa yhtä paljon, kun Seelan tassu), mutta olis ollut innoissaan leikkiin pyytämässä. Chihulta ei kuitenkaa tullut vastakaikua. Päivältä tavoiteltiin hauskaa yhdessäoloa ja kerättiin kivoja kokemuksia molemmin puolin. Ainakin pentu oli kotiin tullessaan väsynyt ja onnellinen. 6. huhtikuuta olisi tiedossa seuraavat mätsärit upouudessa Lakeuden Koiraurheilukeskuksessa. Hyvä vaan käydä harjottelemassa ennen tulevaa pentunäyttelyä, jonne erehdyin ilmoitusta pistämään viime viikolla. Seela pääsee siis korkkaamaan näyttelyuransa Seinäjoella 19. toukokuuta. 

Parisen viikkoa sitten alkoi meidän pentukurssi
Koirakoulu Fiiliksellä! Ryhmissä on yhteensä kuusi koirakkoa ja meidän kurssikavereista löytyy valkoinenpaimenkoira, mäyräkoira, schapendoes, westie ja bordercollie. Aloteltiin kurssia ihan vaan treenailemalla kontaktia ja palkattiin aina silmiin katsomisesta. Jossain vaiheessa saatiin käyttöömme kosketuslepit. Seela ymmärsi kosketuskepin idean tosi nopeasti ja vaihdettiin myöhemmässä vaiheessa keppi omaan käteen. Fiksuna pentuna ei tarvinut montaa toistoa asian sisäistämiseen. Harjoiteltiin myös luoksetuloja, jotka kyllä ainakin tällä hetkellä on Seelan vahvuus. Otettiin ensiksi aivan lyhyillä matkoilla ja lopuksi noin kymmenen metrin välimatkalla. Hirveen ylpeä oon tuosta Seelan luoksetulosta, kun lenkeillä riittää yleensä pelkkä vihellys ja "Tänne" niin johan painellaan kovaa vauhtia takasinpäin! Viime viikolla sitten olikin toinen kurssikerta ja itteä aivan hävettää, kuinka epäonnistunut kerta meillä oli välineistön ja siitä johtuneen ärsytyksen takia! Aivan alussa Seela riuhtas hihnassa niin, että panta ratkes ja pentu pääsi irti. Jouduin virittelemään meidän monitoimihihnasta pantaosan, mutta eipä nuo pistolukotkaan jäätyneenä paljoa pidätellyt. Hyvä puoli on siinä, ettei tuo mun luota mihinkään lähde vaikka irti pääseekin. Äääähhh! Tästä lähtien varaudun kahdella pannalla. No, mutta kuitenkin... Treenailtiin taas paljon kontaktia, joka on meille ihan hyvä. Tehtiin aluksi kaheksikkoa tolppien välissä ja Seelan oli pakko joka kierroksella käydä ne tolpat tökkäämässä kumoon. Muuten meni ihan kelvollisesti. Aloiteltiin myös harjoittelemaan temppua, jossa koiran tulisi kiertäen tulla istumaan jalkoväliin. Näissä tempuissa Seela on melko pro ja voisin itekkin alkaa käyttää enemmän luovuutta temppuilun suhteen! Kurssi saadaan päätökseen huhtikuun aikana ja toukokuulle oonkin laittanut hakemusta alkeishakuryhmään. Oon kysellyt moisesta kurssista jo samana viikonloppuna, kun pentu meidän taloon asteli (ihan vaan senkin takia, kun muistelin niitä kahden vuoden alkeiskurssijonoja agilityyn). Nyt vaan peukut pystyssä, että meidät kurssille otettais mukaan. Ja jos meissä on havaittavissa minkäänlaista potentiaalia, tullaan varmasti jatkamaan alkeita pidemmällekin. Sopivia (alkeis)tokokursseja ei ainakaan tällä hetkellä ole löytynyt, mutta eiköhän niitäkin julkaista kevään tullen.

Ollaan nähty myös lampaita pariin otteeseen alkuvuoden aikana. En tiedä oliko Seelan mielestä lampaat vai heinäkasassa pomppiminen kivempaa...? Aluksi ei innokkuudeltaan edes huomannut lampaita, mutta jäykistyi loppujenlopuksi paikoilleen, haukahti kerran ja katsoi mun päälle. Toista selvästi jänskätti moiset pörrökasat. Naapuristossahan noita asustelee, joten päästään aina silloin tällöin kattelemaan. Ehkä me joskus ihan paimennustakin uskalletaan lähteä kokeilemaan.

Alkuvuoteen mahtuu siis kaikki tämä ja vähän muutakin (vaikkei me aina niin ahkeria olla oltukaan). Päivitystahti tästä piristyköön!