Sivut

torstai 10. elokuuta 2017

Monta tunnetta mahtuu yhteen kesään

Ei kommentteja:
Loman viimeisiä päiviä viedään. Täällä Alajärvellä ei monenakaan päivänä olla auringolla juhlittu, mutta se ei oo menemistä haitannut. Mukavaa, kun on vaan aikaa tehdä kaikkea mitä ei työn ja työmatkan takia pysty normaalisti toteuttamaan. 

On käyty pitkästä aikaa mm. verestelemässä taitoja hevosen selässä, oltu muuttoapuna, laitettu piha ja koira-aitaus viimesen päälle kuntoon, reissattu, kyläilty, shoppailtu, grillailtu uudella grillillä, vietetty miniloma ruotsissa ja käyty heittelemässä viereinen frisbeegolf-rata läpi... Maanantai-illat on kulunut tiiviisti agilitykentällä, kun omien treenien ohella koulutan Lakkella nyt kolmatta kurssia. Ryhmäläiset on kovin taitavia ja syy siihen miksi omakin motivaatio pysyy huipussaan. 

Kesään on mahtunut murhettakin. 

Meidän mummokoira Sani nukkui pois kesäkuussa. Sydämen vajaatoiminta vei veronsa ja kunto heikkeni siihen pisteeseen, ettei ollut enää mitään oikeampaa vaihtoehtoa. Sani asui viimeisen vuoden äidin luona "saaressa" veneilykaverina enkä olisi sille enää parempaa kotia osannut toivoakaan. Ja väitän, että tuota koiraa jäädään kaipaamaan.

Sani6
"Heihei maailman suloisin huiskuhäntä ja syö paljon hyvää ruokaa siellä jossain. Kiitos kun olit kokemassa yhdessä yli puolet mun tähänastisesta elämästä iloineen ja suruineen. Mulla tulee kamala ikävä. Sani 5.8.2004-6.6.2017"

Keväämmällä toinen kissoista alkoi voida heikommin ja kun tilanne ei lähtenyt parempaan päin, lähdin käymään eläinlääkärin luona. Sydän löi kuunnellessa erityisen raskaasti ja kissa oli laihtunut valtavan pieneksi aivan lyhyessä ajassa. Päätettiin ottaa verikoe, silläkin uhalla, ettei syytä löydy. Niin siinä sitten kävi, että syytä ei ehditty selvittää, vaan kissa menehtyi syliin kesken verikokeen. Ensimmäistä kertaa kyseisen eläinlääkärin uralla. Kaikki stressi oli heikkoon kuntoon nähden liikaa ja epäilyksenä pitkälle edennyt keuhkokasvain. 

Ja jottei liian hyvin menisi, tuli eilen tieto, että meidän muorilan Hessu-koira oli nukkunut pois. Hessukin alkoi mennä hiljalleen huonompaan kuntoon eikä sydän enää jaksanut vaan iltaulkoilu jäi viimeiseksi. Lähes kymmenen yhteistä vuotta se sai toimia muorin parhaana kaverina ja ilostutti meidän monen muunkin elämää.

Kovia paikkoja joka kerta kaikki luopumiset, kun jokainen jättää jälkensä olemalla osa elämää ja omaa kasvutarinaa.



Photobucket kadotti vanhoista teksteistä kuvat, mutta hoidan ne kuntoon parhaani mukaan, kunhan jaksan.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Lähtöongelmia ja kisakevät

Ei kommentteja:
Kaikki tekstin kuvat @ Meeri Koski

Tälle kevättä ollaan kierretty kahdet kisat ja ensi viikonloppuna olisi tarkoitus ajella vielä Pietarsaareen kahdelle agiradalle. 

Pari viikkoa sitten Seinäjoella oli ykkösille kolme rataa, joista me osallistuttiin vaan agiradoille (kun en raaski hypäreitä kierrellä turhaan, kun luva on jo taskussa...). Meidän uusin ongelma, lähtö. Siihenhän se meidän ensimmäinen rata meni, kun Seela varasti lähdössä ja ajautui niin lähelle ensimmäistä hyppyä, että kieltohan siitä tuli. Toisen radan puolestaan möhlin itse yhteen erityisen helppoon hyppyyn. Muuten taas puhtaita ratoja. Kyllä mä aina välillä mietin, kuinka armoton laji tämäkin jaksaa olla harrastajalle. Niin pienistä virheistä on kaikki aina kiinni. Jälkimmäisellä radalla Seela nappasi harmittavalla vitosella kuitenkin itselleen luokkavoiton ja sai uuden lempparilelun kokoelmiinsa.

Kisoissa oli tuomarin lisäksi harjoittelija, jonka suunnittelemat radat saivat paikanpäällä (ja jälkikäteen) aikamoisen kritiikkimäärän haastavuudellaan. Erityisesti ykkösluokkalaisille hankalat linjat, jotka vaativat paljon korjaamista sekä keppikulma puhuttivat eniten. Väittäisin, että itselläni on käsissä sen verran jo "pitkälle" koulutettu koira, etten kokenut niitäkään hankalaksi, vaan kyllä meidän menestys kaatui johonkin ihan muuhun. Mutta ensi kertaa kisaaville varmasti pieni shokki, kun ei ykkösten radat enää tänä päivänä olekaan pelkkää suoraa linjaa juoksemista. Ja näytti pussikin koituvan monille ykkösille kohtaloksi. Toki tulokset varmasti kertovat jotain haasteellisuudesta sillä ensimmäisellä radalla noin 30-40 koiran joukosta ei tullut yhtäkään nollaa.



Vaasassa VAS:sin kisoissa oli tosi kiva tunnelma! Sain ensimmäistä kertaa ikinä tsempattua itseni rennoksi eikä kisaaminen jännittänyt ollenkaan. Päätin, että jätän Seelan rauhassa lähtöön ja kokeillaan haastaa itseämme ohjauksilla. Lähdöt oli edellistä parempia, mutta varastihan se. Toisena hyppyesteenä oli muuri. Tiedättekö semmoinen, jossa oli reikä keskellä. Eikä Seela ollut aikasemmin semmosta nähnyt ja jäi tuijottamaan niin pitkäksi aikaa, että kieltohan siitä tuli. Loppurata oli muutoinkin jotenkin tahmainen, erikoisesteissä oli kaikissa jotain häikkää. Toinen rata puolestaan lähti hyvin käyntiin, mutta peitin koiran linjan renkaalle ja Seela juoksi ohi. Näin taas. Muutoin kiva rata ja uskalsin irrottautua kepeillä kauemmaksi, kun tuloksella ei ollut enää mitään väliä. Ja taas sai huomata, että luottaa uskaltaa.  Kaikkiaan kiva aamupäivä aurinkoisessa merimaisemassa.

Puomilta Seela tippui alkuvuodesta niskoilleen putken päälle, jonka vuoksi jouduttiin aika suuri tuntimäärä kuluttaa kontaktiesteiden työstämiseen / luottamuksen rakentamiseen. Seela on niin valtavan herkkä koira kaikelle pahalle. Tämän tapaturman jälkeen olin jo aika lähellä luovuttamista, kun haaveiltu kisakausi oli aluillaan ja taas kaikki romuttui. Niinan kanssa kokeiltiin viedä Seela puomille pienellä "pantapakotteella" ja siitähän se sit lähtikin rullaamaan hiljalleen!

Seuraavana suunnitelmana mulla on opettaa lähtötilanne Seelalle kokonaan uusiksi. En osaa sanoa syytä alkaneelle ongelmalle vieläkään. Se on herkkä koira, mutta en muista sille käyneen lähdössä mitään (se kyllä ottaa häiriötä kaikesta mitä selän takana tapahtuu). Enkä koe, että se kävisi normaalia kuumempanakaan näissä epäonnistuneissa lähdöissä. Tuntuu, ettei se halua istua. Käväistään hierojalla välissä ja katsotaan löytyykö sieltä mitään syytä. Kesälle olisi myös haaveissa ottaa viralliset selkäkuvat, mutta alitajunta yrittää pitkittää tätä mahdollisimman myöhälle, ihan vain siinä mielessä, että jotain ratkaisevaa sieltä huomataankin.



sunnuntai 21. elokuuta 2016

Uusia tuulia ja muutoksia

Ei kommentteja:
Reilun puolen vuoden edestä meillä lienee teille kerrottavaa.

Annettiin viimeinkin periksi ikävälle, pakattiin kamppeet kasaan ja muutettiin valmistuvan remontin keskelle, meidän uuteen kotiin Alajärvelle. Avomiehen ja kahden koiran lisäksi samassa taloudessa asustaa tätä nykyä yksi ihmislapsi ja kaksi kissaa. Kyllä meillä ainakin totuteltavaa riittää. Vaikka muutto itsessään toi elämään paljon uutta, me edelleen pysyttäydytään samassa aksaryhmässä. Ja ajellaan päivittäin 140 kilometriä pelkästään työn perässä. Jonka vuoksi citroen vaihtui kevään korvilla uudehkoon, pienempään diesel-farmariin.



Sani, 12v, muutti äidin luo asumaan. Sen kanssa on kevään mittaan rampattu lääkärissä. Yhtäkkiä kuivunut nenä ja siitä muodostunut paksu vuoto sai hengityksenkin hankaloittumaan. Lääkitystä hakiessa ilmestyi kaikenlaisia muitakin "vikoja". Tähän asti kovin terveestä sydämestä havaittiin pieni, mutta selkeä sivuääni. Muuton ohella oli päätös tehtävä Sanin osalta. Ei se täällä olisi viihtynyt pennun tai kaiken uuden ja tuntemattoman keskellä. Pelotti, että se stressaa itsensä huonoon kuntoon. Siksi se pääsi muualle eläkepäiviään. Käydään me aina välillä sitä moikkaamassa. Ja ihan hyvin sillä siellä on mennytkin, vaikka kyllä meillä aina välillä ikävä sitä tuleekin. 

Sani on aristellut vatsaansa (jollain tasolla toki koko elämänsä) ja eläinlääkäri epäili haimatulehdusta, joka cavaliereille on kuulemma lähestulkoon suurimmalla osalla piilevänä. Mutta kumpikaan tarvittavista arvoista ei siihen viitannut. Luulempa, että aristelu kumpuaa aikoinaan leikatusta tyrästä. Maksa-arvot puolestaan oli koholla. Ja pernasta löytyi pitsimäistä muutosta, joka käytiin uudelleen kuun alussa ultraamassa. Suolessa ollutta ruokaa se ei olisi voinut olla, sillä se oli edelleen nähtävillä jossain perna-maksa akselilla. Voisi siis olettaa, että kyseessä on toistaiseksi aika rauhallinen kasvainmuodostuma. Hampaissa olisi hoidettavaa, mutta anestesiariski on tällä hetkellä sen verran korkea, että heräämiselle ei pystytä enää antamaan takuita. Peruskunto Sanilla on ihan hyvä ja se on kunnostaunut venekoirana ja kalastuskaverina loppukesän ajan. Ja niin kauan kun siltä löytyy ilo liikkua ja ruoka maistuu, ihmeempiä toimenpiteitä ei tarvita. Sydänlääkitys sillä toki on loppuelämänsä ajan. Lääkäri veikkaili, että jos sydän pysyy kunnossa, elinvuosia voi olla vielä useampikin jäljellä. Toivotaan siis vielä iloisia yhteisiä vuosia.



Tammikuun kisoissa käytiin luvatusti juoksemassa kaksi agirataa, joista molemmista vitonen hyppykeinun takia, muuten puhtaalta radalta. Siinäpäs ne meidän tän vuoden kisailut sitten onkin. Meidän omalla seuralla on vähän huonosti ollut kisoja tarjolla tämän vuoden puolella, tai sitten vähintään itselle huonoon aikaan, ettei sen vuoksi kisailmoja ole vaan laitettu menemään. Ja koska elämässä on riittänyt menoa noin niinkun muutenkin niin ei juurikaan ole ollut jaksamista lähteä yhtään kotihallia pidemmälle juoksemaan. Nyt kuitenkin palaillaan treenikauteen kuukauden kesätauon jäljiltä ja seuraava koitos lienee Vaasassa 18.9, joka on samalla briardien historian ensimmäinen rotumestaruuskilpailu tässä lajissa.

Seinäjoen kennelkerhon kautta järjestettiin leikityspäivä, jonne saatiin paikka Seelan kanssa. Kiva oli pikästä aikaa käydä maalimiehen työnä leikkimässä. Leikittäjänä toimi bokseri-ihminen, Antti Myllyperkiö. Ennakkoon en odottanut juuri mitään omalta osaltamme. Keksittiin vaan jotain hauskaa yhteistä tekemistä kerrankin, kun remppapuuhat oli vienyt suurimman osan ajasta koko kevään. Mutta Seela ylitti täysin odotukset! Se oli samantien menossa mukana ja sillä oli selkeesti homma takaraivossa, kun kentälle asteltiin. Siitä saatiin tosi hyvin haukkuakin irti ja en oo ikinä ennen nähnyt sen purevan niin varmasti. Sillä kun on aina ollut vahvistelusta huolimatta vähän semmonen "epävarma" ja korjaava puruote. Tehtiin kaksi kierrosta, jotka muistaakseni oli molemmat yhtä lailla vahvoja. Kun maltettiin pitää ne kohtuullisen lyhyinä. Seela oli kuulemma positiivisesti yllättänyt rotunsa edustaja, jolta viettejä selvästi löytyy. Ja sille saatiinkin kivoja harjoituksia tehtyä. 

Harmittaa välillä, kun se on mennyt ominaisuuksiltaan omissa käsissäni "hukkaan". Kumpa voisinkin harrastaa sen kanssa enemmän. Vähän mietin, jos yritettäisiin täältäpäin löytää ensi kevääksi kiva hakuporukka, jonka kanssa päästäisiin lajissa eteenpäin. Tottiksessa on paljon työtä, enkä ole BH:sta stressannut lainkaan. Meillä ei sinänsä oo mikään tarve sitä vielä suorittaa, kun kisavalmiita ei olla pk-puolella noin niinkun muutenkaan. Tokokokeita ehdin jo vähän katsella loppuvuodelle, mutta saas nähdä. Katsotaan mihin meidän tie viekään tulevaisuudessa.



























Meidän elämässä menee hyvin noin muutenkin. Seela tuntuu kotiutuneen hyvin, vaikka välillä hämmästeleekin outoja ulkoiluttajiaan. Ja eläinlauma pärjää ihan hyvin keskenään työpäivien ajan. Vaikkakin välillä eivät oikeen osaa antaa toisilleen tarvittavaa tilaa ja Seela ärähtää, kun se arvostaisi välillä huomattavasti enemmän omaa rauhaa. Mutta ainakaan vielä niitä ei ole ollut tarvetta pitää poissaolon aikana erillään. Toki kissat jossain määrin saa nostettua saalisviettiä ja taloa vahditaan kahden koiran voimin entistä tehokkaammin... ja äänekkäämmin.

lauantai 12. joulukuuta 2015

LUVAllinen aloitus

2 kommenttia:
Me laiskimukset oikeesti.

Agility on se meidän juttu ollut oikeestaan koko kuluneen vuoden. Tämä vuosi on pitänyt sisällään jotenkin niin paljon uutta ja erilaista, että treenaaminen muilta osin on pitkälti jäänyt. Enkä sinänsä kyllä pode asian suhteen huonoa omatuntoa.

Ensimmäiset viralliset startit käytiin juoksemassa marraskuun puolivälissä kotikisoissa, Karstusen Jannen tuomaroimana. Eikä meillä hassummin mennytkään! Vaikka edeltävinä päivinä jännitys tuntui kohoavan valtavaksi, ei mua oo koskaan jännittänyt yhtä vähän itse radalla.

Ekana startattiin agiradalla. Sanotaanko näin, että mulla oli ihan toisenlaiset pelot sen radan suhteen. Kuten viime tekstissä lyhykäisyydessään kirjoittelin, keinun kanssa on ollut ongelmia. Etukäteen päätin, että jos Seela sen karttaa niin skipataan. Tärkeintä nyt lienee, että meillä on radalla hauskaa. Kun ns. täyspitkällä kentällä ei olla totuttu juurikaan harjoittelemaan, saatika noin monen silmäparin alla. Radatkaan ei olleet mistään helpoimmasta päästä ykkösluokkaa vaan erityisesti keppikulmaa kauhistelin ennalta.

Heti alkuun pakko todeta, että treenien lähtöongelmat ei vissiin kisoihin asti päätyneet, koska Seela kökötti niin luotettavasti paikoillaan. Taisin ohjata alun vähän liian hätäsesti, kun Seela lähti oman liikkeeni mukana skipaten A-esteen heti alkuunsa. Rata jatkui ihan kivasti sinne keinulle asti. En viitsinyt sen enempää hiljennellä, kun kuvittelin saavani Seelan vaan jännittämään estettä entisestään. Ois ehkä kannattanut kun sen verta rajun lentokeinun se sai aikaseksi. Ja siitähän rata jatkui suoraan puomille hypyn kautta ja luonnollisesti pienen säikähdyksen myötä meinasi skipata puomin. Ihme kyllä, olin tähän rataan loppupeleissä hyvinkin tyytyväinen! Me tehtiin se. Ja vielä ilman hylkyä. Ongelmakohdat oli tiedossa, mutta varsinaisesti niitä ei edes radalla näkynyt. Kontaktiesteet vie meiltä jonkun verran turhaa aikaa, niiden kanssa nyt sit ruvetaan vielä enempi tekemään töitä.





Iltapäivällä kisailtiin vielä hyppyradalla. Aika samantyyppinen rataprofiili, haastava keppikulma ja kiperä lopetus putkelta putkelle. Jossa olin sanomattakin aika myöhässä ohjaamassa. Seela tekee niinkuin ohjataan ja siihen voi satasella luottaa kisatilanteessa. Ei voi siis muuta sanoa kuin, että mulla on mainio kaveri käsissäni. Ansaittiin puhtaalla radalla itsellemme ensimmäinen LUVA viidenneksi sijoittuen! Seuraavaksi yritetään päästä kisailemaan heti tammikuun alussa.



perjantai 28. elokuuta 2015

Paluu tähän maailmaan

3 kommenttia:
Pitkä blogitauko takana. Viikot vierii mahdottoman nopeasti ja tuntuu, että ne koostuu lähinnä työvuoroista ja levosta niiden välissä, yrittäen välillä ylläpitää hieman sosiaalisempaakin elämää. Pelkkä tietokoneen avaaminenkin on jäänyt minimiin ja sen välitykselle tulee lähinnä maksettua vain laskuja. Tai no, olihan mulla vasta pari viikkoa kesälomaa, mutta kotonaoloaikakin jäi hyvin vähille kun ajeltua tuli milloin minnekin. Blogiin kirjoittelu ei rehellisesti ole jaksanut hetkeen kiinnostaa eikä muidenkaan blogeja ole tullut lueskeltua kovinkaan ahkerasti muutamaan kuukauteen. Kiinnostus on kohdistunut ihan muualle. Nyt vähitellen oon totuttanut itteäni takaisin tähänkin maailmaan. 

Viime aikojen treeniohjelmaan on kuulunut lähinnä agilitya ja taidettiin me joissain epiksissäkin piipahtaa alkusyksystä. Muutoin ollaan kierretty vähän siellä sun täällä ja Seela on saanut itelleen uuden leikkikaverinkin, kun miehelle muutti tämmönen lappalaisverinen pikkuriiviö, jota Mortiksi kutsutaan.



Agility tosissaan alkaa näyttää hyvältä. Seela on edelleen kentällä kovin kuuliainen, herkkä ohjaukselle ja vauhdikas, mutta osaa säilyttää humoristisuuden puuhissaan. Sen kanssa on ilo treenailla ja osaan kyllä arvostaa sen hyviä ominaisuuksia niin arjessa kuin harrastuksissa. Sitä kuvaillaan useimmiten varmaksi, hyväpäiseksi ja sellainenhan se aina on ollut. Tekee täsmälleen niin hyvin kuin ohjataan. Treenikaveritkin ääneen ovat ihmetelleet, miksi ihmeessä jännitän omia kisasuorituksia, kun käsissä on tommonen koira josta ei tarvi olla lainkaan huolissaan. Nyt vaan pitäis saada itelleenkin vauhtia sinne kentälle ja lopettaa se sipsuttelu, niin voisi loppusyksylle vaikka katsella virallisia startteja... Ratatyöskentely on erittäin mallikasta. Yksittäisistä esteistä keinu ja kepit on hiomista vailla "valmiinpuoleisia". Keinun kanssa on ollut jonkinverran enempi työstämistä, kun Seela on jokseenkin kammoksunut alastuloa parin rajumman lentokeinun jäljiltä. Vähemmästäkin. Ollaan otettu pieni aikatauko, joka nyt näyttää tuottavan tulosta. Epäröintiä ei ole lainkaan havaittavissa keinulle menossa, mutta monesti pari ensimmäistä toistoa vähän jänskättää. Allaolevalta videolta kuitenkin selkeästi huomaa sen fiiliksen, kun toinen rohkasee itsensä ja jännitys laukeaa samantien kun keinu painuu maahan. Seela on semmonen koira, joka luottaa itseensä, jos joku muukin siihen luottaa. Hyviä toistoja alle, jonka jälkeen vielä varioidaan niin luulempa että hyvältä näyttää! Kepeillä lähinnä kaivataan varmuutta eri kulmista sekä ääniavun vähentämistä. Huomasin viime kerralla, että Seela turvautuu liian paljon omiin "kepit, kepit" - hokemisiin. Se hätiköi samantien, kun äänirytmi sekoaa. Nyt siis äänetöntä ohjaamista ja rohkeaa keppien käyttöä radalla. Hyvä siitä tulee!



Kuvista kiitos © Sami Ritoniemi




Tokokausikin ollaan saatu alkuun. Ensimmäiset LATO:n kimppatreenit käytettiin uusien liikkeiden läpikäyntiin sen enempää ongelmakohtiin puuttumatta. Ja kyllähän Seela osaa. Mä en käsitä mikä siinä seuraamisessa on mukamas niin pirun hankalaa, mutta sen luonnistuessa oltaisiin ihan koevalmiita alokasluokkaan. Loppuvuodelle voisi siis ihan itseään kiusatakseen katsella kokeita, tai viimeistään alkuvuodelle. Eikä ylemmät luokatkaan ole kuin liikkeiden harjoittelua vailla, heh. Pelkät agilityepiksetkin saa jännityskäyrän huippuunsa... ääh, kisaaminen ei sovi mulle yhtään :D