Sivut

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tuulet puhaltaa, mutta mihin suuntaan?

6 kommenttia:




Ollaan lähipäivinä käyty ahkerasti Kyrkösjärvellä lenkkeilemässä. Ollaan saatu edetä melko rauhassa, kun
jäätävä tuuli ei tunnu muita lenkkeilijöitä houkutelleen. Välillä on tuullut niin, että olen ollut lähes varma Seelan lähtevän lentoon vielä yhdenkin juoksuaskeleen ottaessaan. Eipä onneksi ole lähtenyt. Kamerankin raahasin pitkästä aikaa tositarkoituksella mukaan ja muutaman tuulisen kuvan sain otetuksi. Seuraavaksi tarvitsisi panostaa varmasti uuteen objektiiviin, sillä liikekuvien tuottaminen kiinteällä polttovälillä tuntuu turhan haastavalta. Kesäksi kuitenkin haaveilen vihdoin ja viimein ostavani sen pitkään haaveillun GoPro-videokameran. Saisi treeneistäkin sen myötä edes silloin tällöin videomateriaalia - vaikka niiden julkaisusta en anna mitään takuita. Mutta voi sitä rahan=bensan kulumisen määrää tällä hetkellä, kun kuluvan kahden viikon aikana kilometrejä on tulossa mittariin taas reippaasti toistatuhatta. Kaikkialle sitä suostuukin lähtemään... Ja tähän päälle lähdetään vielä Tallinnaan reissuun, huh! Koirat ei toki matkaan lähde vaan on kovalla vaivalla saatu siksi aikaa sijoitettua muualle.

Sunnuntaina meillä oli agilitykurssia edeltävä ja pakollinen hallittavuustesti, joka ei valitettavasti mennyt ihan niinkuin strömssössä. Testi koostui kahdesta kierroksesta, joista toinen oli ryhmätesti ja toisessa testattiin yksilöllisiä juttuja. Uusia kurssilaisia on nyt sen verran enemmän, että näillä alkeiskursseilla koirilta vaaditaan erityisen paljon sosiaalisia taitoja sekä hallittavuutta. Ryhmäosaan kuului sekä luoksepäästävyys että ohitustilantenne. Seela onneksi on kovin sosiaalinen kaveri, joten tässä ei ollut meille mitään ongelmaa. Ryhmäosuuden jälkeen nakkasin Seelan normaalisti autoon ja lähdin halliin katselemaan muiden suorituksia. Yksilötestiin kuului seuruuosuus, paikallaolo sekä luoksetulo. Ei tietenkään tokonomaisesti ja palkata sai vaikka koko ajan. Lähinnä tsekattiin, että koiralla on peruskäskyt jotenkuten hallussa - ettei koko kurssia joudu käyttämään esim. pelkän paikallaolon opetteluun. Mielessäni naureskelin, että Seela varmasti käy moikkaamassa kaikki kouluttajat, kun sen vapaaksi päästää. Eikä kauaakaan, kun lähdin hakemaan sitä autosta omalle suoritusvuorolleen.

Ihmettelin aluksi Seelan olevan kummallisen levoton. Luulin olevan vain intoa täynnä enkä huomioinut sen enempää, vaikkei suostunut pissallakaan käymään mahdollisuuksista huolimatta. Yhtäkkiä rupesin ihmettelemään kun se louskutteli suutaan koko ajan - kaivelin samalla taskuani, mutta ei se ruokaan niin innokkaasti ole koskaan suhtautunut. Samantien huomasin, että sen suu vaahtosi erittäin voimakkaasti! Koko kuono oli pian ihan litimärkä ja vaahdon peitossa. Ruokaan päinkään se ei katsonut (ja tämä yleensä on aika huono merkki...). Mietittiin nopeasti kouluttajien kanssa mikä voisi olla syynä ja soitin samantien päivystävälle eläinlääkärillekin. Eläinlääkärin mukaan syynä olisi voinut olla joko voimakas stressi, kyynpurema (ampiaisia ei vielä ainakaan ole nähty), myrkytystila, epileptinen reaktio tai allergiareaktio. Stressistä tässä ei varmastikaan ollut kysymys; Seela on kuitenkin hallilla käynyt lukuisia kertoja eikä sitä koirapaljous ym. koskaan jännitä. Kyynpurema tai myrkytys puolestaan olisi aiheuttanut loppuillaksi pahentuvan tilan. Epileptisiä koiria olen livenä nähnyt eikä Seela muutoin käyttäytynyt kohtaukselle tyypillisesti (vaikken toki tiedä mitä autossa oli ennen tuloani tapahtunut...). Vahvasti epäilen siis viimeisintä vaihtoehtoa. Käytin nimittäin ensimmäistä kertaa palkkana kuivattuja kaloja (silliä?). Seela on noita kyseisiä kaloja syönyt aikaisemminkin, mutta ihan yksittäisenä kappaleena harvoin. Kalahan voi olla voimakkaastikin allergisoivaa, joten pahoin pelkään, että nämä ovat reaktion takana. Toki on mahdollista, että Seela oli syönyt huomaamatta jotain sopimatonta testiä edeltäneellä höyrynpoistolenkillä. Kalat joka tapauksessa poistunee Seelan valikoimasta - seuraava kerta voisi olla taas huomattavasti voimakkaampi. Testi jäi siis samantien siihen ja lähdettiin kotiin lepäilemään. Vaahtoaminen ei onneksi kauaa pahimmillaan kestänyt ja tunnin päästä olo tuntui olleen jo täysin normaali. En pessyt treeniliivin taskuja seuraavan treenin välissä, mutta heitin tottakai kaikki kalat pois taskuistani. Seuraavan päivän treeneissä Seelahan ei suostunut syömään yhtäkään palkkaa, joka tuli samasta taskusta missä kalat olivat olleet. Toisen taskun namit kelpuutti erityisen varovasti. Onneksi matkassa oli meetvurstia superherkkuna! Tuntuu siis siltä, että Seela edellisen päivän tapahtumista hieman traumatisoitui, voihan kurjuus :( Tilanteen yhteydessä mieleen juolahti välittömästi ystävän koira, joka vuosi takaperin menehtyi elvytyksistä huolimatta lääkäaineesta johtuneeseen allergiareaktioon vastaavanlaisin oirein. Tai menehtymisen nimenomaan aiheutti tukehtuminen omiin eritteisiin. Pieni huoli oli siis pinnalla. Onneksi päästiin vain säikähdyksellä.

Meillä kävi sen verran hyvä tuuri, että yksi hallittavuustestin vetäjistä oli seuraavana päivänä meillä KT-tokossa kouluttajana. Saatiin siis suoritettua testimme loppuun privana omalla vuorollamme. Ja kirkkaastihan se läpi meni. Pari viikkoa siis enään ja meidän yhteinen agilitytaival saa alkunsa, jännittävää!

Aamulla Seela oli jo varsin normaali...

torstai 13. maaliskuuta 2014

Hei me doboillaan!

2 kommenttia:

Yksi tämän vuoden tavoitteistahan oli keksiä "kaikkea uutta ja hauskaa tekemistä arkea piristämään". Tällä kertaa ajateltiin kunnostautua meille entuudestaan vieraan ja hieman erilaisen lajin parissa. Olin nimittäin varaillut paikan dobon tutustumiskurssilta. Dobo koostuu niin koiran, omistajan kuin molempien yhtäaikaisista lihasharjoitteista. Harjoitukset parantavat erityisesti koiran syviä lihaksia ja kehonhallintaa, keskittymiskykyä sekä suhdetta omistajaansa. Seelakin otti jopa pienet torkut kotiin tullessa, uskokaa tai älkää. 


Päivä aloitettiin lyhyehköllä luennolla, jonka jälkeen meidät pistettiin vartin juoksulenkille. Lenkkeilyn jälkeen aloittelimme lämmittelyliikkeillä, jotka olivatkin meille entuudestaan tuttuja; jalkojen välistä pujottelua, molempiin suuntiin pyömisiä jne. Ensimmäiseksi testattiin taitojamme tasapainotyynyn päällä - ja pakko myöntää, että omistajan tasapaino on päässyt selvästi heikentymään taitoluisteluvuosien jälkeen (jäällekään en muuten tänä talvena kertaakaan ehtinyt!). Omistajan tasapainotellessa koiran tehtävänä oli kiertää tyynyä ympäri kumpaankin suuntaan vuorotellen. Koiran harjoituksissa puolestaan ensin painoteltiin etutassuilla ja sen jälkeen takatassuilla. Pentuajan "vatitreenit" oli selvästi muistissa ja Seela hakeutui heti hyvin tyynyn päälle. Takapää puolestaan oli huomattavasti vaikeampi saada paikoilleen, mutta onnistuttiin silti. Tämän jälkeen saimme jokainen omat dobopallot käyttöön ja lähdimme hiljalleen tutustuttamaan koiria palloihin. Pallo ei hirvittänyt Seelaa millään tavalla, eikä onneksi kiihdyttänytkään. Tarmokkaasti oli tulossa päälle heti alusta alkaen (Seelalla on kyllä aina ollut kova luotto itseäni kohtaan asiassa kuin asiassa). Pari ensimmäistä kertaa jouduin takapäästä avittamaan, kun ei millään muka osannut kiivetä. Seuraavilla kerroilla tultiinkin jo itse hypäten. Ja muutaman toiston jälkeen sen kanssa treenattiin istu-maahan vaihtoja ja loppujenlopuksi seisominenkaan pallon päällä ei ollut mikään ongelma. Kokeiltiin seisomisen yhteydessä tassun antamista ja vastakkaisten jalkojen nostamista ylös. Ja voi sitä keskittymisen määrää! Seela on aina ollut parhaimmillaan silloin, kun se saa itse oivaltaa. Ja tässä lajissa oivaltaminen on enemmän kuin toivottavaa. Meillä oli niin valtavan kivaa! Ainut asia mitä se ei sisäistänyt oli pallon pyörittäminen etutassuilla. Seela otti aina vaan vauhtia ja liukui mahallaan pallon päällä toiselle puolen... Voi kun joskus raaskisin ostaa oman dobopallon. Etelä-Pohjanmaalla on tästä lajista totaalisesti innostuttu ja pariin muuhunkin doboilleeseen briardiin olen jo törmännyt. Rohkeasti siis kokeilemaan, jos mahdollista!

Käytiin pari viikkoa taaksepäin katsomassa tulevaa maasto -ja ratajuoksutähteä. Pihla (Flightmaster Unique Haze) on rodultaan cirneco dell'etna ja muutti juuri serkkuni luokse sijoitukseen, kääpiöpinseripoikien seuraksi. Veikeä ja reipas kaveri! Seela ei vielä tällä kertaa päässyt mukaan - sen verran kauhistuttaa ajatus noin pienestä pennusta ja innokkaasta juniorista yhtäaikaa. Eikä me haluta Pihlaa ihan vielä traumatisoida. Seelasta on iän myötä tullut entistäkin tarkempi ruuastaan, joten lienee parasta pitää joukon keskellä syötävät piilossa. Vaikka tuskin kuuden koiran laumassa muiltakaan erimielisyyksiltä vältytään yhteisillä muorilareissuilla. Pakko oli ottaa kamera matkaan mukaan ja jokunen kuva jäi talteen pieneltä ulkoilureissulta, vaikkei Pihlaa (tai ketään muutakaan) kauaa viileä ja märkä sää innostanut.

 






















lauantai 8. maaliskuuta 2014

Luustotulokset

4 kommenttia:
Maanantaina koitti pitkään kauhisteltu päivä - Seelan viralliset luustokuvat. Briardeilla (ja kuten muillakin vähän isommilla roduilla) lonkkatilanne on valitettavan huono. Siksi reissuun lähdettiinkin melko realistisin ajatuksin. Lonkkatuloksiin voivat vaikuttaa niin monet asiat yhteydessä toisiinsa. En jaksa uskoa, että "vääränlaisella" ruokinnalla tai liikunnalla saa koiraansa kovin helposti pilattua. Toki edellämainitut osaltaan tukevat ja vahvistavat kehittyvää koiraa. Suurin paino tulee varmasti koiran perimästä - joskin senkin osalta koetaan välillä yllätyksiä. Koskaan ei siis kannata olla liian varma. Mistään. Seelalle lähtiessä tuumasinkin, että katsotaan ajellaanko kotiin itkien vai nauraen. Ei tehty kumpaakaan, mutta ajeltiin kotiin hymyillen. Suupielet vienosti ylöspäin.

Käytiin kuvattavana Kankaanpäässä eläinlääkäri Kari Ventelän luona. Paikalla oli yhteensä neljä pentuesisarusta, ja yhtä lukuunottamatta koko pentue on nyt läpivalaistu (ja olipas muuten kiva nähdä sisaruksia omistajineen taas pitkästä aikaa! Seela näyttää olevan ainut värinsä totaalisesti vaalentanut, muut oli ihan vielä näyttelykuosissa...). Seela tsekattiin läpikotaisin polvien, selän, lonkkien ja kyynärien osalta. Polvissa, kyynärissä tai selässä ei ollut mitään moitittavaa. Kaularangan laajemmassa kuvassa oli yhdessä nikamavälissä näkynyt kuin vähäistä kalkkeumaa ja tuo väli oli varmuuden vuoksi kuvattu lähempää. Mitään ei onneksi löytynyt. Lonkkien kohtaloa odotin erityisen kauhuissani, sillä kahdella aiemmin kuvatulla sisaruksella tulokset eivät olleet ihan toivottuja. Tuntui, että Seelaa kuvailtiin vähintään kaksi kertaa muita kauemmin (vaikka otettiinhan siitä enemmän kuvia ylipäätäänkin..) ja jännitys senkun kasvoi odotellessa. Loppuviimein päästiin kuitenkin kuulemaan tuomio. Lonkat olivat sopivan tiiviit, mutta lonkkamaljat saisivat olla syvemmät ja symmetrisemmät. Muuten kuulemma ihan kelvollinen yksilö. Virallisia lausuntoja ei kauaa tarvinnut odotella, sillä jo seuraavana aamuna oli sähköpostiin ilmestynyt viesti niiden saapumisesta. Makselin samantien lausuntomaksut pois ja sain lukea hyvät uutiset. Lonkkien arviona B/B ja kyynärien 0/0, aivan niinkuin Ventelä oli arvioinut. Mahtavaa!

Nyt siis voidaan hyvillä mielin jatkaa harrasteluita ja uskalletaan ottaa agilitykin valikoimaamme. Itseasiassa ryhmäpaikka on jo hallittavuustestin päässä... Vaikka Seela rakenteeltaan onkin melko kevyt ja pienikokoinen, ykköskyynärillä ja ehkä jopa niillä C-lonkilla olisin luovuttanut paikan jollekin muulle. Vaikka meidän viikkotreenimäärä agilityn suhteen onkin niin vähäinen, olisin saanut hyvän syyn keskittyä muihin juttuihin. Mutta heikommilla tuloksillakaan ei harrastamista oltaisi lopetettu missään tapauksessa. Eikä toivottavasti yksikään harrastuskoira menetä arvoaan vain astetta huonomman luustotuloksen takia. Luusto tarvii lihasta tuekseen ja aktiivinen koira aktiviteettia pääkopalleen. Toki on omistajan päätettävissä kuinka raskaana harrastaminen pysyy niin lajin kuin treenimääränkin suhteen. Me uskalletaan jatkaa vähintäänkin samaan malliin. Huh, nyt saa huokaista helpotuksesta.

Allaolevissa kuvissa lonkat B/B, rintaranka & kyynärät 0/0.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Materiaonnellisuutta

2 kommenttia:
Katsokaa miten hienot treenikamppeet me voitettiin ihanasta Tassuilla tanssien-blogista! 

Setti on kokonaan itsetehty ja materiaalina käytetty kestävää paracord-narua (=laskuvarjonaru). Kestänee siis vähän isompaa ja innokkaampaakin karvakaveria. Hihna on pituudeltaan 90cm ja mitoiltaan siis oikein sopiva treenitilanteisiin. Panta puolestaan on n. 47cm klipsineen ja sen saa näppärästi pujotettua kaulaan (juu, Seela on kyllä melko hoikkaa tekoa). Harvemmin itse raaskin investoida uusiin vermeisiin ellei erityistarvetta ole - vaikka kivahan se olisi omistaa kasa upeita pantoja ja yhteensopivia hihnoja. Koiraharrastaminen lienee kuitenkin jonkinlaista välineurheilua, vaikka kuinka vastaan väittäisi. Aina löytyy niitä "pakollisia" ostettavia juttuja, liittyin ne sitten arkeen ja treenaamiseen... Pakettia noutaessani pääsin myös ensimmäistä kertaa kokeilemaan SmartPost pakettiautomaattia. Liioittelematta kymmenessä sekunnissa oli homma jo hoidettu. Kätevää!

Mutta pidemmittä puheitta, kiitos! Käyttöä on varmasti