Treenikertomuksia

Sainpahan taas aikaseksi rustailla ylös viime viikkojen treenejä. Agilityn ja tottiksen parissa ollaan touhuttu ahkeraan, mutta hakuilut tuntuu jääneen aikoja sitten talvitauolle. Ensi kaudesta on jo kovasti käyty keskusteluja ja meillä taitaa olla ihan lupaava ryhmäpaikka tiedossa. Ensi vuosi olkoon siis aktiivinen erityisesti haun osalta!

Voinen myös sanoa, että tällä hetkellä ärsyttää valtavan paljon! Meillä on nimittäin taas täitä. Sani oikeen kuhisee niitä ympäriinsä (keväällä se onnistuikin ne yllättävän hyvin välttämään), mutta Seelasta olen löytänyt vasta muutamia. Hassua, sillä Seela nimenomaan on se joka halleissa ja ihmisten ilmoilla kiertelee ja on rapsutellut itseään jo jonkun aikaa (mutten mitään ihmeellistä ennen tätä päivää sen iholla huomannut). Käväsin samantien illasta apteekissa tsekkailemassa vaihtoehdot, mutta sen verran suolaiset hinnat oli noilla "reseptivapailla" ampulleilla kahdelle koiralle, että suunnistin suosiolla aamusta klinikalle. Ja nyt on taas Strongholdit pistetty niskaan - seuraavaksi pestään ja harjaillaan, ja imuroidaan. Eikä tässä vielä kaikki. Seela yskii nyt kolmatta päivää - köhii ja kakoo aika pahasti välillä. Pentukoira on ollut niin allapäin - kaikki lelutkin on kielletty, kun samantien innostuessaan alkaa yskittämään :( Mikäs siinä - kaikki taudit vaan samaan kasaan. Kennelyskätapauksia on kyllä treeniporukoissa nyt paljon muitakin. Pakkolomalla, taas kerran. Seela tuntuu kehittelevän myös toisia juoksujaan, joten taitaa koko loppuvuosi olla aikas rauhallinen.

Siirrytään nyt kuitenkin iloisempien asioiden pariin. 

Agilitya kohtaan Seela on syttynyt ihan täysillä ja viimeiset kolme treeniä on olleet oikein onnistuneita. Eiköhän me ensi vuoden puolella saada itsemme ihan kisakuntoon asti - jos nyt terveenä säilytään. Keppien tilanne on ihan hyvä; rytmiä ja varmuutta haeskellaan. Vauhti kepeillä on ok, voisi olla kovempi, mutten toisaalta ainakaan vielä näe syytä nopeuttaa, koska silloin teknisyys kärsii aika pahasti yhtään näin mielenvilkkaalla koiralla. Puomi on aika varma, sitä ei jännitetä yhtään, päinvastoin, joskus meidän täytyy käydä rauhoittava keskustelu ennen sinne kiipeämistä... Pari kertaa on tultu alas ryminällä, kun keskittyminen jäi jonnekin matkalle. A:n juoksareita ollaan työstetty ahkeraan ja pikkuhiljaa täytyisi siirtää se esteelle. Meillä ei vain seuralla ole säädettävävää A-estettä, joten sinänsä aika harmi. Täytyy kai hyödyntää kotipihan vähäisiä maastoeroja tähän tarkoitukseen... Renkaalle lisäillään vain varmuutta ja keinukin on edennyt uskomattoman nopeaan tahtiin harjoitusmäärän(kin) huomioiden. Viimeksi keinun alla oli minipöytä ja pehmuste eikä viimeisillä toistoilla hiljennetty yhtään alastuloissa. Toisaalta haluaisin opettaa Seelan juoksemaan ihan täysillä keinun päähän asti, muttei se ainakaan vielä kestäisi kovaa pudotusta/paukahdusta alas. Nyt se on tosin oivaltanut, että on itse vastuussa kolauksesta. Luodaan nyt siis ensin pohjia kunnolla. Ongelmana meillä on tällä hetkellä ylösmenokontaktit. Olen yrittänyt pohtia erilaisia vaihtoehtoja niidenkin työstämiseen ja saattaa olla, että "speedbumpien" avulla yritän saada askellusta lihasmuistiin. Länkien kannalla en ole alkuunkaan, enkä haluaisi hidastellakaan koiraa ylösmenokontaktilla. Joku suositteli huikkaamaan koiran nimeä tms. ennen estettä, jolloin huomio kiinnittyisi ohjaajaan ja askellus hieman hidastuisi. Seela on kuitenkin toisinaan niin tohelo, että sitä myöten saisin sen pahimmillaan juoksemaan vaan päin estettä...tai näin mä sen näkisin omassa pienessä päässäni :D

Tokoinnostus on palannut pitkästä aikaa. Kävin pari viikkoa sitten kouluttamassa entistä tokoryhmääni ja jotenkin aina oma mieli avartuu muiden kanssa erilaisia asioita pohtiessa. Taitavia junnukoiria oli koko ryhmä täynnä ja hymy huulilla jatkoin sen jälkeen omiin treeneihini, jonne oli saapunut Saara meitä kouluttelemaan. Nelituntisen koitoksen seurauksena treeni-into lisääntyi reippaasti ja Seela oli vuorollaan aika pätevä, keskittynyt ja säpäkkä. Tehtiin liikkuroitu liikkeestä maahanmeno, hinkattiin hyppyä ja seisomista. Seela oli huvittava, kun se vihdoin keksi mikä hypyssä on ideana! Seisomistreenejä ollaan tehty nyt siihen tyyliin, että nakkelen nakipalan poispäin itsestäni ja kun Seela palaa luokseni niin stoppaan siihen. Tavallaan samalla tulee treenattua luoksetulon stoppeja, mutta tarkoitus on jalostaa ajatusta vielä eteenpäin ja jossain vaiheessa liittää seuruun yhteyteen.

Viime viikon treeneihin ei olisi millään tehnyt mieli lähteä; ulkona satoi kaatamalla ja oli jo pilkkopimeää. Onneksi tuli lähdettyä! Teemana meidän treeneissä oli hyppy, nouto, seisominen ja luoksetulo. Hyppy alkaa tuntua jo hyvältä. Innokas ja lennokas, saisi ylettyä ehkä hieman pidemmälle. Luoksetulon ongelmana on hiippailu. Seelallehan on tuo eteentulo ollut aina hirmusen hankala ja valtavan määrän olen saanut tehdä toistoja sen suhteen. Kotioloissa se kyllä hakeutuu mielellään eteeni nakinpalan toivossa, mutta kokonaisena liikkeenä sitä todennäköisesti ahdistaa tuo edelleen sen verran, että se heijastuu hiippailemisella. Se lähtee kovaa, mutta ennemmin tai myöhemmin siirtyy jonkinsortin ennakoivaan bortsumoodiin. Nyt sitten ollaan otettu vain vauhtiluoksareita niin, että vapautan sen aina ennen kriittistä hiippailukohtaa. Enkä nyt ainakaan hetkeen yhdistä eteentuloa tähän mukaan. Nouto on sen mielestä superkiva liike, kapulan pito on hyvä, eikä mälväilyä enää juurikaan näy. Vieläkin toivoisin tähän lisää vauhtia ja voimaa, varsinkaan jos pk-juttuja ajatellaan. Apukäsi olisi tarpeen tähänkin hommaan.

Keskiviikkoilta, 8 astetta pakkasta ja parituntiseksi venyneet ulkotreenit omalla tottisporukalla...lajinvalinta kysymys :D Seela teki henkilöryhmää, suoria perusasentoja ja seisomista. Uusi, vieras kenttä ja ilme tottisteluun oli omasta mielestäni hyvä(!). Ongelmana irrotukset (tämä on mun mielestä Seelan kanssa jopa hyvä ongelma...) ja kurin puute, joka sinänsä on mielestäni mennyt paranemaan päin. Perusasennot on alkanut mennä "jostain syystä" vähän vinoiksi ja edistäviksi, ja nyt ne onkin tehotreenissä aina ruoka-aikoina. Hetkeen ei olla tämän porukan kanssa käyty treenaamassa ja kuulemma vietillisesti Seela on kasvanut. Sen leikki on parempaa ja varmempaa. Toki semmosta lelun mälväämistä olen yrittänyt vahvistaa pois - ihan vain sillä, että jos se ote ei saaliissa pysy niin ei se saaliskaan suussa pysy. Ja Seela on aina ollut kova tyttö leikkimään - kiitos vain kasvattaja-Nooralle hyvästä pohjatyöstä :) 

Annan hierottavana käytiin puolestaan toissaviikolla, vähän turhan pitkän tauon jälkeen. Seelalla ei mitään vakavia jumeja, joskin niitä pikkujumeja oli vähän joka paikassa. Edellisellä kerralla vasen puoli oli kauttaaltaan jumissa. Niskat on hyvin parantunut kesäisestä äksidentistä eikä Seela muutoinkaan tunnu välittäneen tapahtumasta yhtään mitään. Osteopaatinkin käsittelyssä oltiin syyskuun puolella eikä sieltä löytynyt muuta ihmeellistä kuin se tyypillinen; hieman jumissa oleva rangan ylimenoalue. Polvethan Seelalla naksuu jonkun verran, mutta mitään luksaatioon viittaavaa niissä ei kuitenkaan ole, kuten Ventelällä jo maaliskuussa todettiin. Jaana-Kaisa käski tulevaisuudessa tarkkailla noiden polvien tilannetta, että vaivaavatko mitenkään ja hoidon yhteydessä aina tsekataan. Se voi toki vielä johtua siitä, ettei Seelalla hirveesti ole vielä lihaksia ympärillä tukemassa. Mutta Seelahan on tunnetusti aika rämäpäinen tyyppi ja noita polviaan on kolautellut aika pahasti paikkaan jos toiseen mm. hakumetsässä... Pessimisti ei pety.

Valokuvauksellista

Törnävän saari, lempparipallo, ilta-aurinko ja kamera - niistä oli meidän iltalenkki tehty. Tässä teille lukijoille jaettuna lempparikuvat - ei mulla muuta :)

2-vuotias!

Seela täytti sisaruksineen 2-vuotta! Uskomatonta kuinka nopeasti aika kuluu. Kovinkaan aikuisia meillä ei kuitenkaan tunnuta olevan vaan sama pentumainen olemus ja hössötys kuuluu osaksi arkipäivää - ja hyvä niin. Turkki on kovin vaalea edelleen, mutta karvanmäärä omaan makuun juuri sopiva. Pidän erityisesti Seelan sievästä ja kevyestä olemuksesta, sillä etenkin agilityssa se on oikein näppärä tapaus. Ja aika valloittava tyyppi luonteensakin puolesta.

Selailin joku aika sitten Suurta koirakirjaa, jossa oli briardin rotuesittely aika Seelan näköinen.

"Kumppanikseen se valitsee vain yhden henkilön. Sen käyttäytymiselle on ominaista rajaton kärsivällisyys. Sen kannattaa antaa toimia myös omatoimisesti, sillä se on hyvin aloitekykyinen ja herkästi oivaltava. Se kieltäytyy työstä, jos sitä ryhdytään auttamaan, koska siten osoitetaan ettei sen kykyihin luoteta. Se ei siedä epäoikeudenmukaisia rangaistuksia, vaan näyttää loukkaantumisensa ja käyttäytyy syyllistä kohtaan välinpitämättömästi. Se tajuaa oman asemansa ja osaa myös ilmaista sen. Se tajuaa, milloin on otollinen hetki tehdä jokin jekku ja on hyvin tyytyväinen saadessaan ihmiset nauramaan. Lyhyesti sanottuna briardilla on ainakin kuusi hyvää ominaisuutta; kiintymys, herkkyys, arvokkuus, huumorintaju, älykkyys ja muisti."

Briardien aksapäivä!

Sunnuntaina oltiin Jyväskylässä kera 14 muun briardin (Eikka, Kipinä, Zelda, Sinko, Naava, Jumpe, Peippo, Tälli, Lotta, Lelu, Surri, Helmi, Alma & Pepe). Sinne meille oli järkkäilty yhteinen agilitypäivä Julia Kärnän opetuksessa, koirakeskus Haukkuvaarassa. Ja koulutukseen oli ilmottautunutkin monenmoista aksakaveria nelikuisesta pennusta kokeneisiin kolmosluokkalaisiin. Paljon erilaista oppia tuli siis ihan vain muitakin katsellessa. Monet ohjaajista olivat itselle uusia kasvoja, vaikka näin netin välityksellä lähes kaikki tunsikin. Menossa mukana oli myös Seelan Eikka-veli.

Halli oli oikein kiva, "tiivistunnelmainen" omaamme verrattuna. Julialla oli kyllä paljon hyviä ajatuksia ja operantti tyylinsä sopi ainakin tämmöselle herkälle oivaltajakoiralle. Ensimmäistä kertaa kouluttajakin tuntui saaneen Seelasta aika realistisen kuvan. Monesti sitä nimittäin ollaan pidetty "aika kovana", vaikka todellisuudessa on hyvinkin pehmeä - ainakin omille virheilleni. Se haluaa vain kovasti tehdä parhaansa asiassa kuin asiassa.

Tämän tekstin kuvista kiitos Harrille!

Leikkelin edellisenä iltana Seelan kynsiä ja seuraavana aamuna olikin yksi auennut. Se ei onneksi enää vuotanut perille tullessa, mutta vuoroaan odotellessa Seela oli taas järsinyt sen auki. Ei se onneksi ulkoisesti ihmeempiä siitä välittänyt, mutta radalla selvästi oli varovaisempi ja hitaampi. Oma moka tietysti. Tehtiiin Julian kanssa kaksi kierrosta, josta ensimmäinen meni lähes kokonaan renkaan parissa. Tuo esteistä Seelalle varmasti haastavin, jonka kanssa oltiin jo hyvälle mallille päästy. Harjoiteltiin irtorenkaalla meille ihan uudella tavalla niin, että Seela joutuu hakemaan renkaan ennen kuin saa palkan, vaikka palkka olisikin siihen nähden suorimmassa linjassa. Aika nopeasti Seela asian hoksasi ja treeni rupesi tuottamaan tulosta. Ehkä me jatketaan vieläkin irtorenkaan parissa hahmottamista ja esteen hakemista. Valmishan se ei selvästikään ole.

Toisella kierroksella tehtiin ratapätkää ja Seela oli ihan erilainen kuin koskaan ennen - tuon jalan sitä oli pakko vaivata. Takaakiertoja se ei ajatellutkaan hyppäävänsä, vaikkei niissä ole koskaan ollut mitään ongelmaa (paitsi se etten mä oikeesti osaa niitä ohjata...). Ja ihan oikeesti, mä jouduin sitä putkessakin kannustamaan?! Se ei ollut kyllä yhtään oma itsensä, vaikkei muitten silmään ehkä niin pahalta näyttänytkään. Ja tietenkin itse otin tilanteesta valtavasti paineita ja Seelan itsetunto alkoi hiljalleen romahtamaan. Juu, ei mikään meidän päivä kyllä :D Kuvissa se kuitenkin näyttää ihan juoksevan, vaikka omasta mielestä meno oli hitaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Harmi, koska tuo rata olisi ollut varmasti sen mieleen. Enkä viitsinyt sitä määräänsä enempää riepottaa lelupalkalla, joten joutui tyytymään pelkkiin nakinpaloihin. Ja sekös vasta kurjaa olikin.

Mutta paljon uusia ideoita ja ajatuksia jäi matkaan. Ja nyt olen mm. entistä varmempi, että lähdetään opettelemaan vähintään A-esteelle juoksukontaktit. Näin isoa ja vauhdikasta aksakaveria, kun on turha rasittaa kontaktille pysäyttelemällä. Joten... jos jollain on omakohtaisia kokemuksia a-esteen kontaktien opettamisesta boxin/laatikkomenetelmän avulla niin otan mielelläni niin hyviä kuin huonoja puolia vastaan!

Seuraava treeni saa olla kyllä huisin helppo ja hauska tämänkertaisen epäonnen vuoksi. Ensi kuulle ajattelinkin ottaa omatoimitreenioikeuden ja kaverin kanssa suunniteltiin, että käytäisiin kerta viikkoon ottamassa lyhyesti hyppytekniikkaa ja toisena päivänä jotain ohjaustekniikkaan/estesuorittamiseen liityvää, ja torstaisin sitten tottakai meillä on omat ratatreenit. Ratatreeneissä ei kuitenkaan määräänsä enempää voi yksittäisiä juttuja hinkata.


Kiitos taas mukavasti briardipäivästä kaikille osallisille, uusille ja vanhoille tuttavuuksille! :)

Möllien rata näytti kutakuinkin tältä.

Namimasuhippo ja muita palkintoja...

Viikonloppu vietettiin pitkästä aikaa Ähtärissä. Seela pääsi näkemään "serkkukoiriaan" ja rakastamaan muorilassa asustelevan Hessun piloille. Lauantai-aamusta käytiin tekemässä myös onnistunut esineruututreeni lähimetsässä ja muisteltiin pitkästä aikaa tottisjuttuja.

Sunnuntaiaamuna heräiltiin jo aikasemmin, jotta ehdittiin hyvissä ajoin takaisin Seinäjoelle. Ei olla koko vuonna ehditty yhteenkään mätsäriin ja nyt kesälomani viimeisenä päivänä meillä oli vihdoin siihen mahdollisuus. Vähän ennen kotiinpääsyä sain kuitenkin puhelun, että olin unohtanut kotiavaimeni sille tielle. Autossa oli onneksi mukana treenilaukku, josta pikaisen tutkailun jälkeen sain kasattua kamalimman näyttelysetin ikinä - hieman jo kulahtanut leveä Hurtta-panta sekä metrinen tottishihna. Rokotusasiatkin sain onneksi hoidettua ilman lukkojen takana ollutta todistusta. Seela oli kehässä heti ensimmäisessä parissa. Se käyttäytyi tosi nätisti tuomarin käsittelyssä (ei tainnut etupää nousta kertaakaan ylös!). Liikkeet sain nyt myös kauniisti esille ja sain olla tyytyväinen. Seelahan tuppaa näyttelytilanteissa helposti "ahdistumaan", enkä vain keksi mistä se johtuu - sillä omalla olemuksella ja sanoilla yritän sitä aina parhaani tsempata. Ja ryhmäkehät onkin yleensä hankalampia. Tällä kertaa kuitenkin Seela edusti todella hienosti, liikkui kauniisti ja seisoi keskittyneesti. Meidät valittiinkin siten isosta joukosta ensimmäisenä jatkoon. Eikä kauaakaan, kun koko joukko sijoiteltiin ja tukkakoira valittiin ensimmäiseksi! Tuloksena siis SIN1. Voitettiin mm. ruokapussi ja muita HHC:n sponsoroimia herkkuja. Ja Seela tottakai ansaitsi uuden namimasuhippo - lelun, joka oli otettava käyttöön samantien. 

Meitä kävi mätsäripaikalla moikkaamassa eräs entinen briardiomistaja. Kaksi vuotta sitten oli kuulemma joutunut luopumaan omasta mustastaan, kunnioitettavassa 15 vuoden iässä. Pienen koiranetin tutkiskelun jälkeen kyseessä taisi olla joku R-pennuista yhdistelmästä Bitjuus Piscara & Kannusjalan Aadolf (-97). Ja nyt oli oma koirakuumeensa valtava.

Hulvattoman totinen kaveri tämä Seela ♥


Seelan kanssa on oikeesti niin kiva aksailla! Se on aina niin reippaana ja tosissaan. Yksittäisiä esteitä ollaan treenattu paljon erikseen ja hyvältä näyttää. Viime aikoina erityisesti rengas ja puomi on joutuneet syynättäväksi ja se on tuottanut selvää tulosta. Puomilla Seela sai kouluttajalta kehuja silminnähden parantuneesta kehonhallinnasta. Keppienkin kanssa täytyisi lähteä rohkeasti etenemään. Keinuharjoitukset ollaan myös aloitettu ja ovat menneet paljon paremmin, mitä osasinkaan kuvitella. Viimeisissä ohjatuissa muisteltiin alkuun pari toistoa niin, että meillä oli pehmuste ja maksipöytä alla (eli pudotusta ei paljoa tullut). Ne sujui kuitenkin niin mallikkaasti, että vaihdettiin tilalle minipöytä - ensimmäiset toistot kouluttaja oli tukemassa ja hiljalleen lisättiin vaikeustasoa. Pistettiin toinen nakinpala ihan keinun päähän ja toinen "alastulo-osuudelle" niin, että Seela tosissaan oppisi itse painamaan keinun alas. Vähän sitä jännitti, mutta toisaalta oikein kyttäsi keinulle pääsyä. Pidemmät ja haastavammatkin radat sujuvat hienosti.

Yhdet hyppy-putkiluokka epiksetkin käytiin kokeilemassa keskiviikkona Kauhajoella. Nollaradanhan Seela teki ja ainoana maksiluokan osallistujana pääsi ykköspallille. Radalla "haastavin" taisi olla tuo kahden ensimmäisen hypyn kulma toisiinsa. Muutoin meno oli pelkkää suoraa. Ihan liikaa TAAS jännityksissäni etenin putkille asti, kun Seelan olisin voinut ihan turvallisesti lähettää vaikka jo heti ykkösputkesta eteenpäin. Nämä supermöllit on Seelalle tosi helppoja, mutta koska kontaktit ei ole vielä kunnossa niin en niitä viitsi lähteä mölliluokkaankaan sössimään. Ulkokentällä me ei olla koskaan treenattu (paitsi pentuaksa puolivuosikkaana), joten uudet esteet ja erilaiset kentät tulee tarpeen. Ihan nopeimmillaan Seela ei ollut, mutta sai itsestään jo aika paljon kulutettua ennen rataa. Kuten palkintojenjakaja sille tuumasi "sulla on näköjään melko kevyt etupää" viittaamalla Seelan pomppuloikkiin :D

'

Tässä on sitä jotain... :D

Kokeenomaiset 1/2014

Meidän tokoseura järjestää joka kuukausi koetreenit eli mahdollisimman kokeenomaiset treenit kehänauhoineen ja liikkurien kera. Koetreeneissä voi mielensä mukaan esimerkiksi käydä pennun kanssa tekemässä kokeenomaisen kehääntulon, harjoitella palkattomuutta liikkeiden välissä tai suorittaa vaikka koko koekaavion läpi. Seelan kanssa päästiin kyseisiin treeneihin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Osallistuttiin alokkaiden paikkamakuuseen sekä yksilöliikkeiksi olin valinnut liikkeestä maahanmenon sekä luoksetulon. 

Luoksepäästävyys oli järkyttävän hieno - mitä nyt loppuun antoi liikkurille tassua. Koko paikkamakuukin meni yli odotusten; Seela makasi hyvässä asennossa ja pysyi varmana paikallaan. Maahanmenoon vaati kaksoiskäskyn kuten tilanteessa arvasinkin (se alkoi juuri ennen käskyä koomailemaan kehän ulkopuolella seissyttä miestä...). Paikkamakuu on aina ollut sille aika helppo juttu. Videolta tosin huomasin, että annan maahanmenolle aika voimakkaan vartaloavun, johon on jatkossa syytä kiinnittää huomiota. Pientä pälyilyä oli pariminuuttisen aikana havaittavissa, mutta sinänsä tuo ei itseäni häiritse. Vähän olen miettinyt opettavani Seelan makaamaan pää kokonaan maassa - sillä pää ylhäällä ei noin vilkasmieliseltä yksilöltä voi liikoja odottaa.

Yksilöliikkeistä puolestaan liikkeestä maahanmeno ei osoittanut ehkä parhaimpia puolia. Itse maahanmeno oli tyypilliseen tapaan hyvä (ehkä vähän hitaampi?), mutta lyhyt seuruuosuus oli taas kammottava. P*rkele, kun on onneton ohjaajakin! Seuruutreeniä vaan kehiin - ja paljon. Kehääntulo-osuudessa seuruu oli ihan ok. Se varmasti johtui pitkälti siitä, että otin Seelan sivulle suoraan maasta pienen jännityksen kautta. Luoksetulo oli puolestaan positiivisempi yllätys. Eteentulossa annoin käsiavun ihan vain suoruuden säilyttämiseksi. Perusasentoon siirtyminen oli innokas (vaikka paikka oli liian edessä...). Vauhti hyvä ja kokonaisuus hyvä. 

Saatiin Erika meille apukädeksi ja palkkaajaksi. Jätin kehän laidalle purkillisen märkäruokaa, joka juostiin suoritusvuoron jälkeen yhdessä syömään (tai siis Seela söi...). Vakavasti aloin kyllä harkitsemaan seuraavalle kerralle jonkinsortin jalkapalloa potkittavaksi yms. palkkaamista varten. Tuo ruoka ehkä omalla tapaansa hyydyttää Seelaa, erityisesti noin paikkiksen ja yksilöliikkeiden välillä. Motivointia ja palkkausta on siis syytä miettiä taas eteenpäin. Samalla täytyy miettiä myös sitä viretilan ylläpitämistä kehässä. Tekemistä riittää.

Uimareissut & lomasuunnitelmia

Viimeiset aurinkoiset uimareissut taitaa olla nyt uitu. Hanskat, pipo ja kumpparit on olleet aika läheisiä viime päivinä. Syksy on vuodenajoista ehdottomasti lempparini ja nyt aiotaankin nauttia mahdollisemman paljon erilaisista lenkkipoluista. Sanille (ja selvästi Seelallekin) kesän kuumuus oli uuvuttava.

Meidän lähettyvillä on ihan kivasti erilaisia uimapaikkoja (ja kaikki luvallisia koirillekin). Parin kilometrin päässä on veneenlaskupaikka, jonka yhteydessä riittää pitkälti sopivaan tahtiin syvenevää rantaa. Pohja on kiveä/hiekkaa, jonka vuoksi järvessä viihtyy myös itsekin - parhaimmillaan uintireissu on tainnut venähtää lähes kolmituntiseksi. Joskus taas ajellaan Peräseinäjoen tien varrella sjaitsevalle "louhokselle". Louhoksella on täysin kirkasta vettä ja sora/kivipohja. Vesi on ehkä hieman järvivettä viileämpää ja joissain kohti on valtavan syvää. Porukkaa täällä on yleensä ihan kiitettävä määrä, jos menonsa tarpeeksi huonosti onnistuu ajoittamaan. Varsinaista rantatilaa on hyvin vähän. Mutta valtavan kaunis paikka se on! Joskus taas käytiin nauttimassa kauniista kesäilloista toisella puolen Kyrkösjärveä ja toisinaan opeteltiin uimahyppyjä mökkilaiturilta. 

Seelan uiminen saattaa mennä överiksi, jos itsekin menen järveen. Ihan vielä en ole varma sen oman jaksamisen arviointikyvystä, joten olen joutunut välillä käskyttämään sitä takaisin rannalle huilaamaan. Sani tyypilliseen tapaansa vihaa vettä, mutta on raukka sekin joutunut oman osansa urheilemaan. Kurjaa olla niin pieni ja kannettavissa!

Oman kesäloman aloitan loppuviikosta, jolloin ollaan kaverin kanssa lähdössä viikoksi Adrianmeren rannikolle, Kroatiaan! Päivät kuluukin nyt pitkälti matka-asioita järjestellessä töiden ja harrastusten ohella. Päivärytmi on taas hieman sekaisin työ-öiden jälkeen. Lupasin lähteä eilen suoraan yövuorosta kaverin seuraksi Vöyrille aksakisoihin, ja voin sanoa että pieni väsy iski päälle paluumatkalla 30 valvotun tunnin jälkeen. Lentokentällekin lähden itseasiassa aamuyöstä suoraan töistä... Kirjaimellinen loman aloitus(ko)? Loma tulee kyllä enemmänkin kuin tarpeeseen.

WDS Helsinki 2014!

Maailmanvoittajareissu suoritettu kunnialla läpi. Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan Messukeskusta kohti neljältä aamuyöllä. Oltiin varauduttu hermoja kiristävään odotteluun parkkeerausta ajatellen, mutta päästiin sen verran aikasessa paikalle, että puolessa tunnissa oli odottelut odoteltu, auto parkissa ja kamat kannossa kohti kehän reunaa. Reissussa en suinkaan ollut yksin vaan tultiin kimppakyydillä Miran ja Minnan kanssa - neljäskin kaveri otettiin vielä tulomatkalle kyytiin. Höpötellessä sujui autossa istutut 8 tuntia hirmusen nopeasti, vaikka tullessa alkoi väsy jo sen verran painaa, että vakavasti harkitsin luovuttavani kuskin paikan jollekulle muulle. Sain onneksi tsempattua itseni loppuun asti. 

Briardikehälle suunnistin heti aamuksi ja seurailin sen loppuun asti (täytyy sanoa, etten koko päivänä ollut kertaakaan hukassa missään! Uskomatonta näin suuntavaistottomalle ihmiselle...). Sen jälkeen kävin katselemassa shelttien uroskehän loppuun, josta nappasin A-M:n mukaani syömään. Junior Handlereiden MM-finaalitkin käytiin seuraamassa (myös briardit oli tässä kisassa edustettuna Itävallalla!), jonka jälkeen mahdutettiin pieni shoppailukierros ennen ryhmäkehien alkua. Käteen tarttui vain yksi uusi treenipallo sekä Julius K9-valjaat, joita hieroja on Seelalle monet kerrat suositellut. Ykköskoon valjaat istuu sille erityisen hyvin - ja näyttääkin tosi hyvältä! Vaikka myyjä kovasti tuntui ihmettelevän Seelan pientä kokoa :D "What dog do you have?" "I have briard." "How much it weighs?" "something about 25 kilos." "OU!". 

Briardeilla oli ranskalainen tuomari, joka arvioi yhtä lukuunottamatta kaikki 62 paikallaollutta briardia erinomaiseksi rotunsa edustajaksi. Porukkaa oli suomen lisäksi ainakin Venäjältä, Saksasta, Ruotsista, Unkarista ja Italiasta. Kotimaan edustajat olivat tällä kertaa vähemmistö, kuten ennalta jo hieman arvata saattoi. Itse en näyttelymaailmasta juurikaan perustu, mutta silti odotin mielenkiinnolla näkeväni näinkin paljon ulkomaisia briardeja livenä. Kehässä olikin runsaasti erityyppisiä koiria, suuria värieroja (lähinnä fawnien kesken), erilaisia luonteita ja liikkujia. Tuomarin arvostelusta ei juurikaan tiettyä linjaa löytänyt - joskin fawnit tuntuivat miellyttävän enemmän. Enkä nyt vanno, että rotu olisi tuomaria itseään hirvittävästi kiinnostanut. Olemattoman vähän koski koiriin eikä tainnut kaikkien kohdalla suuhunkaan kurkata. Kivannäköisiä koiria kuitenkin sijoitti, hyviä esiintyjiä ja kauniita liikkujia. Olisikohan Seelallakin ollut mahdollisuus ERI:iin vaaleasta olemuksesta huolimatta...? :D ROP-tittelin vei tällä kertaa pystykorvainen unkarilainen valiouros Cognac Vesely Dvor ja VSP-tittelin ruotsalainen valionarttu Berger La Motte's Magica Czarna.

! Kiva reissu, josta kiitokset kuuluu mukaville kanssamatkustajille. Tuumattiinkin, että kiva on kerrankin olla matkassa ilman yhtäkään koiraa - kovin oli vapautunut olo.

ERI VAK1 ROP SERT MVA CACIB MV-14 Cognac Vesely Dvor

ERI AVK1 VASERT VARACA Fines Favorit Rudolf & ERI AVK2 Elliot Du Val De La Rose

ERI NUK1 Manor Du Manoir Noble 

PEK1 VSP pentu Unlimited Speed Moravia Campanella

ERI VAK1 VSP SERT MVA CACIB MV-14 Berger La Motte's Magica Czarna

Riardi oppii, osaa ja onnistuu!

Vasemmalla puolella Jurvan supermöllirata ja oikealla alkeiskurssin treenirata.

Agilitykurssi nro 2 starttasi eilen käyntiin. Koko heinäkuu on lomailtu aksajutuista ja vasta tiistaina käytiin palauttelemassa mieleen jo opittuja asioita. Yhdistettiin hupi pieneen kisatunnelmaan ja ajeltiin Jurvaan SUKK:n agiepiksiin A:n ja Vili-sheltin kanssa. Lähinnä halusin oppia uutta koirastani ja katsoa vaikuttaako normaalia suurempi ihmismäärä, vieras ulkokenttä esteineen ja vieressä pauhaava musiikkijuhla sen työskentelyyn. Kun kaiken kukkuraksi ympärillä häärii vielä jännittynyt ohjaaja. Ei vaikuttanut. 

Osallistuttiin helpoimpaan eli supermölliluokkaan kahdeksan muun koirakon kanssa. Rata oli teoriassa ihan järjettömän helppo. Käytännössä pitkällä suoralla tuli helposti kieltoja ellei eteenmenoja/irtoamisia oltu sen enempää harjoitetu. Moni koira jäi pitkällä suoralla odottelemaan ohjaajaansa ja missasi putken jälkeen olleen hypyn. Tosikko-Seela suoritti radan 14,95 sekunnissa (av -25,05s), nollatuloksella lelupalkinnon kiilto silmissä. Ja niinhän se loppuviimein sen lelunsa ansaitsi, kun päihitti kaikki muut sijoittuen yhdeksän koiran joukosta ensimmäiseksi. Ja sai vielä puruluun ja puolikkaan makkarankin lisukkeeksi - ei hullummin! Oma ohjaukseni oli aika kamalaa katsottavaa. Unohdin luottaa Seelaan ja kutosesteellä meinasin ihan totaalisesti jäätyä juostessani liian lähelle putkea. Kai nämäkin ohjaustaidot kokemuksen myötä karttuu... Naureskelin vielä jälkeenpäin, kuinka meidän ilmottautumistietoihin oli Seelan roduksi kirjoitettu "riardi" - tuollein se kai pohjalaisittain sitten äännetään.

Tämän päivän aksakurssilla puolestaan treenailtiin vähän jo pidempää rataa. Tällä kertaa tavoitteena oli a) luottaa Seelaan erityisesti putkilla b) ohjata tarkasti. Rata sisälti yhden takaakierron, takaaleikkauksen ja pakkovalssin. Näppäriä käännöksiä saatiin aikaan. Putkelle lähettämiset onnistui kiitettävän matkan päästä, jolloin sain lisäaikaa omille ohjauskuvioilleni. Seela lukee omaa ohjaustani todella tarkasti ja on sen verran vauhdikaskin, että ohjaamiseen täytyy ihan oikeasti panostaa. Ensimmäistä kertaa kaikki rimat oli nostettu 50cm ja ainoastaan yhden riman se sai lopussa tulemaan alas. Seela on kyllä viime kuukausien aikana osoittanut olevansa erityisen pätevä lajissa kuin lajissa!

Synttäripäivä!

Joukon vanhin viettelee tänään syntymäpäiväänsä. Päivää, jota ei koskaan uskallettu toivoa eteen tulevan. Sani on voinut nyt hyvin (toki tuo kuumuus on ihan kamala meille kaikille...). Toivotaan säihkysilmälle vielä paljon terveitä vuosia ♥

PALJON ONNEA 10-VUOTIAALLE SANILLE!

Kesäkauden 6. hakutreeni

Kirjustetaas nyt heti perään tämänkin aamun hakutreenit. Yritin luoda treenikavereille mahdollisimman monimutkaisen suunnitelman. Skanneria en harmillisesti omista, joten otin kameralla kuvan tästä taiteellisuuden ja järjenkäytön huipentumasta.

Hakupaikka oli meille täysin uusi, samoin kuin suurin osa viidestä maalimiehestäkin. Maasto oli metsäinen ja treeni aika pitkälti sen mukaan suunniteltu. Näkyvyys 2. ja 4. piiloille oli parempi. Ilma oli hieman painostava ja sen myötä nopeasti uuvuttava. Seela oli treenien viimeinen koira ja noin kymmenkunta metriä ennen autolle paluuta alkoi se luvattu rankkasade. Nyt sitten salamoi ja jyrisee ihan taivaan täydeltä. Ei olisi paremmin voinut ajoittua!

Treeni oli taas olosuhteisiin nähden hyvä. Tuuli vei hajua hieman mukanaan eikä ihan niin suoria pistoja saatu kuin olisin halunnut. Kakkospistolla oli jonkinverran pyörimistä, mutta löytyi se maalimies sieltä loppuviimein. Nelospistolla Seela juoksi hieman kaarella perille, mutta en tiedä mitään tarkempaa vastausta siihen, mitä sen päässä liikkui. Muutoin kaikki oli ihan ok. Vaadin Seelaa juomaan keskilinjalla 1. ja 3. piilojen jälkeen. Ennen juomista se ei päässyt metsään, vaikka kuinka ukkoja sieltä kyttäilikin. Hyvin se loppuviimein malttoi. Haussa tuo nesteytys on kuitenkin melko tärkeässä roolissa, joten mielestäni se on ihan hyvä totutella tuohonkin puuhaan. Kakkospistolta kutsuin sen myös ensimmäistä kertaa pois. Yllättävän reippaasti se tuli ja malttoi jättää ukon yksikseen. Ei hullumpi treeni tämäkään. Alla vielä muutamia hyviä ja huonoja juttuja, joita tässä treenissä ilmeni.

• Seela ihan oikeasti etsi maalimiehiä eikä epätoivon iskiessä palannut takaisin keskilinjalle. Turvautui hyvin nenäänsä hankalimmissakin tilanteissa.
• Motivaatio hakumetsään lähtiessä oli nyt huipussaan. Se tuntuu tietävän, mitä ollaan menossa tekemään ja saattaa kyttäillä ukkoja metsästä jo ennen alueelle menoakaan.
• Käytös maalimiesten luona on hillittyä ja mallikasta sekä viihtyy piilolla todella hyvin.
• Kuuntelee metsässä hyvin ja toimii ohjeiden mukaisesti.

• Hallinnan puute alueelle tultaessa. Tämä lähinnä ohjaajan ongelma, jota on alettava nyt työstämään. Seela vetää niin innolla metsään, että se kuluttaa itsensä puhki jo ennen treenin alkua. 
• Kai se on tajuttava, ettei kaikki treenit voi olla enään niin pentumaisen hauskoja. Jokaiseen treeniin on lisättävä pientä vaikeusastetta, varsinkaan jos yhtään harvemmin ehtii treenaamaan.

Haukkuva hakukoira?

Kuka ihan oikeasti herää sunnuntaiaamuna 6.30 hakutreeneihin?! Me herättiin. Hakuiltiin ennen pahimpia helteitä Heikantiellä, Lapualla. Jopa toinen kerta tälle kesälle omassa porukassa. Kuumuus ja oma vuorotyö rajoittaa nyt melkoisesti harrastamista. Uintireissujakin täytyy yrittää sovitella johonkin väliin.

Seela oli mukana merkkaamassa alueen. Se oli treenissään paljon paremmin kartalla, kun ympäristö oli jo kertaalleen tsekattu läpi. Ensimmäinen maalimies kuljetettiin paikoilleen yhdessä 50 metrin syvyyteen ja kymmenkunta eteenpäin. Palattiin sama reitti takaisin ja lähetin pistolle maalimiehen kohdasta. Samanlainen harjoitus kuin leirillä. Sillä erolla, että Seela jäi nyt ihan tosissaan haluamaan maalimiehen luo. Seela irtosi hienosti ja hyvällä vauhdilla viiteenkymppiin asti. Toinen pisto oli tuttu ja turvallinen - haamu. Lyhyt näyttäytyminen ja lähetys. Tosi hyvä. Kolmannella (ja samalla viimeisellä) pistolla oli myös haamu, jonka näyttäytymisen jälkeen heitettiin lyhyt lenkki ja sitten lähetys. Kaikki kolme pistoa oli erittäin suoria ja oikein onnistuneita löytöjä. Viihtyi nyt tosi hyvin maalimiesten luona ja käyttäytyi asiallisesti. Se tarjosi ukoilla jopa automaattisesti maahanmenoa. Hyvä Seela! Tästä on taas hyvä kehitellä eteenpäin. Koko hakualue oli yhtä mustikka-apajaa - ei käynyt olo tylsäksi piilolla odotellessa. Seela veti mustikoita suoraan puskasta tyypilliseen tapaansa. Ei toki onneksi treenin aikana...

En tiedä millaisia briardeja etelä-pohjalaiset ovat ennen nähneet, mutta aina uudessa porukassa on joku, joka ihmettelee Seelan vauhtia, toimintakykyä tai luonnetta yleisesti. Tai kummastelee muuten vain, että "onko niitä briardeja oikeesti tommosiakin?". Lyhyehkön rotuhistoriani aikana olen tullut siihen tulokseen, että kyllä niitä pitäisi olla. Seelassa on sopivassa määrin eloisuutta, vilkkautta ja temperamenttiä ja arjessa se on äärettömän helppo. Lisäksi sen ketteryys ja terve rakenne mahdollistaa pidempiaikaisen liikkumisen raskaammassakin maastossa. Se on helposti ohjattavissa ja uskollinen, eikä se juurikaan pelkää mitään, vaikkei rohkein koira olekaan. Sellainen koira, jonka kanssa on erittäin helppo elää ja miellyttävä harrastaa. Rotumääritelmän ja historian pohjalta ainakin tunnen sen olevan pitkälle rodunomainen. Aikoinaan kun omaa pentua etsiskelin, olin valmistautunut paljon pahempaan. Itse olen Seelaan kovin tyytyväinen ja se sopii omiin (vielä hieman taidottomiin) käsiini erittäin hyvin. Siihen voi aina luottaa - se tekee parhaansa aina niin hyvin kuin siihen tilanteeseen sen on mahdollista.

Ilmaisuharjoituksia ollaan otettu kotipihalla ihan vasta muutamia. Tavoitteita tuon haun kanssa kuitenkin on, joten täytynee kai pikkuhiljaa lisäillä vaikeusasteita. Olen ajatellut nyt kuitenkin lähteä haukulla liikkeelle. Seela on viihtynyt tosi hyvin maalimiesten luona ja uskon, että siitä olisi myös haukkuvaksi. Ihan kantava äänikin sillä on, vaikkei kovinkaan kumea. Jos tuo ei toimi niin sitten lähdetään työstämään sitä rullaa. Toisaalta Seela rakastaa juoksemista yli kaiken - mutta ei luonnostaan mielellään nouda asioita, josta tuon rullan kanssa tulisi varmasti suurin ongelma. Vaikka onneksi vielä jokunen matka ilmaisun yhdistämiselle on. Yritän saada ensiksi tuon haukun aloittamisen ja rytmin "maalla" kuntoon. Mikään kiirus ei taaskaan ole! Viimeisen kuukauden aikana usko-toivo-rakkaus suhde Seelan kanssa on jotenkin syventynyt. Se on niin pätevä, että siitä on vaikka mihin. Ja tämänkös takia meidän treenimotivaatio on huipuissaan!

Ähtärin eläinpuistossa

Kaunista torstaipäivää lähdettiin viettämään Ähtärin eläinpuistoon. Koska sää suosi ja eläimet olivat leikkisällä päällä, sain muutamia kivoja kuvia otetuksi. Siksi ajattelinkin ne täällä blogin puolella julkaista. Erityisesti susien ja karhujen parissa olisi varmasti viihtynyt pidemmänkin aikaa! 

Niin ja tänä kesänä eläinpuiston viereen on myös rakentunut Flowpark, jonne on ehdottomasti päästävä kiipeilemään! Sisäinen apinani nousi juuri henkiin...