LUVAllinen aloitus

Me laiskimukset oikeesti.

Agility on se meidän juttu ollut oikeestaan koko kuluneen vuoden. Tämä vuosi on pitänyt sisällään jotenkin niin paljon uutta ja erilaista, että treenaaminen muilta osin on pitkälti jäänyt. Enkä sinänsä kyllä pode asian suhteen huonoa omatuntoa.

Ensimmäiset viralliset startit käytiin juoksemassa marraskuun puolivälissä kotikisoissa, Karstusen Jannen tuomaroimana. Eikä meillä hassummin mennytkään! Vaikka edeltävinä päivinä jännitys tuntui kohoavan valtavaksi, ei mua oo koskaan jännittänyt yhtä vähän itse radalla.

Ekana startattiin agiradalla. Sanotaanko näin, että mulla oli ihan toisenlaiset pelot sen radan suhteen. Kuten viime tekstissä lyhykäisyydessään kirjoittelin, keinun kanssa on ollut ongelmia. Etukäteen päätin, että jos Seela sen karttaa niin skipataan. Tärkeintä nyt lienee, että meillä on radalla hauskaa. Kun ns. täyspitkällä kentällä ei olla totuttu juurikaan harjoittelemaan, saatika noin monen silmäparin alla. Radatkaan ei olleet mistään helpoimmasta päästä ykkösluokkaa vaan erityisesti keppikulmaa kauhistelin ennalta.

Heti alkuun pakko todeta, että treenien lähtöongelmat ei vissiin kisoihin asti päätyneet, koska Seela kökötti niin luotettavasti paikoillaan. Taisin ohjata alun vähän liian hätäsesti, kun Seela lähti oman liikkeeni mukana skipaten A-esteen heti alkuunsa. Rata jatkui ihan kivasti sinne keinulle asti. En viitsinyt sen enempää hiljennellä, kun kuvittelin saavani Seelan vaan jännittämään estettä entisestään. Ois ehkä kannattanut kun sen verta rajun lentokeinun se sai aikaseksi. Ja siitähän rata jatkui suoraan puomille hypyn kautta ja luonnollisesti pienen säikähdyksen myötä meinasi skipata puomin. Ihme kyllä, olin tähän rataan loppupeleissä hyvinkin tyytyväinen! Me tehtiin se. Ja vielä ilman hylkyä. Ongelmakohdat oli tiedossa, mutta varsinaisesti niitä ei edes radalla näkynyt. Kontaktiesteet vie meiltä jonkun verran turhaa aikaa, niiden kanssa nyt sit ruvetaan vielä enempi tekemään töitä.

Iltapäivällä kisailtiin vielä hyppyradalla. Aika samantyyppinen rataprofiili, haastava keppikulma ja kiperä lopetus putkelta putkelle. Jossa olin sanomattakin aika myöhässä ohjaamassa. Seela tekee niinkuin ohjataan ja siihen voi satasella luottaa kisatilanteessa. Ei voi siis muuta sanoa kuin, että mulla on mainio kaveri käsissäni. Ansaittiin puhtaalla radalla itsellemme ensimmäinen LUVA viidenneksi sijoittuen! Seuraavaksi yritetään päästä kisailemaan heti tammikuun alussa.

Paluu tähän maailmaan

Pitkä blogitauko takana. Viikot vierii mahdottoman nopeasti ja tuntuu, että ne koostuu lähinnä työvuoroista ja levosta niiden välissä, yrittäen välillä ylläpitää hieman sosiaalisempaakin elämää. Pelkkä tietokoneen avaaminenkin on jäänyt minimiin ja sen välitykselle tulee lähinnä maksettua vain laskuja. Tai no, olihan mulla vasta pari viikkoa kesälomaa, mutta kotonaoloaikakin jäi hyvin vähille kun ajeltua tuli milloin minnekin. Blogiin kirjoittelu ei rehellisesti ole jaksanut hetkeen kiinnostaa eikä muidenkaan blogeja ole tullut lueskeltua kovinkaan ahkerasti muutamaan kuukauteen. Kiinnostus on kohdistunut ihan muualle. Nyt vähitellen oon totuttanut itteäni takaisin tähänkin maailmaan. 

Viime aikojen treeniohjelmaan on kuulunut lähinnä agilitya ja taidettiin me joissain epiksissäkin piipahtaa alkusyksystä. Muutoin ollaan kierretty vähän siellä sun täällä ja Seela on saanut itelleen uuden leikkikaverinkin, kun miehelle muutti tämmönen lappalaisverinen pikkuriiviö, jota Mortiksi kutsutaan.

Agility tosissaan alkaa näyttää hyvältä. Seela on edelleen kentällä kovin kuuliainen, herkkä ohjaukselle ja vauhdikas, mutta osaa säilyttää humoristisuuden puuhissaan. Sen kanssa on ilo treenailla ja osaan kyllä arvostaa sen hyviä ominaisuuksia niin arjessa kuin harrastuksissa. Sitä kuvaillaan useimmiten varmaksi, hyväpäiseksi ja sellainenhan se aina on ollut. Tekee täsmälleen niin hyvin kuin ohjataan. Treenikaveritkin ääneen ovat ihmetelleet, miksi ihmeessä jännitän omia kisasuorituksia, kun käsissä on tommonen koira josta ei tarvi olla lainkaan huolissaan. Nyt vaan pitäis saada itelleenkin vauhtia sinne kentälle ja lopettaa se sipsuttelu, niin voisi loppusyksylle vaikka katsella virallisia startteja... Ratatyöskentely on erittäin mallikasta. Yksittäisistä esteistä keinu ja kepit on hiomista vailla "valmiinpuoleisia". Keinun kanssa on ollut jonkinverran enempi työstämistä, kun Seela on jokseenkin kammoksunut alastuloa parin rajumman lentokeinun jäljiltä. Vähemmästäkin. Ollaan otettu pieni aikatauko, joka nyt näyttää tuottavan tulosta. Epäröintiä ei ole lainkaan havaittavissa keinulle menossa, mutta monesti pari ensimmäistä toistoa vähän jänskättää. Allaolevalta videolta kuitenkin selkeästi huomaa sen fiiliksen, kun toinen rohkasee itsensä ja jännitys laukeaa samantien kun keinu painuu maahan. Seela on semmonen koira, joka luottaa itseensä, jos joku muukin siihen luottaa. Hyviä toistoja alle, jonka jälkeen vielä varioidaan niin luulempa että hyvältä näyttää! Kepeillä lähinnä kaivataan varmuutta eri kulmista sekä ääniavun vähentämistä. Huomasin viime kerralla, että Seela turvautuu liian paljon omiin "kepit, kepit" - hokemisiin. Se hätiköi samantien, kun äänirytmi sekoaa. Nyt siis äänetöntä ohjaamista ja rohkeaa keppien käyttöä radalla. Hyvä siitä tulee!

Kuvista kiitos © Sami Ritoniemi

Tokokausikin ollaan saatu alkuun. Ensimmäiset LATO:n kimppatreenit käytettiin uusien liikkeiden läpikäyntiin sen enempää ongelmakohtiin puuttumatta. Ja kyllähän Seela osaa. Mä en käsitä mikä siinä seuraamisessa on mukamas niin pirun hankalaa, mutta sen luonnistuessa oltaisiin ihan koevalmiita alokasluokkaan. Loppuvuodelle voisi siis ihan itseään kiusatakseen katsella kokeita, tai viimeistään alkuvuodelle. Eikä ylemmät luokatkaan ole kuin liikkeiden harjoittelua vailla, heh. Pelkät agilityepiksetkin saa jännityskäyrän huippuunsa... ääh, kisaaminen ei sovi mulle yhtään :D

Keuruulla näytelmissä

Huhtikuussa rupesin mielenkiinnosta katselemaan tulevan kevään ja kesän näytelmiä. Turkkihan nyt ei vielä ihan parhaassa kuosissa ole, mutta silti tuli tarve lähteä kokeilemaan onneaan ja katsomaan mitä siitä tällä hetkellä sanotaan. Mietin sitten hetken aikaa Tuurin kr-näyttelyn ja Keuruun ryhmiksen välillä, joista jälkimmäiseen loppuviimein päädyin.

Jossain kohti alkoi jo uskokin loppumaan, kun Seelan harjausurakka kesti valehtelematta kymmenisen tuntia useammalle päivälle jaoteltuna. Ja päälle oli vielä pestäväkin tuo metsissä ja ojissa rypemistä rakastava takkutukka. Eiköhän se myös kaiken kukkuraksi aloitellut juoksunsakin näyttelyiden päälle. Vaikka täytyy kyllä todeta, ettei päätä huimaa tuo sen 14kk juoksuväli... Keuruu oli valtavan kaunis paikka ja koko näyttelyalueena toiminut liikuntapuisto oli erityisen siisti ja viihtyisä. Meidän kehä oli nurmialueella ja vähän etukäteen jännitin mitä siitä tulee. Kun nurmialustalla ei koskaan ennen ole kehäilty. Liekö osasyynä oma rentous, juoksut vai mikä, Seela edusti liikepuolella paremmin kuin koskaan ennen. Se kun nyt ei oo yleensä mikään hillityin kehäkäytökseltään... Tyypilliseen tapaansa rakasti miestuomaria ja sitä rataa. Tuomarina meillä oli Paavo Mattila, josta tykkäsin kyllä kovasti. Ääneen totesi miksi arvostelee tällä kertaa näin, mikä on hyvää ja mitä toivoisi enempi. Ja arvostelu oli kyllä ihan näköinen. 



Seela on todella tasapainoisesti rakentunut, mutta kauttaaltaan (ainakin vielä) kovin kapeassa kunnossa. Siropiirteinen se nyt on muutoinkin eikä mistään ihan vankkaluustoisimmasta päästä. Pään ilmeestä tykkään itse kovin ja tähän mennessä ovat tykänneet tuomaritkin. Sivuliikkeet on valtavan kauniit, mutta hieman löysähköihin etuaskeliin kyllä samaistun. Toki näin juoksujen aikaan sen liikehdintä on vähän semmosta löysempää ja letkeempää noin muutenkin. Karva saa koko aika väriä itseensä enempi ja enempi, takaosa tosin on vielä hyvinkin vaalea päältä. Karva melko pehmeää. Ja hyvistä käytösmaininnoista olen aina erityisen mielissäni. Erinomaista ei kuulemma tällä kertaa tuon "vankkuuden" puuttumisen myötä. Ei haittaa meitä. Hyvä päivä ja hyvää fiilistä vahvisti vielä loistava kesäsää. Ja oli muuten hyvin ja selkeästi järjestetty näyttely tämmöselle, joka ei näyttelyistä hirvittävästi mitään tiedä... :D Alla lopputulos ja arvostelu.

AVO EH AVK1

"Mittasuhteiltaan hyvä narttu, joka saisi olla kauttaaltaan vankempi. Kaunis ilmeinen pää. Hyvä kaula. Kyynärpäissä hieman löysyyttä. Hyvä ylälinja. Karva ei aivan parhaimmillaan. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös." ♥

Niin ja pisti naurattamaan. Häkkinaapuristossa oli toisen rodun edustajia ja vuoroamme odotellessa ja Seelan sählätessä tyypilliseen tapaansa, takaa kuului vaan et onko toi semmonen pomppiva juustokoira :D "Hei kuule, eikös se Brie-juusto sieltä samasta paikasta tuu?"...

Tavoitteellinen 2015

Vuosi on vaihtunut ja lienee aika katsella viime vuoden toteutuneita tavoitteita ja asettaa kenties uusiakin.

Seelan kanssa tämä oli toinen kokonainen vuosi ja touhuilla ollaan kivasti ehditty. Ikipäivänä en olisi voinut kuvitella hankkivani tuloksia vuosikkaan Seelan kanssa. Se on vasta viime vuoden aikana kasvanut henkisesti niin paljon, että treenaaminen on saanut edes jonkinsortin hyötyä. Eikä meillä tosiaan ollutkaan mikään kiire mihinkään. Se on jatkanut hurmaamistaan niin kotosalla kuin harrastusporukoissa. Ja itse olen jatkanut ällistymistä sen hurjan nopean oppimiskyvyn johdosta... :D

X  Parit viralliset arvostelut ja hömppäilyä mätsäreissä
Turkkinsa Seela vaalensi alkuvuonna siihen malliin, että näyttelyt saivat jäädä. Mätsäreihinkin ehdittiin vaivaiset kaksi kertaa harjoittelemaan - joskin Seela pärjäsi niissä molemmissa ollen SIN1 ja SIN3 ison joukon keskeltä.

✔ Hakuporukan löytäminen
Hakuakin ehdittiin treenailla ihan liian vähän, treenikerrat on ihan kahden käden sormilla laskettavissa. Hyvän startin kaudelle kuitenkin antoi toukokuinen turrien maastolajileiri. Ja kuten jossakin tekstissä ohimennen mainitsin, ensi kaudesta on käyty jo keskustelua ja meillä on Seelan kanssa mukavanoloinen ja aktiivinen ryhmäpaikka tiedossa. 

✔ Luustokuvat (lonkat, kyynärät, selkä...)
Vuoden pelätyin tapahtuma taisi olla maaliskuussa, kun neljä sisarusta matkasivat Ventelän vastaanotolle läpivalaistavaksi. Hieman harmittavia tuloksia saivat edellä kuvatut veljensä eikä odotukset olleet enään suuret omallakaan kohdalla. Polvet, selkä ja kyynärät tutkittiin kuitenkin terveeksi ja lonkat saivat arviokseet B:t. Nyt on koko pentue lonkkien osalta kuvattu, melkosen yllättävällä skaalalla A:sta D:hen.

✔ Terveenä ja vammoitta pysyminen
Vammoitta onneksi pysyttiin koko vuosi. Joskin keväällä ja loppusyksystä meillä vieraili täitä sekä kennelyskää. Myös Seelan lihashuollosta on pidetty huolta säännöllisesti sekä Nylundin Annan että Jaana-Kaisan toimesta. 

✔ Kaikkea uutta ja hauskaa tekemistä arkea piristämään
Uusia lajikokeiluita oli tämän vuoden puolella mm. dobo sekä vetojutut! Keväällä käytiin myös etelässä vähän treenailemassa ja moikkaamassa Seelan sukulaisia.

X  Ahkerointia jälkien parissa niin pellolla kuin metsässä
Taitaa olla peltojäljelläkin käyty kahden käden sormin laskettava määrä, eli säälittävän vähän. Jälki vaan on jotenkin itselleni niin vieras laji, että sen opettaminen yksikseen tuntuu käsittämättömän vaikealta, kun yhtään ei tiedä miten edetä. Metsässä ei yhtään jälkeä tehty - joskin pääsin ensimmäistä ketaa näkemään, kun joku muu metsässä treenaa.

✔ Enemmän ja varmempaa häiriötreenaamista
Häiriötreeniä tuli tavallaan ryhmätreenien ohella, mutta tottispuoli jäi tänä vuonna kyllä ihan liian vähälle. Toisaalta, kontakti meidän välillä on parantunut valtavasti ja yhteistyö parantunut.

X Tokossa alokkaan liikkeet koekuntoon
Tavallaan joo kaikki liikkeet saatiin koekuntoon, mutta nuo pienet pakkolomat latistivat aina omaa innostusta sen verran, että en kokeita edes jaksanut ajatella. Oma jännitys vaan on niin valtavaa kehänauhojen sisäpuolella, etten tahdo edes kuvitella lopputulosta... :D

✔ Turhat paineet pois, meillä ei oo mikään kiire mihinkään!
✔ Ilon säilyttäminen kaikessa harrastamisessa, nautitaan!

Suurin harrastushaave myös toteutui, kun Seela ansaitsi ryhmäpaikan Lagusta. Agilitya ollaan siis treenailtu huhtikuusta asti. Osallistuimme loppuvuonna myös briardien agilitypäivään. Kahdet epäviralliset aksakisatkin käytiin juoksemassa supermölliluokissa, joista molemmista nollatulos. Lisäksi Seela kävi keväällä MH-luonnekuvauksessa, josta poistui näköisellään, hyväksytyllä arvostelulla. Seela sai muutamia uusia koirakavereita ja yritti muutoinkin viettää hieman sosiaalisempaa elämää. Itse puolestani pyörähdin elokuussa Maailmanvoittajanäyttelyissä. Kokonaisuudesssaan ei siis yhtään hullumpi vuosi!

Vuosi 2015 tulee toivottavasti pitämään sisällään:

- Agilitytreenien jatkuminen ja ykkösluokan korkkaaminen

- Ulkopuolisten kouluttajien koulutuksien/kurssien hyödyntäminen

- Tasapaino aktiiviselle hakuilulle ja tavoitteellista etenemistä
- Tokon ja tottiksen työstämistä sekä hyvä hallinta maastonkin puolella
(tokossa jos edes yhteen kokeeseen ilman tulostavoitetta ennen sääntömuutosta)

- Taas pieniä irtiottoja erilaisten lajien parissa (rallytoko voisi olla Seelan mielestä kivaa...)
- Vetovermeet ahkeraan käyttöön

Briardien rotumestaruudetkin järjestetään tänä vuonna Lapualla(!), joten ehdottomasti päästävä sinne menoa katselemaan. Ja toivottavasti sinne sitten osallistuukin iso joukko turreja.

Rotuvalintana: Briard

Todella paljon itseltäni kyselleen syytä ja perusteluita omalle rotuvalinnalleni, yleensä ihan positiivisessa mielessä. Etelä-Pohjanmaalla kun ei turhan montaa briardia asustele eikä moni rotua tunne edes nimeltä. Ja ne vähäisetkin monesti toteaa, että "eikös nämä yleensä ole mustia?". Pk-piireissä rotu on monelle kuitenkin tuttu, joskaan kukaan ei ole itse moista omistanut - sattunut vain joskus kokeeseen samanlaisen kanssa. Tästä syystä olen pitkään miettinyt, miksi briardi ei ole monelle koiraharrastajalle edes vaihtoehto?

Lienee sanomattakin selvää, että briardi on pitkäturkkinen koira. "Turkki kerää ja levittää likaa, sitä joutuu harjaamaan." Juu, ei briardin kanssa yhtään helpommalla pääse kuin minkään muunkaan koiratalouden kanssa. Pohjavillaahan näillä ei yleisesti juurikaan ole eikä karvaakaan irtoa lähes lainkaan. Joskus olenkin varma, että pääsen briardin turkin kanssa paljon helpommalla, mitä ystäväni "helppoturkkisen" shetlanninlammaskoiransa kanssa. Pahin harjausurakka kutsuu yleensä pentukarvan vaihtuessa karkeaan aikuiskarvaan. Ja karkean aikuisturkinhan tulisi hylkiä likaa. Seelalla on ehkä hieman pehmeä turkki ja ainoaksi ongelmaksi meillä on muodostunut risut sekä suojalumi. Briardeillakin kuitenkin on aika paljon eroja karvan laadun, määrän ja paksuudenkin suhteen. Moni ajaakin karvat alas näyttelymeriittien täytyttyä (tai jostain muusta syystä harrastamiseen tai terveydellisiin syihin liittyen). Trimmattava rotuhan briardi ei kuitenkaan ole - niinkuin monen olen kuullut luulevan. Jos turkkipuoli kiinnostaa jotain enempi niin mm. Pian blogista löytyy kattavaa pohdintaa sitä koskien. Tiivistettynä kuitenkin; liioittelematon ja oikealaatuinen briardin turkki ei ole turhan työläs (eikä pitkä turkki todistetusti mikään este harrastamiselle).

"En mä oo tämmösestä ennen kuullutkaan!" Kuinka moni kuluttaa nykyään enään aikaansa rotukirjoja selaillen - ihan aidosti ja tositarkoitukselle mahdollisuuksiin tutustuen. Bordercollie, saksanpaimenkoira ja malinois tuntuu olevan kaikkien "tosiharrastajien" huulilla. Ei sillä, että edellä mainituista roduista mitään huonoa sanottavaa olisi - yleensä on vain helppo turvautua siihen mitä muillakin on. Onhan bortsuissa vauhtia ja älliä ja malinoisseissa voimaa sekä viettiä vaikka muille jakaa, mahdollisuudet tämmösten yksilöiden kanssa on ihan rajattomat. Briardi on monelle täysin vieras rotu. Kuka voisi siis harkitaan sellaista rotua, jonka olemassaolosta ei ole tietoakaan? Briardistakin löytyy kaikkea edellämainituista, tasapainoisessa suhteessa.

Fyysisiltä ominaisuuksiltaan briardi sopii hyvin erilaisiin harrastuksiin. Se on kestävä koira, jolla on kaunis ja sujuva ravi. Siitä saa oivan lenkkikaverin, vaikka pidemmillekin vaelluksille. Vauhtia riittää myös vetojuttuihin ja säänkestävänä koirana lähtee mielellään vaikka seuraksi hiihtoladulle (rodun parista löytyy näitä lajeja ihan tavoitteellisesti treenaaviakin). Rungoltaan briardi on aika pitkä ja moni varmasti tarvitsee kasvaessaan aikaa tutustua omaan kroppaansa ja sen hallintaan, mutta mitä enempi se pääsee liikkumaan sen nopeammin se varmasti tapahtuu. Fyysisesti briardia on erittäin hankala saada väsyksiin. Turhaa siis enää jatkossa selitellä, että "ne on aina niin laiskan näkösiä." Seela lenkkeilee 90% lenkeistä vapaana eikä sen askellajivalikoimaan kuulu kävely tai minkäänsortin hidastelu (en kyllä tiedä, onko Seela tässä jonkinsortin poikkeustapaus...) Briardeja onkin alunperin käytetty suurien lammaslaumojen paimentamiseen sekä sodassa viestikoirana erityisten ominaisuuksiensa vuoksi. Se jaksaa, fyysisesti ja henkisesti. Viesti olisi lajina briardille ehdottomasti omiaan!

Huipulle tähtäävälle agilityharrastajalle briardi on monesti liian kookas. Narttujen alaraja huitelee 56 sentissä, mutta käsittääkseni niin pienet yksilöt ovat aika harvassa. Ja luonnollisestihan briardi on maksikoira, joka joutuu jatkossa kisailemaan bortsujen ja muiden hieman virtaviivaisempien yksilöiden joukossa. "Oikeanlainen" briardi kuitenkin on rakenteeltaan korkeuttaan pidempi, lihaksikas, ketterä ja eloisaliikkeinen. Ei siis kuulosta hassummalta agilitykaverilta, eihän? Seelan strategiset mitat on suurinpiirtein 61cm & 25kg ja hyvillä mielin voin sen kanssa harrastaa. Ja totta, löytyyhän briardeistakin niitä yli 40 kilosia tyyppejä, jotka nyt ei luonnollisestikaan saa kiihdytettyä itseään yhtä nopeasti liikkeelle kuin yli 20 kiloa kevyempi bortsu. Yleisesti ottaen briardit on agilitykentällä vauhdikkaita ja ominaisuuksiltaan miellyttäviä ohjata. Tälläkin hetkellä kolmosluokassa kisaavia briardeja on oikein kiva määrä (ja lisää varmasti tulossa!). Suomessa on valioitunut tähän mennessä yksi briardi, enkä yhtään epäile etteikö lisää ole tulossa. Ainakin itse koen oman briardini olevan agilitykentällä varma ja hyvähermoinen. Briardit harvoin ovat mitään rimantiputtelijoita vaan pitävät päänsä taitavasti kasassa, vauhdista huolimatta.

Briardi omaa palveluskoirakoeoikeudet, eikä syyttä. Sen luonteessa (ja edellä puhutussa fysiikassa) on paljon hyviä ominaisuuksia. Briardi on vietikäs, helposti motivoitava ja miellyttämisenhaluinen. Briardeja kisaa useassa lajissa; haussa, jäljellä, erikoisjäljellä, suojelussa... Käyttövalioitakin on vuosien saatossa löytynyt kourallinen ja aktiivisesti pk:ssa kisaavia briardiharrastajia löytyy vaikka kuinka. Jonkunverran briardeja myös paimentaa aktiivisesti ja löytyypä koetuloksiakin siltä puolelta. Briardin paimennusominaisuuksista en tosin koe olevani tarpeeksi tietoinen kertomaan. Briardeilta löytyy ahneutta, saalisviettiä ja ne ovat innokkaita leikkimään, ja meillä ainakin vetoleikit on kovassa suosiossa. Toki tämä riippuu osittain siitäkin, kuinka yksilön ominaisuuksia on pentuna vahvistettu. Kokonsa puolesta metrinen pk-hyppykään ei ole briardille teoriassa ongelma. Monesti uudet pk-puolen treenikaverit ovat olleet ihmeissään Seelan innokkuudesta ja aktiivisuudesta. Monesti sitä tuijotetaan hetki suu auki ja tuumataan "Kaikki mitä mä ennen oon nähnyt, on ollut semmosia joita ei vois vähempää kiinnostaa". Briardihan tarvitsee myös käyttökoetuloksen (pk- tai paimennustuloksen) muotovalionarvoa varten ja mielestäni hyvä niin.

Briardin luonne. Aihe, jos voisi höpistä pidemmänkin aikaa. Itse olen oppinut ymmärtämään rodun luonnemääritelmää vasta jälkeenpäin. Sage = viisas, hienotunteinen, vakaa & Hardi = itsevarma, uskalias, peloton. Briardi ei tänäpäivänä ole lähtökohtaisesti kaikkein rohkein. Seelalla tuota rohkeutta kompensoi kuitenkin hyvin uteliaisuus. Sillä on niin valtava tarve tietää mitä ympärillä tapahtuu, että uteliaisuus vie sitä kohtaamaan paljonkin jännittäviä tilanteita. Aika vähän olen yrittänyt antaa sillä jännittävissä tilanteissa tukea (joskin aina lopuksi kehunut valtavasti), että lähtökohtaisesti se on koira itse joka niistä tilanteista selviää. Uskollisuus. Tuo tärkeä sana, jota monissa rotukuvauksissakin käytetään. Seela on "yhden ihmisen koira" ja mä oon sille kaikki kaikessa. Seela vartioi jonkun verran, ilmoittaa vieraista/pihaan saapuvasta autosta yms. Ei missään nimessä häiritsevästi eikä hauku koskaan syyttä/tylsyyttään. Pentua harkitessa jokainen tuleva omistaja varmasti miettii asioita, joita tulevalta pennulta etsii; Mitä sen kanssa harrastettaisiin? Minkälaiset ominaisuudet olisivat hyviä tähän lajiin? Minkälainen pentu sopii omiin käsiini? Itse näen briardin kuitenkin ensisijaisesti oivana harrastuskoirana (vaikka oiva se on kotikoiranakin). Jokainen koira on loppuviimein yksilö, ja en väitä etteikö briardeistakin löydy niitä "vähän" haastavampia tapauksia, oli sitten kyse epävarmuudesta, agressioista tai jostain muusta. Mutta ei, briardin ei tulisi olla hermoheikko eikä agressiivinen. Seela viihtyy hyvin arjen tekemisissä mukana, se mielellään hakee itseltäni aktiivisuutta ja on aina valmis toimintaan - oli sitten kyseessä lyhyt automatka, treenihetki tai harjaustuokio. Briardi ei saa olla haluton. Paimenkoirana se nauttii myös erilaisista älyä vaativista tehtävistä. 

Yksi ehkä suurimmista epätoivoa kylvävistä hetkistä itselleni oli sopivan pentueen ja yksilön löytäminen. Viime vuonna Suomessa syntyi 31 pentua, joten lienee selvää, ettei tarjontaa ole yli äyräiden. Odottaminen kuitenkin yleensä palkitaan. Jonkun verran vuosittain Suomeen rekisteröidään myös tuontikoiria. Yleensä briardeja tuodaan naapurimaasta Ruotsista, toisinaan myös Tsekeistä, Puolasta, rodun kotimaasta Ranskasta jne. Ennen omaa briardiani en ollut arkielämässä yhteenkään törmännyt. Nähnyt vain siellä täällä. Pitkälti tuli siis vain luotettua kaikkeen lukemaani ja kuulemaani. Jossain vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan ja siirtymään vaihtoehto B:hen (jota australianpaimenkoiraksi kutsutaan). Olin kuitenkin varma, että oman briardin haluan. 

Terveydeltään briardi on kohtuullinen. Tai omaan makuun ei ainakaan yhtään huonompi kuin yksikään muista pk-roduista. Huonoin tilanne lienee lonkkien suhteen. Onneksi tutkimustuloksia löytyy hyvin ja pevisa vaatii pentueen vanhemmilta niin lonkkatuloksen kuin silmälausunnon, harvalla suomalaisella tosin on tutkimattomat kyynärätkään näiden lisäksi. Agility ja pk-piireissä varsinkin tykätään kuvata myös selkä (nämä lähes poikkeuksetta epävirallisia). Mutta selkien osalta ei käsittääkseni ole mitään ihmeellistä havaittu, joitain pieniä spondyloosimuutoksia muutamilta yksilöiltä. Terveyskään ei briardin kohdalla siis voi olla este.

Kaikki tässä tekstissä käsittelemäni asiat on kerrottu jonkinsortin "ihannebriardista" lyhyen rotuomistajuuteni kokemuksella - mutta kyllä, tällaisia yksilöitä ihan oikeasti rodun parista myös löytyy. Kaikkien rotujen luonteissa on hajontaa, ongelmia ja heikkoja kohtia. Briardeissakin tunnutaan painottavan helposti kauniin ulkomuodon puolelle kuin panostaa niiden varsinaisten käyttöominaisuuksien kehittämiseen. Löytyy siis juu niitä arempia, matalaviettisiä yksilöitäkin. Itse olen varsin iloinen omistaessani näinkin upealuonteisen briardin - Seela on muuttanut monen ihmisen käsityksen rodusta positiiviseen suuntaan. Briardin "serkkurotu" beauceron tuntuu olevan ainakin täälläpäin enempi suosiossa ja tunnetumpi - liekö sitten tuo turkki se ratkaiseva tekijä. Vaikka mun täytyy tunnustaa, että beussit näyttävät aika hassuilta pakollisin kaksoiskannuksineen, briardilla ne sentään peittyvät karvaan :D

Monelle rodusta sen enempää tietämättömälle briardi on vain kasa karvaa ja yksi "moppi muiden joukossa". Itse on koen saaneeni käsiini hyvinkin briardimaisen yksilön - eloisan, hauskan, vietikkään ja uskollisen ystävän. Briardin, joka on täynnä rakkautta ja elämäniloa. Briardin olemusta on kamalan vaikea tuoda kirjoittamalla esille. Sen elämään ja ajatusmaailmaan tulisi päästä tutustumaan ihan livenä. Tiivistettynä; Briardilta löytyy valtava määrä hyviä ominaisuuksia luonteen kuin fysiikan puolesta, se on suhteellisen terve, kaunisliikkeinen ja elegantti koira. Siinä on sopivassa suhteessa huumoria ja totisuutta. Lisäksi meiltä löytyy aktiivinen rotuyhdistys, joka järjestää vuosittain yhteistä tekemistä rodun parissa. Lisäksi löytyy paljon tietotaitoa niin kasvattajilta kuin pitkäaikaisilta harrastaijlta - yksinkään on siis turha pelätä jäävänsä. Briardeista on kaivettavissa kattava määrä videomateriaalia niin eri harrastuksissa kuin kotihömpöttelyistä, johon kannattaa ehdottomasti tutustua - saatat jopa yllättyä :) 

Mutta miksi briardeja on harrastajilla niin huonosti?

Jos joku on pohtinut samanlaisia asioita, minkä tahansa rodun kohdalla, niin ilmiantakaa itsenne. Tai jos joku tämän myötä innostuu pohtimaan niin vielä parempi!

Koiravalokuvia, osa 1

Multa löytyy iso kasa koirakuvia, joita en koskaan ole täällä blogin puolella (tai ylipäätään missään) ennen julkaissut. Koirakuvaaminen on jollain tapaa kovin terapeuttista! Lähinnä tykkään kuvailla omaksi ilokseni ja silloin tällöin myös kavereiden pyynnöstä. Jonkun verran kuljettelin viime vuonna kameraa treeneissä mukana ja ikuistin parhaita paloja mitä taitavimmista koirakoista. Joskus taas on kiva räpsiä kuvia lenkkikavereista, hoitokoirista jne. Kuvissa ehdottomasti kauneinta on se tarina, tilanne ja tunnelma (vaikka laadustakaan en haluaisin hirveästi tinkiä...), joka pakottaa katsomaan tilannetta yhä uudelleen ja uudelleen. Alla on toistaiseksi ensimmäinen osa "koiravalokuvia" kuluneen vuoden ajalta - saattaa siellä pari vanhempaakin toki olla. Toivottavasti tykkäätte yhtä paljon kuin minä itse :)

Hyvää Uutta Vuotta 2015!

Täit on kaikonneet ja viikon kestäneestä kennelyskästä päästiin eroon. Kuukauden verran, karanteeniajan huomioiden, jouduttiin viettämään kaikkiaan pakkolomaa. Töissä onkin onneksi tällä välin ollut kiireistä ja paljon uusien asioiden opettelua ylenemisen myötä, eli tauko ehkä tulikin ihan kivaan väliin. Tämä vuosi olkoon kuitenkin hieman onnekkaampi treenikertojen osalta.

Mutta mitä meille nyt siis loppuvuoden osalta kuuluukaan? 

Aksatreeneissä ei ehditty kovin montaa kertaa enään käydä. Onneksi alkeisryhmien kouluttajat järkkäsivät meille möllikoirakoille ylimääräiset ratatreenit. Harjoituksena meillä toimi Hilpin 1lk:n rata pienillä muutoksilla, eli kepit jätettiin kokonaan pois. Käytössä oli koko halli ja tarkoitus oli luoda koirille kisanomainen tilanne tuomarin, pillin ja katsojien merkeissä. Seela oli superhienossa mielentilassa kentällä ja ekan radan teki muistaakseni nollana. Ja hieno vauhtikin sillä oli - ja nautti kun sai kunnolla irrotella pitkillä suorilla! Rata löytyy tämän linkin takaa. Seela sopii kyllä omaan käteeni erittäin hyvin agilitykentällä, se on sopivan herkkä ohjaamiselleni, oivaltaa asioita ja kuuntelee. Siitä sai olla kyllä kovin ylpeä! Seela sai myös paikan Niina Leinosen kuukausitreeniryhmästä seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Treeneissä käydään läpi erityisesti ohjaustekniikoita ja radanlukua - kovin innolla jo odotellaan mitä tuleman pitää.

Temppuilua ollaan harrastettu myös jonkin verran tylsinä hetkinä - monesti ihan vain Seelan aloitteesta. Se on kyllä sirkuskoira henkeen ja vereen, siitä tulisi kyllä huippu-kaveri koiratanssiin! Uusimpana juttuna on peruuttaminen sekä takajalkojen nostelu erikorkuisille alustoille (ja tämän ajattelin yhdistää lumien sulattua ulkona puihin... :P). Jalkojen välissä pujottelut, pyörimiset ja kierimiset jo sujuukin mallikkaasti. Temppujen opettaminen on näin älykkäälle koiralle hurjan kivaa ja joskus huomaan kokeilevani sen kanssa mitä ihmeellisimpiä juttuja. Täytyykin joskus ottaa näitä videolle :)

Ennen joulua käytiin taas Vaasassa Annan huollettavana (6vk:n hoitoväli) ja sitä samaa löydettiin jälleen kerran - jumissa oleva vasen puoli. Tokokoiralla yleensä on enemmän jumeja oikealla puolen, joten ollaan aina mietitty miten tuo vasen puoli jumiutuu herkemmin, muttei mitään ihmeellistä syytä olla keksitty vieläkään. Lisäksi kyljet oli tosi kipeät, joka hyvin suurella todennäköisyydellä johtui kennelyskästä ja sen tuomasta rasituksesta koko kehoon. Ihmekään siis, kun Seela on niin huonosti yskän jälkeen venytellyt. Raukka. Kaikki saatiin hoidettua onneksi taas kuntoon. Helmikuussa on seuraavat ajat niin hieronnalle kuin osteopaatillekin.

Täiden jälkeen Sani alkoi järsimään oikeaa etutassuaan. Tutkiskelujen jälkeen varpaiden välissä näytti olevan jälleen kerran mätäpaise, jota varten jouduttiin hakemaan 15 päivän antibioottikuurin ja muita hoito-ohjeita. Tuo on kovin hankalassa kohtaa, kun hiertää kahden varpaan välissä kävellessä - ja siksi varmaan onkin häirinnyt sitä viimekertaista enemmän. Seela oli ollut ihan super-järkyttynyt, kun Sani oli tullut lääkärireissultaan kotiin, tötterö päässä...

Jos treenailut itsessään jäivät vähälle niin Seelan sosiaalisesta elämästä olen yrittänyt vähän pitää huolta. Aamupäivän olin kökkimässä LAGU:n itsenäisyyspäivän kisoissa ja vuoron loputtua hain Seelan kotoa ja käytiin hallilla pieni hetki viettämässä sosiaalista elämää ihmisten ja koirien keskellä. Joulun alla puolestaan käytiin pitkästä aikaa vanhalla työpaikalla, eläinkaupassa, ihmisiä moikkailemassa ja valitsemassa jouluherkkuja. Tuttu paikka - siellä se nimittäin on viettänyt pennusta asti monia tunteja testailemalla erilaisia leluja, maistelemalla erilaisia herkkuja, tapaamalla erilaisia koiria ja ihmisiä, yrittänyt päästä uuteen kotiin liimaamalla itseensä hintalappuja ja nukkunut keskellä lattiaa huolehtimatta suuresta ihmisvilinästä. Se muistetaan kovin tasapainoisena ja hurmaavana pentuna. Alapuolella oleva vasemmanpuoleinen kuva on otettu ikkunalaudalta, jossa aikoinaan istuskellessani lueskelin kuumeisesti sähköpostiviestejä kasvattajalta, pohdiskelin narttupentujen välillä ja lopulta sain tietää jopa pentuni virallisen nimen. Pari viikkoa myöhemmin istuttiinkin siinä yhdessä pentu-Seelan kanssa ♥