Sitä parhainta arkielämää

Tiistaina sain hoidettavakseni reippaan kymmenviikkoisen naskalihampaan, venäjänmustaterrieri rodultaan. Seelakin kävi kaveria nopeesti moikkaamassa - ja sillä tuntui olevan virtaa, vauhtia ja voimaa kymmenen kertaa pentua enemmän. Hyvin pysyi kuitenkin hallinnassa, vaikka pari kertaa jouduin hieman kovemmin huomauttamaan asiattomasta käytöksestä.

Viimen viikonloppuna katseltiin agilityn SM-kisoja - live streamin kautta tosin. Ja meidän oman seuran maksijoukkue olikin Suomen seitsemänneksi paras, onnittelut! Ja kuten jo ennen oman harrastuskaverin ilmestymistä pelkäsin, agility vie meitäkin mennessään. Enemmän kuin mikään muu. Ei siitä tosin haittaakaan ole, Seela on kuin luotu aksakentille!

Harrastuksilla vaan on taas yksi hidaste. Seela on nimittäin parin viikon treenikiellossa, erityisesti tottisjutuista. Käytiin perjantaina hierojalla ja muutoin ihan hyvässä kunnossa olevalta Seelalta löytyi harmillisesti erittäin kipeä niska. Kiitos vain torstaisen äksidentin agilitytreeneissä, kun kesken meidän ratatreenien viereiseltä kentältä rysäytti aitojen läpi rotikka sen päälle. Omasta mielestä siinä ei suurempaa agressiivisuutta ollut mukana, mutta oli Seelalla kaksi kertaa isommassa kaverissa melkosesti pidättelemistä. Hyökkäys tapahtui ihan huomaamatta selän takaa juuri hypyn jälkeen. Harmi, kun en ehtinyt tehdä tilanteelle mitään, huomasin koko karkurin vasta kun tilanne oli päällä. Eikä täälläpäin paljoa anteeksi pyydellä. Niin harmillista. Treenit saatiin kuitenkin lopetettua onnistuneeseen ratapätkään, kun alkuun luotiin vähän itseluottamusta. Niin paljon kuin esimerkiksi hakukin lajina itseäni kiinnostaa, niin me ei tunnuta millään ehtivän treenaamaan. Joko omat työvuorot ei täsmää tai puolestaan Seela on kyvytön osallistumaan. Sama homma oli viime kevään hakuilujen kanssa... Seela onnistui telomaan itsensä metsässä, seuraavalla kerralla istuttiinkin klinikalla välikuvissa, sen jälkeen osteopaatti laittoi nikamia paikalleen ja seuraava viikko olikin pakollinen lepotauko. Nyt kun Seela on "pysynyt pitkään vammoitta" niin eiköhän se muiden toimesta teilata taas huonoon kuntoon. Ärsyttää niin paljon. Onneksi ei mitään pahempaa sattunut. 

Muutoin hieronnassa ei paljastunut mitään uutta. Muutama viikko sitten Seela venytteli liukkaalla alustalta ja vasen takajalka luiskahti sen alta. Ontui saman päivän ja parina seuraavana päivänä huomasin vielä epäpuhtautta liikkeessä - sen jälkeen palautui hyvin. Varmuuden vuoksi pyysin Annaa tsekkaamaan jalan, muttei mitään ihmeellistä, etureisi oli vain hieman toista kireämpi. Kyseessä oli kai vain jonkunlainen pieni venähdys. Selän köyryisyys ollaan saatu hyvin kuriin ja syviä lihaksia pitäisi saada hiljalleen jo kehittymään. Seela kun ei luonnollisesti tuota hidasta liikkumista harrasta. 

Sanistakaan ei pitkään aikaan ole blogin puolella ollut mainintaa. Se on kuitenkin ihan hyvissä voimin näin lähes kymmenen vuotiaana. Tuntuu vain, että sen ahneus kasvaa päivä päivältä pahemmaksi - ja kyllähän päivän kohokohta taitaakin olla ne ruokinta-ajat. Seelan treenilaukku oli joku ilta jäänyt lattialle (suljettuna toki) ja sen sisältönä puolitoistakiloinen Frolic-pussi (suljettuna sekin...). Vanhus oli töissä ollessani raahannut laukun eteiseen, avannut vetoketjun, levittänyt kaikki Seelan treenikamppeet pitkin lattioita ja loppujenlupuksi syönyt valtavan osan Frolic-pussista suihinsa - kaikkiaan vajaan kilon verran! En voi vieläkään käsittää, kuinka pieni cavaliervanhus sai ahmittua itseensä lähes 10% painostaan?! Voinen kertoa, että seuraavat kaksi päivää oli melko tuskallisen oloisia eikä ensimmäisenä yönä nukuttu silmäystäkään. Tapahtumaa seuranneena aamuna oli soitettava jo eläinlääkäriltä toimintaohjeita ja päädyin loppujenlopuksi hakemaan apteekista parafiiniöljyä, jonka lisäksi täytyi harrastaa ripeätahtista remmilenkkeilyä, jotta maha saataisiin toimimaan. Eikä tuntunut vanharouva ottaneen tästäkään opikseen.

! Kävin ostamassa pitkän pohdiskelun päätteeksi GoPro-videokameran (hero 3+ black edition). Kuvanlaatu on ainakin todettu huippuhyväksi niin ulkosalla kuin halliolosuhteissakin. Oikeuksiinsa se tosin ei vielä ole ehtinyt päästä, enköhän kuitenkin joku lähipäivä yritä kuluttaa aikaa kuvaillen ja videokuvausta opiskellen. Myös omat työaikani tulevat muuttumaan ensi viikosta lähtien pysyvästi. Seelallakin lienee siis jonkinlaista totuttelemista siihen, että emäntä voi olla yöllä töissä ja nukkua päivisin.

Tämmöistä tällä kertaa. Hyvää Juhannusta kaikille! 

Keski-Suomalaisia haamuja

Kaikki tämän tekstin kuvat ottanut © Minna Saarimaa

Kesäkausi sai kunnollisen starttinsa viime viikonloppuna Uuraisilla, kun lähdimme reissuun briardien maastolajileirille. Osa porukasta oli paikalla jo helatorstaina, jolloin kisattiin rodunsisäisestä tokomestaruudesta (Onnea Anne ja Mara!). Me ilmestyttiin paikalle perjantaina ja ehdittiin viipyä kaksi päivää, kunnes työt taas kutsui. Porukka jakautui maastolajien puolella jälki - ja hakuryhmään, joista me Seelan kanssa treenattiin jälkimmäisessä. Lisäksi ehdittiin tottistellakin pariin kertaan. Ei siis mikään turha reissu!

Maastot sijaitsivat Tikkakosken armeija-alueella. Täysin erityyppistä metsää mihin ollaan täällä lakeuksilla totuttu - hyvällä tapaa toki! Alueelle mahtui maapiiloja, paljon kaatuneita puunrunkoja/kantoja, suoalue sekä runsaasti korkeusvaihtelua. Ei ehkä mikään kohottajalle sopivin treenipaikka muutamine "ansoineen". Koirille tuntui olevan myös melko raskas maasto työskennellä, vaikka vaatihan tuo maalimiehiltäkin jo jonkinlaista kuntoa...

Seelan ensimmäinen treeni oli tuttu ja turvallinen; haamuja ja ääniapuja. Neljä pistoa ja maalimiehet 50 metrissä tai niin pitkällä kuin mahdollista (korkeusvaihtelun takia haamuja ei joka pistolla pystynyt toteuttamaan ihan siellä 50m asti). Kävin hakemassa Seelan pois maalimiehen luota ja edettiin aina seuraavan piston kohtaan. Ensimmäistä kertaa Seelalla oli myös kokonaan piiloutuneet maalimiehet (ennemmin ollaan jätetty pää näkyville) eikä tuntunut vaikuttavan suorittamiseen juurikaan. Jollain pistolla oli pientä pöhisemistä maalimiestä kohtaan (tätä ei koskaan ennen/jälkeepäin ole harrastanut). Oliko lie pientä jännitystä/väsymystä ilmassa. Tosin sillä on ennenkin havaittu hieman epävarmaa lähestymistä ensimmäistä maalimiestä kohtaan (muiden kohdalla ei ole ilmennyt - vaikka jokainen maalimies oli sille vieras). Seelan uteliaisuus tosin on sen verran vahva, että peittoaa pienen epävarmuuden tai rohkeuden puutteen mennen tullen.



Toinen treeni oli samantyyppinen ainoastaan sillä erolla, että Seela "joutui" käyttämään enemmän aikaansa maalimiesten kanssa. Maalimiehet siis syöttivät ja kuljettivat Seelan takaisin keskilinjalle. Yhteensä neljä pistoa ja maalimiesten etäisyydet samat mitä edellisessäkin harjoituksessa. Ensimmäinen(?) pisto oli jokseenkin epäonnistunut, kun Seela ei millään irronnut tarpeeksi syvälle vaan jäi pyöriskelemään etulinjan taakse. Kaksi epäonnistunutta lähetystä johti uuteen näyttäytymiseen sekä selkeään ääniapuun - ja sitten alkoi taas sujumaan. En tiedä olisiko mahdollista, että tuo edeltävä pöhinä jäi sille muistiin ekalle ukolle. Tosin muistaakseni jokunen muukin kävi tuolla samalla alueella pyörähtämässä.

Kolmas treeni olikin sitten vähän erilainen mihin oltiin totuttu (kiitos Riinalle ideoinnista! :D). Tarkoitus oli ottaa hyvin lyhyt ja onnistunut treeni väsähtäneelle Seelalle. Ja tästä treenistä taisikin loppuviimein tulla kaikista onnistunein. Ainoastaan kaksi pistoa, joilla Seela joutui käyttämään nenäänsä. Ensimmäinen maalimies kuljetettiin yhdessä metsään etulinjaa pitkin ensiksi lähes etukulmaan ja siitä noin 10-20 metriä sivurajaa pitkin. Kun maalimies oli jätetty niin palailtiin samaa reittiä kohti keskilinjaa. Tavoitteena oli tottakai saada mahdollisimman suora pisto aikaan ja lähetys tapahtui maalimiehen kohdalta. Hieman jännittelin, muistaako Seela lainkaan metsään jätettyä ukkoa. Lopputuloksena oli kuitenkin todella hieno pisto suoraan maalimiehelle(!). Toinen pisto oli myös haamuun yhdistetty nenänkäyttöharjoitus ja niin kutsuttu L-treeni. Haamu näyttäytyi, jonka jälkeen käänsin Seelan katseen toiseen suuntaan ja annoin maalimiehelle aikaa liikkua. Etenemistä tapahtui sivusuunnassa taas noin 10 metriä. Erittäin hieno suoritus.

Kiitos hakuporukalle uusista ideoista ja ajatuksista, erilaisista näkemyksistä ja ennen kaikkea rotutuntemuksesta. Maalimiehetkin olivat erittäin päteviä.

Tottiksissakin tuli paljon kivoja vinkkejä (kiitos niistä!). Seela on mennyt selvästi eteenpäin (vaikka seuruun kanssa ollaan tapeltukin aika urakalla) ja perusasiat alkaa olla hallussa. Seuraavaksi opettelen vaatimaan koiraltani jotain ja puuttumaan mustavalkoisemmin ei-toivottuihin käyttäytymisiin. Häiriötreeniäkin yritetään kerätä mahdollisimman paljon. Erityisen ylpeä olen siitä, etten itse juurikaan jännittänyt omaa vuoroa tai vaipunut ihan mahdottomaan itsesääliin. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, kun tietotaito karttuu. Seela on oikein pätevä harrastuskaveri ja turhaa sitä on vähätellä.

Kyseessä oli siis erittäin onnistunut viikonloppu. Taitavia koiria, innokkaita ohjaajia, osaamista ja sen jakamista. Kiitos kaikille, oli mukava tutustua! :)