Kaikki tämän tekstin kuvat ottanut © Minna Saarimaa
Kesäkausi sai kunnollisen starttinsa viime viikonloppuna Uuraisilla, kun lähdimme reissuun briardien maastolajileirille. Osa porukasta oli paikalla jo helatorstaina, jolloin kisattiin rodunsisäisestä tokomestaruudesta (Onnea Anne ja Mara!). Me ilmestyttiin paikalle perjantaina ja ehdittiin viipyä kaksi päivää, kunnes työt taas kutsui. Porukka jakautui maastolajien puolella jälki - ja hakuryhmään, joista me Seelan kanssa treenattiin jälkimmäisessä. Lisäksi ehdittiin tottistellakin pariin kertaan. Ei siis mikään turha reissu!
Maastot sijaitsivat Tikkakosken armeija-alueella. Täysin erityyppistä metsää mihin ollaan täällä lakeuksilla totuttu - hyvällä tapaa toki! Alueelle mahtui maapiiloja, paljon kaatuneita puunrunkoja/kantoja, suoalue sekä runsaasti korkeusvaihtelua. Ei ehkä mikään kohottajalle sopivin treenipaikka muutamine "ansoineen". Koirille tuntui olevan myös melko raskas maasto työskennellä, vaikka vaatihan tuo maalimiehiltäkin jo jonkinlaista kuntoa...
Seelan ensimmäinen treeni oli tuttu ja turvallinen; haamuja ja ääniapuja. Neljä pistoa ja maalimiehet 50 metrissä tai niin pitkällä kuin mahdollista (korkeusvaihtelun takia haamuja ei joka pistolla pystynyt toteuttamaan ihan siellä 50m asti). Kävin hakemassa Seelan pois maalimiehen luota ja edettiin aina seuraavan piston kohtaan. Ensimmäistä kertaa Seelalla oli myös kokonaan piiloutuneet maalimiehet (ennemmin ollaan jätetty pää näkyville) eikä tuntunut vaikuttavan suorittamiseen juurikaan. Jollain pistolla oli pientä pöhisemistä maalimiestä kohtaan (tätä ei koskaan ennen/jälkeepäin ole harrastanut). Oliko lie pientä jännitystä/väsymystä ilmassa. Tosin sillä on ennenkin havaittu hieman epävarmaa lähestymistä ensimmäistä maalimiestä kohtaan (muiden kohdalla ei ole ilmennyt - vaikka jokainen maalimies oli sille vieras). Seelan uteliaisuus tosin on sen verran vahva, että peittoaa pienen epävarmuuden tai rohkeuden puutteen mennen tullen.
Toinen treeni oli samantyyppinen ainoastaan sillä erolla, että Seela "joutui" käyttämään enemmän aikaansa maalimiesten kanssa. Maalimiehet siis syöttivät ja kuljettivat Seelan takaisin keskilinjalle. Yhteensä neljä pistoa ja maalimiesten etäisyydet samat mitä edellisessäkin harjoituksessa. Ensimmäinen(?) pisto oli jokseenkin epäonnistunut, kun Seela ei millään irronnut tarpeeksi syvälle vaan jäi pyöriskelemään etulinjan taakse. Kaksi epäonnistunutta lähetystä johti uuteen näyttäytymiseen sekä selkeään ääniapuun - ja sitten alkoi taas sujumaan. En tiedä olisiko mahdollista, että tuo edeltävä pöhinä jäi sille muistiin ekalle ukolle. Tosin muistaakseni jokunen muukin kävi tuolla samalla alueella pyörähtämässä.
Kolmas treeni olikin sitten vähän erilainen mihin oltiin totuttu (kiitos Riinalle ideoinnista! :D). Tarkoitus oli ottaa hyvin lyhyt ja onnistunut treeni väsähtäneelle Seelalle. Ja tästä treenistä taisikin loppuviimein tulla kaikista onnistunein. Ainoastaan kaksi pistoa, joilla Seela joutui käyttämään nenäänsä. Ensimmäinen maalimies kuljetettiin yhdessä metsään etulinjaa pitkin ensiksi lähes etukulmaan ja siitä noin 10-20 metriä sivurajaa pitkin. Kun maalimies oli jätetty niin palailtiin samaa reittiä kohti keskilinjaa. Tavoitteena oli tottakai saada mahdollisimman suora pisto aikaan ja lähetys tapahtui maalimiehen kohdalta. Hieman jännittelin, muistaako Seela lainkaan metsään jätettyä ukkoa. Lopputuloksena oli kuitenkin todella hieno pisto suoraan maalimiehelle(!). Toinen pisto oli myös haamuun yhdistetty nenänkäyttöharjoitus ja niin kutsuttu L-treeni. Haamu näyttäytyi, jonka jälkeen käänsin Seelan katseen toiseen suuntaan ja annoin maalimiehelle aikaa liikkua. Etenemistä tapahtui sivusuunnassa taas noin 10 metriä. Erittäin hieno suoritus.
Tottiksissakin tuli paljon kivoja vinkkejä (kiitos niistä!). Seela on mennyt selvästi eteenpäin (vaikka seuruun kanssa ollaan tapeltukin aika urakalla) ja perusasiat alkaa olla hallussa. Seuraavaksi opettelen vaatimaan koiraltani jotain ja puuttumaan mustavalkoisemmin ei-toivottuihin käyttäytymisiin. Häiriötreeniäkin yritetään kerätä mahdollisimman paljon. Erityisen ylpeä olen siitä, etten itse juurikaan jännittänyt omaa vuoroa tai vaipunut ihan mahdottomaan itsesääliin. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, kun tietotaito karttuu. Seela on oikein pätevä harrastuskaveri ja turhaa sitä on vähätellä.
Kyseessä oli siis erittäin onnistunut viikonloppu. Taitavia koiria, innokkaita ohjaajia, osaamista ja sen jakamista. Kiitos kaikille, oli mukava tutustua! :)
Kesäkausi sai kunnollisen starttinsa viime viikonloppuna Uuraisilla, kun lähdimme reissuun briardien maastolajileirille. Osa porukasta oli paikalla jo helatorstaina, jolloin kisattiin rodunsisäisestä tokomestaruudesta (Onnea Anne ja Mara!). Me ilmestyttiin paikalle perjantaina ja ehdittiin viipyä kaksi päivää, kunnes työt taas kutsui. Porukka jakautui maastolajien puolella jälki - ja hakuryhmään, joista me Seelan kanssa treenattiin jälkimmäisessä. Lisäksi ehdittiin tottistellakin pariin kertaan. Ei siis mikään turha reissu!
Maastot sijaitsivat Tikkakosken armeija-alueella. Täysin erityyppistä metsää mihin ollaan täällä lakeuksilla totuttu - hyvällä tapaa toki! Alueelle mahtui maapiiloja, paljon kaatuneita puunrunkoja/kantoja, suoalue sekä runsaasti korkeusvaihtelua. Ei ehkä mikään kohottajalle sopivin treenipaikka muutamine "ansoineen". Koirille tuntui olevan myös melko raskas maasto työskennellä, vaikka vaatihan tuo maalimiehiltäkin jo jonkinlaista kuntoa...
Seelan ensimmäinen treeni oli tuttu ja turvallinen; haamuja ja ääniapuja. Neljä pistoa ja maalimiehet 50 metrissä tai niin pitkällä kuin mahdollista (korkeusvaihtelun takia haamuja ei joka pistolla pystynyt toteuttamaan ihan siellä 50m asti). Kävin hakemassa Seelan pois maalimiehen luota ja edettiin aina seuraavan piston kohtaan. Ensimmäistä kertaa Seelalla oli myös kokonaan piiloutuneet maalimiehet (ennemmin ollaan jätetty pää näkyville) eikä tuntunut vaikuttavan suorittamiseen juurikaan. Jollain pistolla oli pientä pöhisemistä maalimiestä kohtaan (tätä ei koskaan ennen/jälkeepäin ole harrastanut). Oliko lie pientä jännitystä/väsymystä ilmassa. Tosin sillä on ennenkin havaittu hieman epävarmaa lähestymistä ensimmäistä maalimiestä kohtaan (muiden kohdalla ei ole ilmennyt - vaikka jokainen maalimies oli sille vieras). Seelan uteliaisuus tosin on sen verran vahva, että peittoaa pienen epävarmuuden tai rohkeuden puutteen mennen tullen.
Toinen treeni oli samantyyppinen ainoastaan sillä erolla, että Seela "joutui" käyttämään enemmän aikaansa maalimiesten kanssa. Maalimiehet siis syöttivät ja kuljettivat Seelan takaisin keskilinjalle. Yhteensä neljä pistoa ja maalimiesten etäisyydet samat mitä edellisessäkin harjoituksessa. Ensimmäinen(?) pisto oli jokseenkin epäonnistunut, kun Seela ei millään irronnut tarpeeksi syvälle vaan jäi pyöriskelemään etulinjan taakse. Kaksi epäonnistunutta lähetystä johti uuteen näyttäytymiseen sekä selkeään ääniapuun - ja sitten alkoi taas sujumaan. En tiedä olisiko mahdollista, että tuo edeltävä pöhinä jäi sille muistiin ekalle ukolle. Tosin muistaakseni jokunen muukin kävi tuolla samalla alueella pyörähtämässä.
Kiitos hakuporukalle uusista ideoista ja ajatuksista, erilaisista näkemyksistä ja ennen kaikkea rotutuntemuksesta. Maalimiehetkin olivat erittäin päteviä.
Tottiksissakin tuli paljon kivoja vinkkejä (kiitos niistä!). Seela on mennyt selvästi eteenpäin (vaikka seuruun kanssa ollaan tapeltukin aika urakalla) ja perusasiat alkaa olla hallussa. Seuraavaksi opettelen vaatimaan koiraltani jotain ja puuttumaan mustavalkoisemmin ei-toivottuihin käyttäytymisiin. Häiriötreeniäkin yritetään kerätä mahdollisimman paljon. Erityisen ylpeä olen siitä, etten itse juurikaan jännittänyt omaa vuoroa tai vaipunut ihan mahdottomaan itsesääliin. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, kun tietotaito karttuu. Seela on oikein pätevä harrastuskaveri ja turhaa sitä on vähätellä.
Kyseessä oli siis erittäin onnistunut viikonloppu. Taitavia koiria, innokkaita ohjaajia, osaamista ja sen jakamista. Kiitos kaikille, oli mukava tutustua! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti