Tuulet puhaltaa, mutta mihin suuntaan?

Ollaan lähipäivinä käyty ahkerasti Kyrkösjärvellä lenkkeilemässä. Ollaan saatu edetä melko rauhassa, kun
jäätävä tuuli ei tunnu muita lenkkeilijöitä houkutelleen. Välillä on tuullut niin, että olen ollut lähes varma Seelan lähtevän lentoon vielä yhdenkin juoksuaskeleen ottaessaan. Eipä onneksi ole lähtenyt. Kamerankin raahasin pitkästä aikaa tositarkoituksella mukaan ja muutaman tuulisen kuvan sain otetuksi. Seuraavaksi tarvitsisi panostaa varmasti uuteen objektiiviin, sillä liikekuvien tuottaminen kiinteällä polttovälillä tuntuu turhan haastavalta. Kesäksi kuitenkin haaveilen vihdoin ja viimein ostavani sen pitkään haaveillun GoPro-videokameran. Saisi treeneistäkin sen myötä edes silloin tällöin videomateriaalia - vaikka niiden julkaisusta en anna mitään takuita. Mutta voi sitä rahan=bensan kulumisen määrää tällä hetkellä, kun kuluvan kahden viikon aikana kilometrejä on tulossa mittariin taas reippaasti toistatuhatta. Kaikkialle sitä suostuukin lähtemään... Ja tähän päälle lähdetään vielä Tallinnaan reissuun, huh! Koirat ei toki matkaan lähde vaan on kovalla vaivalla saatu siksi aikaa sijoitettua muualle.

Sunnuntaina meillä oli agilitykurssia edeltävä ja pakollinen hallittavuustesti, joka ei valitettavasti mennyt ihan niinkuin strömssössä. Testi koostui kahdesta kierroksesta, joista toinen oli ryhmätesti ja toisessa testattiin yksilöllisiä juttuja. Uusia kurssilaisia on nyt sen verran enemmän, että näillä alkeiskursseilla koirilta vaaditaan erityisen paljon sosiaalisia taitoja sekä hallittavuutta. Ryhmäosaan kuului sekä luoksepäästävyys että ohitustilantenne. Seela onneksi on kovin sosiaalinen kaveri, joten tässä ei ollut meille mitään ongelmaa. Ryhmäosuuden jälkeen nakkasin Seelan normaalisti autoon ja lähdin halliin katselemaan muiden suorituksia. Yksilötestiin kuului seuruuosuus, paikallaolo sekä luoksetulo. Ei tietenkään tokonomaisesti ja palkata sai vaikka koko ajan. Lähinnä tsekattiin, että koiralla on peruskäskyt jotenkuten hallussa - ettei koko kurssia joudu käyttämään esim. pelkän paikallaolon opetteluun. Mielessäni naureskelin, että Seela varmasti käy moikkaamassa kaikki kouluttajat, kun sen vapaaksi päästää. Eikä kauaakaan, kun lähdin hakemaan sitä autosta omalle suoritusvuorolleen.

Ihmettelin aluksi Seelan olevan kummallisen levoton. Luulin olevan vain intoa täynnä enkä huomioinut sen enempää, vaikkei suostunut pissallakaan käymään mahdollisuuksista huolimatta. Yhtäkkiä rupesin ihmettelemään kun se louskutteli suutaan koko ajan - kaivelin samalla taskuani, mutta ei se ruokaan niin innokkaasti ole koskaan suhtautunut. Samantien huomasin, että sen suu vaahtosi erittäin voimakkaasti! Koko kuono oli pian ihan litimärkä ja vaahdon peitossa. Ruokaan päinkään se ei katsonut (ja tämä yleensä on aika huono merkki...). Mietittiin nopeasti kouluttajien kanssa mikä voisi olla syynä ja soitin samantien päivystävälle eläinlääkärillekin. Eläinlääkärin mukaan syynä olisi voinut olla joko voimakas stressi, kyynpurema (ampiaisia ei vielä ainakaan ole nähty), myrkytystila, epileptinen reaktio tai allergiareaktio. Stressistä tässä ei varmastikaan ollut kysymys; Seela on kuitenkin hallilla käynyt lukuisia kertoja eikä sitä koirapaljous ym. koskaan jännitä. Kyynpurema tai myrkytys puolestaan olisi aiheuttanut loppuillaksi pahentuvan tilan. Epileptisiä koiria olen livenä nähnyt eikä Seela muutoin käyttäytynyt kohtaukselle tyypillisesti (vaikken toki tiedä mitä autossa oli ennen tuloani tapahtunut...). Vahvasti epäilen siis viimeisintä vaihtoehtoa. Käytin nimittäin ensimmäistä kertaa palkkana kuivattuja kaloja (silliä?). Seela on noita kyseisiä kaloja syönyt aikaisemminkin, mutta ihan yksittäisenä kappaleena harvoin. Kalahan voi olla voimakkaastikin allergisoivaa, joten pahoin pelkään, että nämä ovat reaktion takana. Toki on mahdollista, että Seela oli syönyt huomaamatta jotain sopimatonta testiä edeltäneellä höyrynpoistolenkillä. Kalat joka tapauksessa poistunee Seelan valikoimasta - seuraava kerta voisi olla taas huomattavasti voimakkaampi. Testi jäi siis samantien siihen ja lähdettiin kotiin lepäilemään. Vaahtoaminen ei onneksi kauaa pahimmillaan kestänyt ja tunnin päästä olo tuntui olleen jo täysin normaali. En pessyt treeniliivin taskuja seuraavan treenin välissä, mutta heitin tottakai kaikki kalat pois taskuistani. Seuraavan päivän treeneissä Seelahan ei suostunut syömään yhtäkään palkkaa, joka tuli samasta taskusta missä kalat olivat olleet. Toisen taskun namit kelpuutti erityisen varovasti. Onneksi matkassa oli meetvurstia superherkkuna! Tuntuu siis siltä, että Seela edellisen päivän tapahtumista hieman traumatisoitui, voihan kurjuus :( Tilanteen yhteydessä mieleen juolahti välittömästi ystävän koira, joka vuosi takaperin menehtyi elvytyksistä huolimatta lääkäaineesta johtuneeseen allergiareaktioon vastaavanlaisin oirein. Tai menehtymisen nimenomaan aiheutti tukehtuminen omiin eritteisiin. Pieni huoli oli siis pinnalla. Onneksi päästiin vain säikähdyksellä.

Meillä kävi sen verran hyvä tuuri, että yksi hallittavuustestin vetäjistä oli seuraavana päivänä meillä KT-tokossa kouluttajana. Saatiin siis suoritettua testimme loppuun privana omalla vuorollamme. Ja kirkkaastihan se läpi meni. Pari viikkoa siis enään ja meidän yhteinen agilitytaival saa alkunsa, jännittävää!

Aamulla Seela oli jo varsin normaali...