Uusia tuulia ja muutoksia

Reilun puolen vuoden edestä meillä lienee teille kerrottavaa.

Annettiin viimeinkin periksi ikävälle, pakattiin kamppeet kasaan ja muutettiin valmistuvan remontin keskelle, meidän uuteen kotiin Alajärvelle. Avomiehen ja kahden koiran lisäksi samassa taloudessa asustaa tätä nykyä yksi ihmislapsi ja kaksi kissaa. Kyllä meillä ainakin totuteltavaa riittää. Vaikka muutto itsessään toi elämään paljon uutta, me edelleen pysyttäydytään samassa aksaryhmässä. Ja ajellaan päivittäin 140 kilometriä pelkästään työn perässä. Jonka vuoksi citroen vaihtui kevään korvilla uudehkoon, pienempään diesel-farmariin.

Sani, 12v, muutti äidin luo asumaan. Sen kanssa on kevään mittaan rampattu lääkärissä. Yhtäkkiä kuivunut nenä ja siitä muodostunut paksu vuoto sai hengityksenkin hankaloittumaan. Lääkitystä hakiessa ilmestyi kaikenlaisia muitakin "vikoja". Tähän asti kovin terveestä sydämestä havaittiin pieni, mutta selkeä sivuääni. Muuton ohella oli päätös tehtävä Sanin osalta. Ei se täällä olisi viihtynyt pennun tai kaiken uuden ja tuntemattoman keskellä. Pelotti, että se stressaa itsensä huonoon kuntoon. Siksi se pääsi muualle eläkepäiviään. Käydään me aina välillä sitä moikkaamassa. Ja ihan hyvin sillä siellä on mennytkin, vaikka kyllä meillä aina välillä ikävä sitä tuleekin. 

Sani on aristellut vatsaansa (jollain tasolla toki koko elämänsä) ja eläinlääkäri epäili haimatulehdusta, joka cavaliereille on kuulemma lähestulkoon suurimmalla osalla piilevänä. Mutta kumpikaan tarvittavista arvoista ei siihen viitannut. Luulempa, että aristelu kumpuaa aikoinaan leikatusta tyrästä. Maksa-arvot puolestaan oli koholla. Ja pernasta löytyi pitsimäistä muutosta, joka käytiin uudelleen kuun alussa ultraamassa. Suolessa ollutta ruokaa se ei olisi voinut olla, sillä se oli edelleen nähtävillä jossain perna-maksa akselilla. Voisi siis olettaa, että kyseessä on toistaiseksi aika rauhallinen kasvainmuodostuma. Hampaissa olisi hoidettavaa, mutta anestesiariski on tällä hetkellä sen verran korkea, että heräämiselle ei pystytä enää antamaan takuita. Peruskunto Sanilla on ihan hyvä ja se on kunnostaunut venekoirana ja kalastuskaverina loppukesän ajan. Ja niin kauan kun siltä löytyy ilo liikkua ja ruoka maistuu, ihmeempiä toimenpiteitä ei tarvita. Sydänlääkitys sillä toki on loppuelämänsä ajan. Lääkäri veikkaili, että jos sydän pysyy kunnossa, elinvuosia voi olla vielä useampikin jäljellä. Toivotaan siis vielä iloisia yhteisiä vuosia.



Tammikuun kisoissa käytiin luvatusti juoksemassa kaksi agirataa, joista molemmista vitonen hyppykeinun takia, muuten puhtaalta radalta. Siinäpäs ne meidän tän vuoden kisailut sitten onkin. Meidän omalla seuralla on vähän huonosti ollut kisoja tarjolla tämän vuoden puolella, tai sitten vähintään itselle huonoon aikaan, ettei sen vuoksi kisailmoja ole vaan laitettu menemään. Ja koska elämässä on riittänyt menoa noin niinkun muutenkin niin ei juurikaan ole ollut jaksamista lähteä yhtään kotihallia pidemmälle juoksemaan. Nyt kuitenkin palaillaan treenikauteen kuukauden kesätauon jäljiltä ja seuraava koitos lienee Vaasassa 18.9, joka on samalla briardien historian ensimmäinen rotumestaruuskilpailu tässä lajissa.

Seinäjoen kennelkerhon kautta järjestettiin leikityspäivä, jonne saatiin paikka Seelan kanssa. Kiva oli pikästä aikaa käydä maalimiehen työnä leikkimässä. Leikittäjänä toimi bokseri-ihminen, Antti Myllyperkiö. Ennakkoon en odottanut juuri mitään omalta osaltamme. Keksittiin vaan jotain hauskaa yhteistä tekemistä kerrankin, kun remppapuuhat oli vienyt suurimman osan ajasta koko kevään. Mutta Seela ylitti täysin odotukset! Se oli samantien menossa mukana ja sillä oli selkeesti homma takaraivossa, kun kentälle asteltiin. Siitä saatiin tosi hyvin haukkuakin irti ja en oo ikinä ennen nähnyt sen purevan niin varmasti. Sillä kun on aina ollut vahvistelusta huolimatta vähän semmonen "epävarma" ja korjaava puruote. Tehtiin kaksi kierrosta, jotka muistaakseni oli molemmat yhtä lailla vahvoja. Kun maltettiin pitää ne kohtuullisen lyhyinä. Seela oli kuulemma positiivisesti yllättänyt rotunsa edustaja, jolta viettejä selvästi löytyy. Ja sille saatiinkin kivoja harjoituksia tehtyä. 

Harmittaa välillä, kun se on mennyt ominaisuuksiltaan omissa käsissäni "hukkaan". Kumpa voisinkin harrastaa sen kanssa enemmän. Vähän mietin, jos yritettäisiin täältäpäin löytää ensi kevääksi kiva hakuporukka, jonka kanssa päästäisiin lajissa eteenpäin. Tottiksessa on paljon työtä, enkä ole BH:sta stressannut lainkaan. Meillä ei sinänsä oo mikään tarve sitä vielä suorittaa, kun kisavalmiita ei olla pk-puolella noin niinkun muutenkaan. Tokokokeita ehdin jo vähän katsella loppuvuodelle, mutta saas nähdä. Katsotaan mihin meidän tie viekään tulevaisuudessa.

Meidän elämässä menee hyvin noin muutenkin. Seela tuntuu kotiutuneen hyvin, vaikka välillä hämmästeleekin outoja ulkoiluttajiaan. Ja eläinlauma pärjää ihan hyvin keskenään työpäivien ajan. Vaikkakin välillä eivät oikeen osaa antaa toisilleen tarvittavaa tilaa ja Seela ärähtää, kun se arvostaisi välillä huomattavasti enemmän omaa rauhaa. Mutta ainakaan vielä niitä ei ole ollut tarvetta pitää poissaolon aikana erillään. Toki kissat jossain määrin saa nostettua saalisviettiä ja taloa vahditaan kahden koiran voimin entistä tehokkaammin... ja äänekkäämmin.

LUVAllinen aloitus

Me laiskimukset oikeesti.

Agility on se meidän juttu ollut oikeestaan koko kuluneen vuoden. Tämä vuosi on pitänyt sisällään jotenkin niin paljon uutta ja erilaista, että treenaaminen muilta osin on pitkälti jäänyt. Enkä sinänsä kyllä pode asian suhteen huonoa omatuntoa.

Ensimmäiset viralliset startit käytiin juoksemassa marraskuun puolivälissä kotikisoissa, Karstusen Jannen tuomaroimana. Eikä meillä hassummin mennytkään! Vaikka edeltävinä päivinä jännitys tuntui kohoavan valtavaksi, ei mua oo koskaan jännittänyt yhtä vähän itse radalla.

Ekana startattiin agiradalla. Sanotaanko näin, että mulla oli ihan toisenlaiset pelot sen radan suhteen. Kuten viime tekstissä lyhykäisyydessään kirjoittelin, keinun kanssa on ollut ongelmia. Etukäteen päätin, että jos Seela sen karttaa niin skipataan. Tärkeintä nyt lienee, että meillä on radalla hauskaa. Kun ns. täyspitkällä kentällä ei olla totuttu juurikaan harjoittelemaan, saatika noin monen silmäparin alla. Radatkaan ei olleet mistään helpoimmasta päästä ykkösluokkaa vaan erityisesti keppikulmaa kauhistelin ennalta.

Heti alkuun pakko todeta, että treenien lähtöongelmat ei vissiin kisoihin asti päätyneet, koska Seela kökötti niin luotettavasti paikoillaan. Taisin ohjata alun vähän liian hätäsesti, kun Seela lähti oman liikkeeni mukana skipaten A-esteen heti alkuunsa. Rata jatkui ihan kivasti sinne keinulle asti. En viitsinyt sen enempää hiljennellä, kun kuvittelin saavani Seelan vaan jännittämään estettä entisestään. Ois ehkä kannattanut kun sen verta rajun lentokeinun se sai aikaseksi. Ja siitähän rata jatkui suoraan puomille hypyn kautta ja luonnollisesti pienen säikähdyksen myötä meinasi skipata puomin. Ihme kyllä, olin tähän rataan loppupeleissä hyvinkin tyytyväinen! Me tehtiin se. Ja vielä ilman hylkyä. Ongelmakohdat oli tiedossa, mutta varsinaisesti niitä ei edes radalla näkynyt. Kontaktiesteet vie meiltä jonkun verran turhaa aikaa, niiden kanssa nyt sit ruvetaan vielä enempi tekemään töitä.

Iltapäivällä kisailtiin vielä hyppyradalla. Aika samantyyppinen rataprofiili, haastava keppikulma ja kiperä lopetus putkelta putkelle. Jossa olin sanomattakin aika myöhässä ohjaamassa. Seela tekee niinkuin ohjataan ja siihen voi satasella luottaa kisatilanteessa. Ei voi siis muuta sanoa kuin, että mulla on mainio kaveri käsissäni. Ansaittiin puhtaalla radalla itsellemme ensimmäinen LUVA viidenneksi sijoittuen! Seuraavaksi yritetään päästä kisailemaan heti tammikuun alussa.

Paluu tähän maailmaan

Pitkä blogitauko takana. Viikot vierii mahdottoman nopeasti ja tuntuu, että ne koostuu lähinnä työvuoroista ja levosta niiden välissä, yrittäen välillä ylläpitää hieman sosiaalisempaakin elämää. Pelkkä tietokoneen avaaminenkin on jäänyt minimiin ja sen välitykselle tulee lähinnä maksettua vain laskuja. Tai no, olihan mulla vasta pari viikkoa kesälomaa, mutta kotonaoloaikakin jäi hyvin vähille kun ajeltua tuli milloin minnekin. Blogiin kirjoittelu ei rehellisesti ole jaksanut hetkeen kiinnostaa eikä muidenkaan blogeja ole tullut lueskeltua kovinkaan ahkerasti muutamaan kuukauteen. Kiinnostus on kohdistunut ihan muualle. Nyt vähitellen oon totuttanut itteäni takaisin tähänkin maailmaan. 

Viime aikojen treeniohjelmaan on kuulunut lähinnä agilitya ja taidettiin me joissain epiksissäkin piipahtaa alkusyksystä. Muutoin ollaan kierretty vähän siellä sun täällä ja Seela on saanut itelleen uuden leikkikaverinkin, kun miehelle muutti tämmönen lappalaisverinen pikkuriiviö, jota Mortiksi kutsutaan.

Agility tosissaan alkaa näyttää hyvältä. Seela on edelleen kentällä kovin kuuliainen, herkkä ohjaukselle ja vauhdikas, mutta osaa säilyttää humoristisuuden puuhissaan. Sen kanssa on ilo treenailla ja osaan kyllä arvostaa sen hyviä ominaisuuksia niin arjessa kuin harrastuksissa. Sitä kuvaillaan useimmiten varmaksi, hyväpäiseksi ja sellainenhan se aina on ollut. Tekee täsmälleen niin hyvin kuin ohjataan. Treenikaveritkin ääneen ovat ihmetelleet, miksi ihmeessä jännitän omia kisasuorituksia, kun käsissä on tommonen koira josta ei tarvi olla lainkaan huolissaan. Nyt vaan pitäis saada itelleenkin vauhtia sinne kentälle ja lopettaa se sipsuttelu, niin voisi loppusyksylle vaikka katsella virallisia startteja... Ratatyöskentely on erittäin mallikasta. Yksittäisistä esteistä keinu ja kepit on hiomista vailla "valmiinpuoleisia". Keinun kanssa on ollut jonkinverran enempi työstämistä, kun Seela on jokseenkin kammoksunut alastuloa parin rajumman lentokeinun jäljiltä. Vähemmästäkin. Ollaan otettu pieni aikatauko, joka nyt näyttää tuottavan tulosta. Epäröintiä ei ole lainkaan havaittavissa keinulle menossa, mutta monesti pari ensimmäistä toistoa vähän jänskättää. Allaolevalta videolta kuitenkin selkeästi huomaa sen fiiliksen, kun toinen rohkasee itsensä ja jännitys laukeaa samantien kun keinu painuu maahan. Seela on semmonen koira, joka luottaa itseensä, jos joku muukin siihen luottaa. Hyviä toistoja alle, jonka jälkeen vielä varioidaan niin luulempa että hyvältä näyttää! Kepeillä lähinnä kaivataan varmuutta eri kulmista sekä ääniavun vähentämistä. Huomasin viime kerralla, että Seela turvautuu liian paljon omiin "kepit, kepit" - hokemisiin. Se hätiköi samantien, kun äänirytmi sekoaa. Nyt siis äänetöntä ohjaamista ja rohkeaa keppien käyttöä radalla. Hyvä siitä tulee!

Kuvista kiitos © Sami Ritoniemi

Tokokausikin ollaan saatu alkuun. Ensimmäiset LATO:n kimppatreenit käytettiin uusien liikkeiden läpikäyntiin sen enempää ongelmakohtiin puuttumatta. Ja kyllähän Seela osaa. Mä en käsitä mikä siinä seuraamisessa on mukamas niin pirun hankalaa, mutta sen luonnistuessa oltaisiin ihan koevalmiita alokasluokkaan. Loppuvuodelle voisi siis ihan itseään kiusatakseen katsella kokeita, tai viimeistään alkuvuodelle. Eikä ylemmät luokatkaan ole kuin liikkeiden harjoittelua vailla, heh. Pelkät agilityepiksetkin saa jännityskäyrän huippuunsa... ääh, kisaaminen ei sovi mulle yhtään :D

Keuruulla näytelmissä

Huhtikuussa rupesin mielenkiinnosta katselemaan tulevan kevään ja kesän näytelmiä. Turkkihan nyt ei vielä ihan parhaassa kuosissa ole, mutta silti tuli tarve lähteä kokeilemaan onneaan ja katsomaan mitä siitä tällä hetkellä sanotaan. Mietin sitten hetken aikaa Tuurin kr-näyttelyn ja Keuruun ryhmiksen välillä, joista jälkimmäiseen loppuviimein päädyin.

Jossain kohti alkoi jo uskokin loppumaan, kun Seelan harjausurakka kesti valehtelematta kymmenisen tuntia useammalle päivälle jaoteltuna. Ja päälle oli vielä pestäväkin tuo metsissä ja ojissa rypemistä rakastava takkutukka. Eiköhän se myös kaiken kukkuraksi aloitellut juoksunsakin näyttelyiden päälle. Vaikka täytyy kyllä todeta, ettei päätä huimaa tuo sen 14kk juoksuväli... Keuruu oli valtavan kaunis paikka ja koko näyttelyalueena toiminut liikuntapuisto oli erityisen siisti ja viihtyisä. Meidän kehä oli nurmialueella ja vähän etukäteen jännitin mitä siitä tulee. Kun nurmialustalla ei koskaan ennen ole kehäilty. Liekö osasyynä oma rentous, juoksut vai mikä, Seela edusti liikepuolella paremmin kuin koskaan ennen. Se kun nyt ei oo yleensä mikään hillityin kehäkäytökseltään... Tyypilliseen tapaansa rakasti miestuomaria ja sitä rataa. Tuomarina meillä oli Paavo Mattila, josta tykkäsin kyllä kovasti. Ääneen totesi miksi arvostelee tällä kertaa näin, mikä on hyvää ja mitä toivoisi enempi. Ja arvostelu oli kyllä ihan näköinen. 



Seela on todella tasapainoisesti rakentunut, mutta kauttaaltaan (ainakin vielä) kovin kapeassa kunnossa. Siropiirteinen se nyt on muutoinkin eikä mistään ihan vankkaluustoisimmasta päästä. Pään ilmeestä tykkään itse kovin ja tähän mennessä ovat tykänneet tuomaritkin. Sivuliikkeet on valtavan kauniit, mutta hieman löysähköihin etuaskeliin kyllä samaistun. Toki näin juoksujen aikaan sen liikehdintä on vähän semmosta löysempää ja letkeempää noin muutenkin. Karva saa koko aika väriä itseensä enempi ja enempi, takaosa tosin on vielä hyvinkin vaalea päältä. Karva melko pehmeää. Ja hyvistä käytösmaininnoista olen aina erityisen mielissäni. Erinomaista ei kuulemma tällä kertaa tuon "vankkuuden" puuttumisen myötä. Ei haittaa meitä. Hyvä päivä ja hyvää fiilistä vahvisti vielä loistava kesäsää. Ja oli muuten hyvin ja selkeästi järjestetty näyttely tämmöselle, joka ei näyttelyistä hirvittävästi mitään tiedä... :D Alla lopputulos ja arvostelu.

AVO EH AVK1

"Mittasuhteiltaan hyvä narttu, joka saisi olla kauttaaltaan vankempi. Kaunis ilmeinen pää. Hyvä kaula. Kyynärpäissä hieman löysyyttä. Hyvä ylälinja. Karva ei aivan parhaimmillaan. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös." ♥

Niin ja pisti naurattamaan. Häkkinaapuristossa oli toisen rodun edustajia ja vuoroamme odotellessa ja Seelan sählätessä tyypilliseen tapaansa, takaa kuului vaan et onko toi semmonen pomppiva juustokoira :D "Hei kuule, eikös se Brie-juusto sieltä samasta paikasta tuu?"...

Tavoitteellinen 2015

Vuosi on vaihtunut ja lienee aika katsella viime vuoden toteutuneita tavoitteita ja asettaa kenties uusiakin.

Seelan kanssa tämä oli toinen kokonainen vuosi ja touhuilla ollaan kivasti ehditty. Ikipäivänä en olisi voinut kuvitella hankkivani tuloksia vuosikkaan Seelan kanssa. Se on vasta viime vuoden aikana kasvanut henkisesti niin paljon, että treenaaminen on saanut edes jonkinsortin hyötyä. Eikä meillä tosiaan ollutkaan mikään kiire mihinkään. Se on jatkanut hurmaamistaan niin kotosalla kuin harrastusporukoissa. Ja itse olen jatkanut ällistymistä sen hurjan nopean oppimiskyvyn johdosta... :D

X  Parit viralliset arvostelut ja hömppäilyä mätsäreissä
Turkkinsa Seela vaalensi alkuvuonna siihen malliin, että näyttelyt saivat jäädä. Mätsäreihinkin ehdittiin vaivaiset kaksi kertaa harjoittelemaan - joskin Seela pärjäsi niissä molemmissa ollen SIN1 ja SIN3 ison joukon keskeltä.

✔ Hakuporukan löytäminen
Hakuakin ehdittiin treenailla ihan liian vähän, treenikerrat on ihan kahden käden sormilla laskettavissa. Hyvän startin kaudelle kuitenkin antoi toukokuinen turrien maastolajileiri. Ja kuten jossakin tekstissä ohimennen mainitsin, ensi kaudesta on käyty jo keskustelua ja meillä on Seelan kanssa mukavanoloinen ja aktiivinen ryhmäpaikka tiedossa. 

✔ Luustokuvat (lonkat, kyynärät, selkä...)
Vuoden pelätyin tapahtuma taisi olla maaliskuussa, kun neljä sisarusta matkasivat Ventelän vastaanotolle läpivalaistavaksi. Hieman harmittavia tuloksia saivat edellä kuvatut veljensä eikä odotukset olleet enään suuret omallakaan kohdalla. Polvet, selkä ja kyynärät tutkittiin kuitenkin terveeksi ja lonkat saivat arviokseet B:t. Nyt on koko pentue lonkkien osalta kuvattu, melkosen yllättävällä skaalalla A:sta D:hen.

✔ Terveenä ja vammoitta pysyminen
Vammoitta onneksi pysyttiin koko vuosi. Joskin keväällä ja loppusyksystä meillä vieraili täitä sekä kennelyskää. Myös Seelan lihashuollosta on pidetty huolta säännöllisesti sekä Nylundin Annan että Jaana-Kaisan toimesta. 

✔ Kaikkea uutta ja hauskaa tekemistä arkea piristämään
Uusia lajikokeiluita oli tämän vuoden puolella mm. dobo sekä vetojutut! Keväällä käytiin myös etelässä vähän treenailemassa ja moikkaamassa Seelan sukulaisia.

X  Ahkerointia jälkien parissa niin pellolla kuin metsässä
Taitaa olla peltojäljelläkin käyty kahden käden sormin laskettava määrä, eli säälittävän vähän. Jälki vaan on jotenkin itselleni niin vieras laji, että sen opettaminen yksikseen tuntuu käsittämättömän vaikealta, kun yhtään ei tiedä miten edetä. Metsässä ei yhtään jälkeä tehty - joskin pääsin ensimmäistä ketaa näkemään, kun joku muu metsässä treenaa.

✔ Enemmän ja varmempaa häiriötreenaamista
Häiriötreeniä tuli tavallaan ryhmätreenien ohella, mutta tottispuoli jäi tänä vuonna kyllä ihan liian vähälle. Toisaalta, kontakti meidän välillä on parantunut valtavasti ja yhteistyö parantunut.

X Tokossa alokkaan liikkeet koekuntoon
Tavallaan joo kaikki liikkeet saatiin koekuntoon, mutta nuo pienet pakkolomat latistivat aina omaa innostusta sen verran, että en kokeita edes jaksanut ajatella. Oma jännitys vaan on niin valtavaa kehänauhojen sisäpuolella, etten tahdo edes kuvitella lopputulosta... :D

✔ Turhat paineet pois, meillä ei oo mikään kiire mihinkään!
✔ Ilon säilyttäminen kaikessa harrastamisessa, nautitaan!

Suurin harrastushaave myös toteutui, kun Seela ansaitsi ryhmäpaikan Lagusta. Agilitya ollaan siis treenailtu huhtikuusta asti. Osallistuimme loppuvuonna myös briardien agilitypäivään. Kahdet epäviralliset aksakisatkin käytiin juoksemassa supermölliluokissa, joista molemmista nollatulos. Lisäksi Seela kävi keväällä MH-luonnekuvauksessa, josta poistui näköisellään, hyväksytyllä arvostelulla. Seela sai muutamia uusia koirakavereita ja yritti muutoinkin viettää hieman sosiaalisempaa elämää. Itse puolestani pyörähdin elokuussa Maailmanvoittajanäyttelyissä. Kokonaisuudesssaan ei siis yhtään hullumpi vuosi!

Vuosi 2015 tulee toivottavasti pitämään sisällään:

- Agilitytreenien jatkuminen ja ykkösluokan korkkaaminen

- Ulkopuolisten kouluttajien koulutuksien/kurssien hyödyntäminen

- Tasapaino aktiiviselle hakuilulle ja tavoitteellista etenemistä
- Tokon ja tottiksen työstämistä sekä hyvä hallinta maastonkin puolella
(tokossa jos edes yhteen kokeeseen ilman tulostavoitetta ennen sääntömuutosta)

- Taas pieniä irtiottoja erilaisten lajien parissa (rallytoko voisi olla Seelan mielestä kivaa...)
- Vetovermeet ahkeraan käyttöön

Briardien rotumestaruudetkin järjestetään tänä vuonna Lapualla(!), joten ehdottomasti päästävä sinne menoa katselemaan. Ja toivottavasti sinne sitten osallistuukin iso joukko turreja.