Loppuvuoden tokotilanne

Tokoiltu me ollaan ainakin ahkerasti, jos ei muuta! Meillä tosiaan on vuoden ryhmäpaikka IKKJ:n Kokeisiin tähtäävien -ryhmästä ja treenattua tulee ohjatusti vähintään kerran viikkoon ja ongelmia puidaan syvällisemmin kuukausittaisissa koulutuspäivissä. Lisäksi tasonsa voi käydä katsastamassa kuukausittain järjestettävissä koetreeneissä. Kehittelin siis pienimuotoisen katsauksen tokotilanteeseen loppuvuoden osalta. Pakko myöntää, että ilman tätä ryhmäpaikkaa olisin tuskin koskaan innostunut näin paljoa tokoilusta tai tottiksesta! Syyskuisesta briardien pk-tottisleiristä lähtien on tuntunut olevan hirvittävä treeni-into päällä ja Seelan kanssa oikeestaan onkin ihan kiva kehitellä uusia tekniikoita, treenata erilaisissa paikoissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Tiedon kerääminen näkemällä ja kokemalla onkin kullanarvoista, varsinkin kun kyseessä on ensimmäinen oma harrastuskaveri.

Luoksepäästävyys
Joskus tämä oli liikkeistä haastavin, vaan ei taida olla enään. Seela pysyy hyvin paikoillaan neljä tassua maassa(!), vaikka ihmiset tuppaavat edelleen olemaan sille vastustamattomia.

Paikkamakuu
Toisinaan Seela on kuusihenkisen paikkamakuuporukan ainut täydellisen suorituksen tekevä ja toisinaan ei malta pysyä maassa yhtään. Osaa se silti hienosti käyttäytyä vaikkei paikalla pysyisikään. Ei siis käy naapureita härkkimässä tai aiheuta muutenkaan hämminkiä. Tällä hetkellä ollaan palattu tiheämpään palkkailuun ja melko lyhyisiin etäisyyksiin. Mutta myönnettävä on, ettei me tätä olla pahemmin treenailtu ohjattujen ulkopuolella. Vahva luotto kuitenkin onnistumiseen!

Seuraaminen 
Vielä syksyllä meillä oli seuruussa kaksi eri käskyä perusasennolle ja seuruulle kunnes en nähnyt siinä mitään hyötyä. Vaikka monimutkainen tapaus Seela onkin, joskus yksinkertaistetut jutut helpottaa huomattavasti tekemistä. Käännöksiä tai muutakaan voimakasta takapään käyttöä ei erityisemmin olla nyt työstetty lanteen luiskahtaneiden nikamien takia (osteopaatin jälkeen uskalletaan taas enemmän). Perusasentoon hakeutuu innolla ja seuruuta ollaan tiivistetty muutamiin ytimekkäisiin askeliin. Hieman edistämistä ja pomppimista on viimeisimmissä treeneissä havaittu ja niihin kiinnitetään jatkossa huomiota. Selkeää edistymistä ja tekemisenhalua jatkuvasti havaittavissa.

Jäävät liikkeet 
Jääviä ei olla varsinaisesti seuruusta otettu kertaakaan (koska seuruu ei mielestäni ole vielä siinä kunnossa, että uskaltaisin sotkea sitä moisilla). Paikkamakuun yhteydessä kerran havahduin siihen, etteihän Seela osaa mennä maahan sivulta/perusasennosta, eihän sen kanssa ole sitä koskaan erikseen työstettykään. Ja näin sitäkin työstettiin taas yksi treenituokio. Eiköhän kohtapuoliin aleta enempi kasailla tätä(kin) liikettä kokoon.

Luoksetulo
Varsinainen luoksetulo on tähän asti ollut vauhdikas ja innokas, kaikkea sitä mitä olen halunnutkin ylläpitää. Eteentuloa ollaan työstetty erillään ja senkin osalta on koettu huomattavia edistymisiä, varsinkin nyt kun otettiin harjotukset osaksi aamurutiineja. Keittiötreenit ♥ Pitkän aikaa treenailtiin pelkkää ”vastakkaista läheisyyttä” ja nyt vaatimuksia on hieman lisäilty. Perusasentoon siirtymisiä ollaan otettu vasta muutamia. Juoksemista rakastava tapauksena tämä liike taitaa kuulua Seelan lemppareihin!

Hyppy
Hypyn tehotreenaminen on ollut nyt tauolla tuon selän takia eikä sen osalta olla vielä kovinkaan valmiita (jos nyt missään...). Namialustaa ollaan vähitellen häivytetty, mutta jatkoa täytynee vielä kehitellä. Hyppääminen ei sinänsä ole Seelalle ongelma, muttei tunnu siitä riittävää hyötyäkään tällä hetkellä löytävän.

Nouto
Nouto ollaan alotettu ihan pohjalta naksuttimen kanssa. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että Seela pitää mielekkäästi kapulaa muutamia sekunteja, välillä pidempiä pätkiä ja välillä lyhyempiä. Pikkuhiljaa voisin alkaa yhdistää tuota istumiseen jne. Erityisesti noudon kehittymiseen olen ollut hirmusen tyytyväinen! Viime treeneissä joku oli jopa ylpeilevän oloinen kapula suussaan... :D

Ruutu
Ruututreenejä on takana vasta kaksi. Kokeiltiin alkuun muutamia erilaisia tekniikoita, mutta sen verran kivassa vireessä Seela oli, että lähdin loppujenlopuksi treenaamaan tarjoamisen kautta. Ruutu oli noin puolet normaalia pienempi. Naksuttelin alkuunsa siitä, että hakeutui ruutuun edes yhdellä tassulla (oli se nenä maassa tai ei) ja vaihdeltiin hieman tulosuuntia. Eikä kauaakaan kun homma alkoi toimia ja toimintaa syntyä. Jossain vaiheessa Seela lähti kokeilemaan reunatötsien nostamista ja loppuviimein ajatteli mennä jo ruutuun peruuttamalla (mun vaatimustaso varmaan oli liian matalalla...). Toisella kerralla mentiin jo vähän liian tohinalla ja otettiin yhdessä pieni rauhottumistauko ennen jatkamista. Tätä liikettä pitäisi alkaa kotonakin treenailemaan ja kehittelemään, ihan vaan edes vaihtelun vuoksi.

Kaukokäskyt
Maahanmenot ja istumiset on ihan pienestä asti ollut varsin vauhdikkaita. Istu-maahan vaihdot sujuu leikiten ja seisomistakin ollaan otettu sekaan silloin tällöin. Se tosin kaipaa vielä vahvistamista. Hiljalleen lisäillään etäisyyttä.

Meidän treenaaminen uudessa hallissa on sujunut todella hienosti ja Seela on hyvässä vireessä koko treenin ajan. Meillä on koirat yleensä hallissa häkeissä muiden treenien ajan ja jokseenkin tuo toimintatapa tuntuu Seelan kanssa toimivan ja on selvästi rauhoittanut ympäristöinnokkuutta, kun saa yksinollessaan tsekkailla paikan ja treenikaverit. Autosta otettaessa on huomattavasti kärsimättömämpi ja ”vaatii aikaa”. Monen asian suhteen siis hyvään suuntaan menossa :)

Ja pakko lisäillä vielä loppuun epätarkat kännykkäkuvat kahdesta "ystävyksestä". Sani ei vieläkään voi käsittää, miksi tuo "pieni  8-viikkoinen" edelleen änkee viereen nukkumaan. ♥

Seela 1v. ©Taija Linna

Lokakuun alussa Taija suostui lähtemään läheiselle kentälle kuvaamaan Seelaa tulevien synttäreiden kunniaksi. Törnävänsaaressa ollaan alkusyksystä muutenkin viihdytty lukuisia tunteja. Välillä käydään vaan heittelemässä palloa ja joskus innostutaan seikkailemaan pitkin poikin aluetta, kamera yleensä mukana. Väriloisto siellä on nimittäin mitä upein!

Tässä kuitenkin muutamat poseeraus -ja vauhtikuvat vuosikkaasta. Kaikki kuvat on ottanut ©Taija Linna ja jälkikäsittelyn olen hoitanut itse.

Erinomainen Seela

Viime lauantaina oli odotetun Seinäjoki kv:n aika. Vaikka jossain vaiheessa tunsin katuneeni ilmoittautumista, oli koirapaljous ja kehäily harjoituksena verraton. Briardeja oli ilmoitettu yhteensä seitsemän, joista Seela oli luokkansa ainoa osanottaja ja samalla myös joukon nuorin. Tuomarina meillä toimi ruotsalainen Johan Andersson. Tuomari oli erittäin mukava ja tyylikäs mies, joka käsitteli koiria rauhallisesti ja arvokkaasti. Tuntui arvostavan ulkomuodon lisäksi myös koiran luonnetta, Seelan hassutteluillekin naureskeli pariin otteeseen eikä loppupeleissä voinut pentua katsella hymyilemättä. Ei tiukimmasta päästä, vaan antoi vielä nuorillekin koirille anteeksi käytöksessä ja kehittymättömyydessä. Tutki koirat tarkasti läpi nenästä hännänpäähän ja vielä takaisin. Ehdottomasti hyvänmielen tuomari, joka näytti rakastavan tehtäväänsä! Seelan kanssa oltiin paikanpäällä heti aamusta eikä ollut moksiskaan mistään ympärillä tapahtuvasta. Vaikka häkin edestä käveli jatkuvasti ihmisiä koirineen/lapsineen ja hallin melutaso oli hyvinkin korkealla, Seela makoili kaikessa rauhassaan välillä kyljellään ja välillä taas selällään. Käytävällä muutamaan otteeseen säpsähti takaapäin yllättättäneitä koiria (niillä käytävillä tosiaan joutuu kävellä melkein kylki kyljessä, sen verran kapeita ja ahtaita ovat). Kehään päästiin iltapäivästä ja oma jännitystaso kohosi entisestään. Kaikki muu meni ihan sujuvasti paitsi ne liikkeet, jotka mielelläni olisin nostanut esiin. Seela oli kuitenkin sitä mieltä, että alusta on putsattava kaikista mahdollisista lehdistä ja pudonneista nameista ja kaunis ravi on täysin yliarvostettu juttu. Syytetään tästä tosin treeninpuutetta, omaa jännittämistä ja haastavaa ympäristöä. Tasan yhteen sivuun taisin ollaa liikkeen puolesta tyytyväinen. Harjoitus tekee mestarin vai mitenkä sitä yleensä lohduttaudutaankaan... Tuomarin käsittelyssä ei ollut ongelmia ja seisoakin jotenkuten malttoi. Pessimistinä olisin ollut tyytyväinen hyvään arvosteluun, mutta kukapa olisi arvannut siitä tulevan erinomainen! Lopullisena tuloksena siis JUN-ERI JUK1! Arvostelu oli lupaava ja muutenkin hyvin Seelan tyylinen;

"1-vuotias fawn värinen narttu, jolla hienot mittasuhteet. Hyvin muodostunut pää, jossa ihana ilme. Normaali kaula. Normaalisti kulmautunut. Rungon tulee kehittyä. Sopiva luusto. Liikkuu hyvin kun keskittyy. Lupaava turkki. Ihana luonne." ♥

Meillä oli juuri viikon hoidossa tuttu welshinarttu. Kyseinen koiruus on viihdyttänyt meitä Sanin kanssa jo aiemmin, mutta Seelalle tämä oli aivan uusi tuttavuus ja pentuhan oli revetä liitoksistaan saadessaan itselleen ympärivuorokautisen painikaverin -tai siis luuli saavansa. Seela oli jopa hieman masentuneen oloinen seuraavana päivänä kaverin lähdöstä. Kauaa ei tosin ehtinyt olla allapäin, kun jo lähdettiin pienelle ajelulle Vaasaan, hierottavaksi. Löysin erittäin hyvän koirahierojan, Anna Nylundin, ollessani kuuntelijana hyppytekniikkakurssilla muutamia viikkoja sitten. Anna tekee myös yhteistyötä alueemme parhaimman osteopaatin kanssa, jotta hoidot saadaan tehokkaasti rytmitettyä. Varasin Seelalle heti seuraavalla viikolla ajan ja sille oli selvästikin tarvetta. Annan mukaan rangan ylimenoalue kipuilee sekä 7. nikama on taas kerran luiskahtanut paikoiltaan - samoin saattaa olla käynyt myös 4. nikamalle. Nuo kaksi nikamaa on "laitettu" paikoilleen jo kerran aikaisemmin, kun käytin pennun keväällä osteopaatilla jäykän takapään liikkumisen takia. Nyt oireilu tai ongelmat eivät ole läheskään yhtä vahvoja, mutta silti nähtävissä mm. selän köyryisyytenä ja vinossa makuuasennossa. Kaikki tämä johtuu siis taas todennäköisesti liukastumisista yms. kolhuista. Vähän luulen, vaikka Seela jäisikin kotikoiraksi ilman suurempia rasituksia, se tarvisisi säännöllisen huoltovälin. Ihan oman turvallisuutensa vuoksi toivoisin sen jostain saavan rauhoittavan piikin tai omistavan edes jonkinlaista harkintakykyä - ensimmäisiä juoksuja siis odotellessa :P. Varailen aikaa seuraavaksi osteopaatille (seuraavat ajat vasta tammikuulle...) ja käydään marraskuun puolelle uudestaan hierottavana. Seela on kuulemma ikäisekseen erittäin hyvässä lihaskunnossa ja tästä päätelleen saa siis tarpeeksi oikeanlaista liikuntaa. Kehui valtavasti myös pennun tassunpohjia, ei kuulemma yhdelläkään asiakkaallaan ole nähnyt noin terveennäköisiä anturoita (mikä niitä kuluttaisikaan, kun jatkuvasti tuntuu olevan neljä tassua ilmassa :P). Ja loppuun pakko myöntää, että on se melkosen ihana, innokas ja jääräpäinen pentu!

Ps. Seela täytti 3.päivä lokakuuta vuoden, hullua. Sanikin puolestaan vietti 9-v. synttäreitään elokuun puolella! Paljon onnea, pitkää ja tervettä elämää molemmille karvakuonoille ♥

Mätsärihassuttelua

 

Tähän väliin jotain ei niin vakavaa tarinointia mätsäreiden muodossa. 

Mätsärit on epävirallinen, mutta hauska tapa viettää vapaapäivää - ja ainakin täälläpäin niihin kirjaimellisesti menee koko päivä. Paikanpäällä törmää lähes poikkeuksetta tuttuihin, joiden kanssa vuorollaan jännitetään toistemme suorituksia. Ja ainakin pentuluokissa Seela tuntuu olevan melkonen palkintoporsas reippaana omana itsenään. Sitä ei tuomarin kopeloinnit tai hampaiden katselut hetkauta vaan kivalle tuomarille voi toisinaan jopa käydä antamassa pusun. Kehässä se on vaan kovin ylpeän oloinen ja lopettaa turhan häsläyksen välittömästi, kun näyttelypanta pujotetaan kaulaan. Mätsäreissä se selvästi tietää olevansa hyvä! Seela herättää kehässä ja sen ulkopuolella jonkun verran kiinnostusta erilaisuudellaan - Etelä-Pohjanmaalla kun ei briardeihin törmää missään. Hullunkurisiin rotuehdotuksiin viitaten pikkubriardi on toisinaan ylikorkea tiibetinterrieri, kääpiökasvuinen irlanninsusikoira tai trimmaamaton snautseri. Oihvoih! Seela on myös saanut olemuksellaan vakuutettua parikin ihmistä, jonka päähän on vahvasti pinttynyt mielikuva agressiivisesta rodusta. Mä en uskalla väittää, etteikö tekisi pahaa kärpäsellekään (niitä sen verran on sisätiloissa saalistellut...), mutta agressiivisia piirteitä siinä ei ole nimeksikään mitään tai ketään kohtaan. Toisinaan se on vaan niin utelias kaikkea kohtaan.

Ylläolevat kuvat (© Anna-Maija) on otettu eläintarvikeliike Puuhiksen parisen viikkoa sitten järjestämästä hyväntekeväisyysmätsäristä. Päivä aloitettiin jo aikaisin aamulla jälkitreeneistä, joista suoraan napattiin kaveri kyytiin ja huristeltiin paikalle. Ennakko-ilmoittautumisen vuoksi meidän vuoro oli jälleen alkupäässä. Seela oli odotellessa tarjonnut muutamaan kertaan koko temppuskaalansa läpi ja siksi oli kehässäkin melko kontaktinhakuisella päällä. Ravaaminen taas meni niin ja näin, kun koko asfaltin olisi mielellään imuroinut tippuneista herkuista. Taitavasta paristamme huolimatta meitä muistettiin punaisella nauhalla. Punaisten pentujen kehä jatkuin samaan malliin ja loppuviimein sijoituttiinkin toiseksi. Perinteisen pokaalin ja ruusukkeen lisäksi saatiin palkinnoksi pieni säkki Planet Pet -penturuokaa, heijastinjatke hihnaan sekä alennuskuponki hierojalle (tämä siis omistajalle tarkoitettu). Vaikka mitään ruusuketta suurempaa ei hyväntekeväisyyden vuoksi edes odotettu.

Seelan olemus on viimesen parin kuukauden aikana rauhoittunut ja tasoittunut, mistä olen henkilökohtaisesti kovin mielissäni. Sen kanssa touhuaminen alkaa pikkuhiljaa saada aikuismaisempia piirteitä ja liikkuminen paikasta toiseen on tietyllä tapaa helpottunut. Vielä yhdet mätsärit löytyy meidän treenikalenterista ennen virallista kehäkoitosta Seinäjoki kv:ssa lokakuussa. Siellä Seela tulee esiintymään ensimmäistä kertaa junnuluokassa tuomarinaan ruotsalainen Johan Andersson. Muita näyttelyitä ei enään tälle vuodelle olekaan suunnitelmissa. 

Parasta on yhdessä tekeminen

Koirilla on niiiiin tylsää päivät pitkät, kun omistaja saikkuilee kuumeen kourissa. Seela oli harmissaan joutuessaan jättämään tottistreenitkin väliin. Sen kunniaksi kuitenkin sai mennä hetkeksi auton takakonttiin makoilemaan (auto on sen mielestä ihan paras paikka -varsinkin nyt, kun sillä on nykyään ihan oma farmariauto jolla liikkua paikasta toiseen!). Pentu yrittää toisinaan olla kunnon kiusanhenki repiessään villasukkia jaloista ja toisinaan kömpii viereen makoilemaan mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Ollaan katsottu yhdessä pihan lintusia, jahdattu kärpäsiä ja käytetty liian monta tuntia takkujen selvittelyyn -eikä siltä osin loppua tunnu näkyvän.

Maanantaina päästiinkin alottamaan tokoilut ihan uudessa ryhmässä. Me saatiin vuoden treenipaikka IKKJ:n Kokeisiin tähtäävien -ryhmästä, tavoitteena ensimmäiset tokokokeet vuodelle 2014. Tai siitä ainakin lähdetään, jos homma on kutakuinkin hallussa. Tottiksen ja muun pk-puolen touhuilun jälkeen tokopuuhat tuntuu kuitenkin kummallisen vieraalta. Pelkässä alun paikkamakuussa olin ihan kuutamolla eikä sekään loppujenlopuksi ihan putkeen mennyt, kun viereinen perro riensi jatkuvasti Seelaan kiinni (ei onneksi agressiivisin aikein). Omalle vuorolle olin suunnitellut aluksi ytimekkään leikkihetken, perusasennon hiomista ja pientä seuraamispätkää. Toiselle kierroksella otettiin muutama vauhtiluoksetulo ja luoksepäästävyyttä. Seelan ihmisraukkaus nimittäin tuppaa olemaan joskus sen verran ylitsepursuavaa, että treeni on ainoastaan tarpeen. Leikkimisen kohdalla oli pientä...hmmm...malttamattomuutta. Seela ei omasta mielestä mitenkään epävarmasti leiki missään olosuhteissa, mutta sen "ympäristöinnokkuus" asettaa ajoittain haasteita. Kontakti kentällä oli kuitenkin parasta mitä hetkeen on nähty (tai sitten koin vaan herätyksen todellisuuteen). Meillä on edessä vielä niin paljon opittavaa jo pelkästään toisistamme.

Peltojäljelläkin ollaan melko ahkeraan ehditty käydä -verrattuna siihen kuinka kauan kyseisen lajin parissa ollaan touhuttu. Pakko tähän väliin taas kehua, että meidän jälkiporukka on kyllä niin huippuluokkaa ettei toista! Tällä hetkellä taitaa olla kuusi ajettua jälkeä takana. Kaikki tähänastiset on olleet omalla tavallaan onnistuneita. Kaksi viimeisintä on ollut pituudeltaan 40-50m, kaartuneet vaihtelevasti oikealle tai vasemmalle ja vanhenneet noin tunnin. Jokainen askel namitetaan ja seuraava askel alkaa aina toisen kengän päästä -ei siis mennä vielä normaaleilla askelpituuksilla. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että vanhemmiten kulmat saataisiin mahdollisimman "helpoiksi", kun koira on alusta alkaen opetettu työskentelemään tarkasti ja varmasti. Vaikka raskaaksihan tuo tallominen käy pidemmillä matkoilla, on se loppupeleissä sen arvoista. Vauhtia ollaan kokeiltu hidastaa satunnaisilla namikeoilla, joka on osoittautunut ihan toimivaksi keinoksi. Vauhti ei ole enään mahdoton, mutta sitä jatkuvasti työstetään. Ollaan käytetty muutamaan kertaan apuohjaajaa liinan päässä, jotta itse olisin mahdollisimman lähellä auttamassa tai ohjaamassa takaisin jäljelle tarvittaessa. Viimesimmän kerran olin kuitenkin itse liinan päässä ja alkuun Seelaa hämmästytti se, miksi mä sitä hidastelin. Pienen vilkasun jälkeen palautui kuitenkin tehtävänsä pariin ja työskenteli intensiivisesti loppuun asti. Ollaan kerran saatu myös harhajälki matkaan mukaan, kun rusakko paineli tuoreen jäljen läpi. Kyseisessä kohdassa Seela nosti päätänsä ja ohjasin takaisin reitilleen (luuli varmaan jäljen päättyneen...). Seela on kyllä osoittautunut päteväksi jälkikoiraksi eikä välitä omissa maailmoissaan mistään ympärillä tapahtuvasta.

Ensimmäisen yhteisen vuoden tavoite on ollutkin lähinnä luoda pohjia omaan ohjaamiseen ja sen kautta taas lähteä asioita Seelan kanssa opettelemaan. Välillä tunnen olevani pää pyörryksissä kaikesta uudesta opistusta. Vielä meistä ei oo oikeen mihinkään. Ohjaaja ei osaa oikeen mitään vaan heijastaa uusissa tilanteissa melkosta epävarmuutta rauhallisen asenteensa keskeltä. Melkeen hirvittää lähteä syyskuun alussa briardien pk-tottisleirille näin...kädettömänä. Toivon mukaan meitä ei pahalla katota. Me onneksi tykätään oppia ja halutaan kehittyä. Me halutaan vielä joskus olla jotain!