Viikonloppu vietettiin pitkästä aikaa Ähtärissä. Seela pääsi näkemään "serkkukoiriaan" ja rakastamaan muorilassa asustelevan Hessun piloille. Lauantai-aamusta käytiin tekemässä myös onnistunut esineruututreeni lähimetsässä ja muisteltiin pitkästä aikaa tottisjuttuja.
Sunnuntaiaamuna heräiltiin jo aikasemmin, jotta ehdittiin hyvissä ajoin takaisin Seinäjoelle. Ei olla koko vuonna ehditty yhteenkään mätsäriin ja nyt kesälomani viimeisenä päivänä meillä oli vihdoin siihen mahdollisuus. Vähän ennen kotiinpääsyä sain kuitenkin puhelun, että olin unohtanut kotiavaimeni sille tielle. Autossa oli onneksi mukana treenilaukku, josta pikaisen tutkailun jälkeen sain kasattua kamalimman näyttelysetin ikinä - hieman jo kulahtanut leveä Hurtta-panta sekä metrinen tottishihna. Rokotusasiatkin sain onneksi hoidettua ilman lukkojen takana ollutta todistusta. Seela oli kehässä heti ensimmäisessä parissa. Se käyttäytyi tosi nätisti tuomarin käsittelyssä (ei tainnut etupää nousta kertaakaan ylös!). Liikkeet sain nyt myös kauniisti esille ja sain olla tyytyväinen. Seelahan tuppaa näyttelytilanteissa helposti "ahdistumaan", enkä vain keksi mistä se johtuu - sillä omalla olemuksella ja sanoilla yritän sitä aina parhaani tsempata. Ja ryhmäkehät onkin yleensä hankalampia. Tällä kertaa kuitenkin Seela edusti todella hienosti, liikkui kauniisti ja seisoi keskittyneesti. Meidät valittiinkin siten isosta joukosta ensimmäisenä jatkoon. Eikä kauaakaan, kun koko joukko sijoiteltiin ja tukkakoira valittiin ensimmäiseksi! Tuloksena siis SIN1. Voitettiin mm. ruokapussi ja muita HHC:n sponsoroimia herkkuja. Ja Seela tottakai ansaitsi uuden namimasuhippo - lelun, joka oli otettava käyttöön samantien.
Meitä kävi mätsäripaikalla moikkaamassa eräs entinen briardiomistaja. Kaksi vuotta sitten oli kuulemma joutunut luopumaan omasta mustastaan, kunnioitettavassa 15 vuoden iässä. Pienen koiranetin tutkiskelun jälkeen kyseessä taisi olla joku R-pennuista yhdistelmästä Bitjuus Piscara & Kannusjalan Aadolf (-97). Ja nyt oli oma koirakuumeensa valtava.
Hulvattoman totinen kaveri tämä Seela ♥
Seelan kanssa on oikeesti niin kiva aksailla! Se on aina niin reippaana ja tosissaan. Yksittäisiä esteitä ollaan treenattu paljon erikseen ja hyvältä näyttää. Viime aikoina erityisesti rengas ja puomi on joutuneet syynättäväksi ja se on tuottanut selvää tulosta. Puomilla Seela sai kouluttajalta kehuja silminnähden parantuneesta kehonhallinnasta. Keppienkin kanssa täytyisi lähteä rohkeasti etenemään. Keinuharjoitukset ollaan myös aloitettu ja ovat menneet paljon paremmin, mitä osasinkaan kuvitella. Viimeisissä ohjatuissa muisteltiin alkuun pari toistoa niin, että meillä oli pehmuste ja maksipöytä alla (eli pudotusta ei paljoa tullut). Ne sujui kuitenkin niin mallikkaasti, että vaihdettiin tilalle minipöytä - ensimmäiset toistot kouluttaja oli tukemassa ja hiljalleen lisättiin vaikeustasoa. Pistettiin toinen nakinpala ihan keinun päähän ja toinen "alastulo-osuudelle" niin, että Seela tosissaan oppisi itse painamaan keinun alas. Vähän sitä jännitti, mutta toisaalta oikein kyttäsi keinulle pääsyä. Pidemmät ja haastavammatkin radat sujuvat hienosti.
Yhdet hyppy-putkiluokka epiksetkin käytiin kokeilemassa keskiviikkona Kauhajoella. Nollaradanhan Seela teki ja ainoana maksiluokan osallistujana pääsi ykköspallille. Radalla "haastavin" taisi olla tuo kahden ensimmäisen hypyn kulma toisiinsa. Muutoin meno oli pelkkää suoraa. Ihan liikaa TAAS jännityksissäni etenin putkille asti, kun Seelan olisin voinut ihan turvallisesti lähettää vaikka jo heti ykkösputkesta eteenpäin. Nämä supermöllit on Seelalle tosi helppoja, mutta koska kontaktit ei ole vielä kunnossa niin en niitä viitsi lähteä mölliluokkaankaan sössimään. Ulkokentällä me ei olla koskaan treenattu (paitsi pentuaksa puolivuosikkaana), joten uudet esteet ja erilaiset kentät tulee tarpeen. Ihan nopeimmillaan Seela ei ollut, mutta sai itsestään jo aika paljon kulutettua ennen rataa. Kuten palkintojenjakaja sille tuumasi "sulla on näköjään melko kevyt etupää" viittaamalla Seelan pomppuloikkiin :D
'
Sunnuntaiaamuna heräiltiin jo aikasemmin, jotta ehdittiin hyvissä ajoin takaisin Seinäjoelle. Ei olla koko vuonna ehditty yhteenkään mätsäriin ja nyt kesälomani viimeisenä päivänä meillä oli vihdoin siihen mahdollisuus. Vähän ennen kotiinpääsyä sain kuitenkin puhelun, että olin unohtanut kotiavaimeni sille tielle. Autossa oli onneksi mukana treenilaukku, josta pikaisen tutkailun jälkeen sain kasattua kamalimman näyttelysetin ikinä - hieman jo kulahtanut leveä Hurtta-panta sekä metrinen tottishihna. Rokotusasiatkin sain onneksi hoidettua ilman lukkojen takana ollutta todistusta. Seela oli kehässä heti ensimmäisessä parissa. Se käyttäytyi tosi nätisti tuomarin käsittelyssä (ei tainnut etupää nousta kertaakaan ylös!). Liikkeet sain nyt myös kauniisti esille ja sain olla tyytyväinen. Seelahan tuppaa näyttelytilanteissa helposti "ahdistumaan", enkä vain keksi mistä se johtuu - sillä omalla olemuksella ja sanoilla yritän sitä aina parhaani tsempata. Ja ryhmäkehät onkin yleensä hankalampia. Tällä kertaa kuitenkin Seela edusti todella hienosti, liikkui kauniisti ja seisoi keskittyneesti. Meidät valittiinkin siten isosta joukosta ensimmäisenä jatkoon. Eikä kauaakaan, kun koko joukko sijoiteltiin ja tukkakoira valittiin ensimmäiseksi! Tuloksena siis SIN1. Voitettiin mm. ruokapussi ja muita HHC:n sponsoroimia herkkuja. Ja Seela tottakai ansaitsi uuden namimasuhippo - lelun, joka oli otettava käyttöön samantien.
Meitä kävi mätsäripaikalla moikkaamassa eräs entinen briardiomistaja. Kaksi vuotta sitten oli kuulemma joutunut luopumaan omasta mustastaan, kunnioitettavassa 15 vuoden iässä. Pienen koiranetin tutkiskelun jälkeen kyseessä taisi olla joku R-pennuista yhdistelmästä Bitjuus Piscara & Kannusjalan Aadolf (-97). Ja nyt oli oma koirakuumeensa valtava.
Hulvattoman totinen kaveri tämä Seela ♥
Seelan kanssa on oikeesti niin kiva aksailla! Se on aina niin reippaana ja tosissaan. Yksittäisiä esteitä ollaan treenattu paljon erikseen ja hyvältä näyttää. Viime aikoina erityisesti rengas ja puomi on joutuneet syynättäväksi ja se on tuottanut selvää tulosta. Puomilla Seela sai kouluttajalta kehuja silminnähden parantuneesta kehonhallinnasta. Keppienkin kanssa täytyisi lähteä rohkeasti etenemään. Keinuharjoitukset ollaan myös aloitettu ja ovat menneet paljon paremmin, mitä osasinkaan kuvitella. Viimeisissä ohjatuissa muisteltiin alkuun pari toistoa niin, että meillä oli pehmuste ja maksipöytä alla (eli pudotusta ei paljoa tullut). Ne sujui kuitenkin niin mallikkaasti, että vaihdettiin tilalle minipöytä - ensimmäiset toistot kouluttaja oli tukemassa ja hiljalleen lisättiin vaikeustasoa. Pistettiin toinen nakinpala ihan keinun päähän ja toinen "alastulo-osuudelle" niin, että Seela tosissaan oppisi itse painamaan keinun alas. Vähän sitä jännitti, mutta toisaalta oikein kyttäsi keinulle pääsyä. Pidemmät ja haastavammatkin radat sujuvat hienosti.
Yhdet hyppy-putkiluokka epiksetkin käytiin kokeilemassa keskiviikkona Kauhajoella. Nollaradanhan Seela teki ja ainoana maksiluokan osallistujana pääsi ykköspallille. Radalla "haastavin" taisi olla tuo kahden ensimmäisen hypyn kulma toisiinsa. Muutoin meno oli pelkkää suoraa. Ihan liikaa TAAS jännityksissäni etenin putkille asti, kun Seelan olisin voinut ihan turvallisesti lähettää vaikka jo heti ykkösputkesta eteenpäin. Nämä supermöllit on Seelalle tosi helppoja, mutta koska kontaktit ei ole vielä kunnossa niin en niitä viitsi lähteä mölliluokkaankaan sössimään. Ulkokentällä me ei olla koskaan treenattu (paitsi pentuaksa puolivuosikkaana), joten uudet esteet ja erilaiset kentät tulee tarpeen. Ihan nopeimmillaan Seela ei ollut, mutta sai itsestään jo aika paljon kulutettua ennen rataa. Kuten palkintojenjakaja sille tuumasi "sulla on näköjään melko kevyt etupää" viittaamalla Seelan pomppuloikkiin :D
'
Tässä on sitä jotain... :D
Kiva ja mielenkiintoinen postaus+ ihania kuvia! Liityin lukijaksi :3 http://minunkoirienelamaa.blogspot.fi
VastaaPoistaTosi kiva kuulla, että tykkäät! Tervetuloa lukemaan :)
Poista