Talo yhden verran hiljaisempi

Alkuvuosi tuntuu liukuvan eteenpäin ripakkaa tahtia ja monenmoista ollaan taas ehditty tekemään ja kokemaan kaikenkarvaisen lauman kanssa. Viime viikolla tuli pitkään odotettu viesti koskien toukokuun alkeishakukurssia. Me ollaan nyt sitten yksi kuudesta valitusta koirakosta, wuhuu! Parisen viikkoa vielä ja päästään ensimmäistä kertaa maastoon Lapualle.

Pääsiäisenä mulla oli hoidossa kaksi ihaninta bulldoggia, Kaisa ja Manu. 

Pakko jatkaa hehkuttamalla meidän toissaviikkoista mätsärireissua, joka kaikesta kylmyydestä ja pitkistä odotteluista huolimatta oli yllättävänkin onnistunut (liekö sitten tuon reissun syytä, että omistaja taisteli koko alkuviikon flunssan kourissa). Mätsärit oli siis toiset laatuaan ja tarkoitus oli lähteä hakemaan meille molemmille kehävarmuutta. Olin ennakko-ilmottautunut jo viikkoja sitten, jonka vuoksi oltiin heti alkupäässä kehäilemässä. Seela liikkui kivasti taas kerran ja seisomisessa oltiin selvästi kehitytty. Tuomari ei kauaa miettinyt ojentaessaan meille punaisen nauhan. Jouduttiin odottamaan vuoroamme nauhakehään noin kolmisen tuntia ja sillä välin pentu pääsi ottamaan päivätorkut auton lämmössä. Monet pennuista jätti leikin kesken kuullessaan pitkistä odotteluista, mutta itse aattelin tilanteen lähinnä hyvänä harjotuksena pennullekin. Illansuussa päästiin kehään muitten punaisten pentujen kanssa ja kaikki muut tuntui niin osaavilta ja valmiilta meidän Seelaan verrattuna. 10 koirakkoa otettiin jatkoon ja yhdeksännen valinnan jälkeen oli jalat jo melko maitohapoilla. Olin huiman yllättynyt, kun tuomari valitsi vielä meidät joukkoon. Se oli mun päässä jo melkonen saavutus siitä koirajoukosta. Neljä parasta sijoitettiin eikä Seela enään jaksanut seistä mitenkään kehuttavasti. Sitten tuli kuitenkin se pentujen parhaan valinta... Tuomari otti pari askelta meihin päin, ojensi kätensä ja kehui meidän olevan pentujen paras koirakko! Olin melkeen hyppiä onnesta, kun tuomari paijaili Seelaa ja kehui sen liikkeitä tajuttoman upeiksi. Suoraan siitä jatkettiin Best In Show -kehään, jossa väsynyt pentu joutui juosta vielä muutaman lisäkierroksen. Meidät sijoitettiin loppuviimein kolmanneksi (neljän joukosta). Päivän tulos siis pentujen PUN1 & BIS3. Koiria oli mätsäreissä huimat 183! Palkinnoksi saatiin jättimäisen pokaalin ja kahden ruusukkeen lisäksi 15kg koiranruokasäkki (Jeppe Kana & Riisi), koiranherkkuja, maitohappobakteereita (+ jotain toista täydennysrehua), pyyhe, Subway-lahjakortti sekä ilmaiseen rokotukseen ja terveystarkastukseen oikeuttava lahjakortti Mai-Vet eläinklinikalle. Kyllä uni maittoi pennulle saavutusten päätteeksi.

Koirakoulu Fiiliksen pentukurssikin on nyt saatu päätökseen. Kurssista oli meille hirvittävän paljon hyötyä varsinkin tuon kontaktin trenaamisen suhteen. Loppuvaiheessa kurssia otettiin paljon erilaisia häiriötreenejä kuten luoksetuloja muiden koirakoiden muodostaman kujan keskellä, paikallaoloa ja pujottelua muitten pentujen välissä. Seela joutui tietenkin myös itse olla  paikallaan muiden koirien juostessa ohi, mutta ei tuntunut moisesta välittävän. Yhdellä kurssikerralla pennut saivat leikkiä keskenään ja Seelan parhaaksi painikaveriksi muodostui mäyräkoira -Fanni. Parivaljakko ei olisi millään halunnut erota toisistaan tunnin päätteeksi. Viimeisen kerran kunniaksi saatiin kokeilla myös agilityputkea (pari kertaa käyty jo hallilla treenaamassa...) ja Seela paineli sen läpi kerta toisensa jälkeen mahoton vauhti päällä. Mutkaputkikin oli aivan huippu. Pessimistisenä (vaiko sittenkin realististisuutta?) en oo asettanut sen suurempia tavoitteita agilityn suhteen, jos luustokuvat tai terveys yleensäkään ei oo kohdillaan. Seela kuitenkin rakastaa agilityhallilla kirmailua yli kaiken ja siitä saisi varmasti oivan agilitykoiran tulevaisuudessa jos tuon innon ja vauhdin säilyttää.

Seela pääsi järkyttämään lenkkiseuraansa pääsiäisenä käymällä pienellä uintireissulla. Käytiin lenkkeilemässä ensimmäistä kertaa Kyrkösjärven reunamilla ja pentu sai sitten painella vapaana menemään. Ei kauaakaan, kun Seela noteerasi kivellä  istuvan harakan ja paineli perään. Juoksi sitten suoraan järveen! Eikä auttanut huutelut. Siellä se oli vedessä. Oltiin aikalailla valmiita lähtemään veteen perään, mutta hetken räpiköinnin jälkeen uiskenteli omatoimisesti takasin. Mä lähinnä pelkäsin sitä, että Seela menee jonkinnäköseen shokkiin veteen joutuessaan ihan pelkästään jo kylmyydenkin takia. Vesi oli onneksi normaalia matalammalla, mutta silti niin korkeella, ettei Seelan jalat osunut maahan. Rannalle takasin tullessaan oli niin onnessaan, että meinas lähtee uudestaan! Tämä briardi ei näytä vettä(kään) kammoksuvan. Meidän arjesta ei tunnu vauhti ja vaaralliset tilanteet puuttuvan.

Ilmotin viimehetkellä itseni kuuntelijaksi lauantaina järjestettävää tottelevaisuus-seminaariin Jyväskylään. Seela lähtee mukaan ja pääsee treffaamaan paria turrisisarustaan reissun yhteydessä. Katotaan mitä tuumaavat toisistaan.

Parin viikon ajan talo on tuntunut yllättävänkin hiljaiselta. Enään ei ole ketään, jonka kanssa väitellä hyvästä musiikista. Ketään kenen kanssa keskustella vihellellen. Tai ketään, joka silminnähden riemastuu huomatessaan jo kaukaa saapuvan salaatinlehden. Pienen siivekkään ja sinisen sydän löi pari viikkoa sitten viimeisen kerran ja Elli nauttii nyt olostaan hyvillä salaattimailla ystävänsä Kallen kanssa. Sani oli murheissaan nähtyään kaverinsa elottomana. Pelastihan tuo urhea luppakorva aikoinaan linnut kissan kynsistä. Vaikka häkki on jo siivottu, joka kerta siitä ohi kulkiessani kuulen mielessäni ne peilin kellot, joita Elli aina rakasti heiluttaa. Nyt on häkki kuitenkin lopullisesti hiljentynyt. Lähes yhdeksän vuotta kului aivan liian nopeasti, sillä muistan tarkalleen sen päivän, kun linnut meille saapui ja lähdin kertomaan kavereilleni  ilosanomaa uusista tulokkaista. Kyseinen päivä oli myös Sanin syntymäpäivä.

KIITOS

♥ Elli 5.8.2004-27.3.2013 ♥