Sitkeä sydän

Koulupäivät vetelee viimesiään ja (ah niin ihanan) opparin raakaversion sain palautettua perjantaina. Tästä helpottuneena ehdin kirjoitella vihdoinkin blogin puolelle ja voidaan Seelan kanssa harrastaa ilman turhaa koulustressiä takaraivossa. Pennulla on ikääkin kertyntyt jo reilut 5 kuukautta. 

Sunnuntaina, tammikuun 13.päivä tammikuuta, ajeltiin kohti Längelmäkeä Tosselin kasvattitapaamiseen. Sain houkuteltua kaverin matkaseuraksi ja lähes kolmituntinen ajomatka sujuikin loppujen lopuksi melko sukkelaan. Löydettiin jopa perille hyvissä ajoin! Jouduttiin tosin hyödyntämään paikkakuntalaista koiranulkoiluttajaa oikean reitin löytämiseksi... Seela malttoi nukkua koko matkan ja perillä riittikin virtaa aivan kotiinlähtöön asti (tuon kanssa on vaan niin helppo matkustella, kun osaa rentoutua autossa välittömästi). Paikkanahan oli siis Länkipohjan Kana-areena. Paikka oli kivan oloinen ja mukavassa ympäristössä. Seelakaan ei pistänyt pahakseen ollessaan ensimmäistä kertaa halliolosuhteissa isomman koirajoukon seassa. Paikalla oli yhtä lukuunottamatta kaikki pentuesisarukset eli Dalton, Eikka, Mainio, Miina (ja Seela). Vain Kiukku jäi joukosta uupumaan. Seelan osalta päivä sujui mainiosti. Pennut saivat alkuunsa leikkiä keskenään ja hieman myöhemmin hallille saapui muutamia vanhempia kasvatteja. Seelalla oli vähän semmonen "tahallani ärsytän" -päivä menossa ja veljien kanssa väänsi menemään pitkin päivää. Katseltiin välillä, kun isot ja osaavat briardit treenaili jokainen jotain vuorollaan ja kokeiltiin itsekin muutamia "tokoliikkeitä", kun oli kerrankin pätevää porukkaa hyödynnettävänä. Kiitos siis vinkeistä! Kokeiltiin pariin otteeseen agiputkea eikä Seela ollut moisesta moksiskaan. Muitten menoja katsellessa pentu äänteli välillä niin, ettei epäselväksi jäänyt kuka sinne agilitykentälle oliskaan halunnut. Tosi kiva päivä oli Längelmäellä nähden Seelan sisaruksia ja tutustuen enemmän briardimaailmaan! Saatiin nähdä Mainio-veljeä vielä toistamiseenkin, kun Noora poikkesi Seinäjoella tammikuun loppupuolella. Kiitos Noora, että jaksoit tänne asti ajella yhden ruokasäkin takia! :) Seela oli ihan poikki leikkihetkestä ja niin onnellinen tuttuja naamoja nähdessään. Sanillakin oli kerrakseen ihmeteltävää, kun briardimäärä oli pihalla tuplaantunut...



Tammikuun viimesellä viikolla pääsi molemmat koirat rokotuksille. Seela oli eläinlääkärin jälleennäkemisestä niin innoissaan, että päästi ilopissatkin alleen.  Tuota ns. ilopissailua tapahtuu aina silloi tällöin, nykyään jo huomattavasti harvemmin. Yleensä jätän pennun kokonaan huomioimatta kotiin tullessani ja samalla oven avauksella lähdetään ulos. Öisin Seela osaa pidätellä hienosti eikä enää viikkoihin oo vahinkoja sattunut yön aikana. Kahdeksan tunnin työ(ssäoppimis)päivä tuntuu kuitenkin olevan vielä liian pitkä pidätellä. Toki pari poikkeuskertaakin on jopa ollut! Mutta siis.... Seela sai tehosterokotuksensa ja käyttäytyi taas niin mallikelpoisesti, vaikka pöydälle joutuikin. Sani oli päinvastoin kauhusta jäykkänä jo eläinklinikan pihassa eikä suostunut sisälle tulemaan kantamatta. Onhan se tuolla joutunut liian tiheään tahtiin ramppamaankin. :( Sanin kohdalla on aina olemassa pieni (lue valtava) jännitys päällä ihan jo pelkästään ylipainosta johtuen. Eläinlääkärin mukaan hampaat olivat kuitenkin paremmassa kunnossa, mitä pitkiin aikoihin ja sydän kuulosti hyvinkin terveeltä. Kyllä meidän Sannilla on vaan sitkeä sydän!

10.päivä Helmikuuta lähdettiin käymään Kauhajoella pentumätsäreiden merkeissä. Matkaan lähdettiin lähinnä sosiaalistamistarkoituksissa, mutta en voinut olla ilmoittamatta meitä kehään. Edellisenä päivänä käytiin hallilla harjottelemassa näyttelymenoa kaverin käpälöimänä. Touhu tuntui menevän pelleilyksi ja olin varma, että sama touhu jatkuu vielä seuraavana päivänä. Kehä oli keskellä hallia ja ympärillä siis suuri joukko koiria omistajineen. Eihän pieni pentu tuommosessa tilanteessa kykenisi millään edes keskittymään...vai pystyisköhän sittenkin? Jouduttiin odottelemaan vuoroamme melko pitkään ollen toiseksi viimeisessä parissa. Seela oli saanut tunnin verran rauhottua ja katsella muitten koirien menoa. Taisi olla ainoita pentuja, jotka pisti pitkäkseen odotellessaan. Kehään päästessä pentu olikin aivan korva tarkkana eikä vilkuillut lainkaan kehän laitamilla haukkuvia pentukoiria. Juostiin alkuun kehä kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari tuli pentua moikkaamaan ja käpälöimään. Ja, mitä ihmettä... Seela antoi tuomarin käpälöidä itseään ihan vapaasti ja hampaiden näyttäminenkin sujui kun kokeneelta konkarilta! Hetken paikallaolon jälkeen kierrettiin kehä ympäri ja olin hirmu tyytyväinen pennun ottamaan kontaktiin. Tuomari taas oli toista mieltä liiankin intensiivisesta kontaktista ja käski vetää toisenkin kierroksen jättäen namit täysin pois. Oli nameja tai ei, pentu keskitty täysin muhun. Saatiin kovasti kehuja sulavista ja kauniista liikkeistä. Kyllähän tuon kanssa saa mennä jo melkosta vauhtia, jotta askeleista sais vaivattoman näköiset. Seisomispuoli taas oli siinä vaiheessa ehdottomasti työn alla, enkä vaatinutkaan täydellistä asettautumista ja palkkaus oli melko tiheätahtista. Meni kuitenkin omasta mielestäni todella kivasti. Tuomari antoi meille punaisen eli ns. paremman nauhan. Nauhakehästä pudottiin melko vikkelään, kuten jo ennalta oli arvattavissa. Kehän jälkeen pentu olisi kovasti ollut leikkimässä vieressä odotelleen chihuahuan kanssa. Aluksi Seela tuijotti toista niin hölmistyneenä (kaveri tais painaa yhtä paljon, kun Seelan tassu), mutta olis ollut innoissaan leikkiin pyytämässä. Chihulta ei kuitenkaa tullut vastakaikua. Päivältä tavoiteltiin hauskaa yhdessäoloa ja kerättiin kivoja kokemuksia molemmin puolin. Ainakin pentu oli kotiin tullessaan väsynyt ja onnellinen. 6. huhtikuuta olisi tiedossa seuraavat mätsärit upouudessa Lakeuden Koiraurheilukeskuksessa. Hyvä vaan käydä harjottelemassa ennen tulevaa pentunäyttelyä, jonne erehdyin ilmoitusta pistämään viime viikolla. Seela pääsee siis korkkaamaan näyttelyuransa Seinäjoella 19. toukokuuta. 

Parisen viikkoa sitten alkoi meidän pentukurssi Koirakoulu Fiiliksellä! Ryhmissä on yhteensä kuusi koirakkoa ja meidän kurssikavereista löytyy valkoinenpaimenkoira, mäyräkoira, schapendoes, westie ja bordercollie. Aloteltiin kurssia ihan vaan treenailemalla kontaktia ja palkattiin aina silmiin katsomisesta. Jossain vaiheessa saatiin käyttöömme kosketuslepit. Seela ymmärsi kosketuskepin idean tosi nopeasti ja vaihdettiin myöhemmässä vaiheessa keppi omaan käteen. Fiksuna pentuna ei tarvinut montaa toistoa asian sisäistämiseen. Harjoiteltiin myös luoksetuloja, jotka kyllä ainakin tällä hetkellä on Seelan vahvuus. Otettiin ensiksi aivan lyhyillä matkoilla ja lopuksi noin kymmenen metrin välimatkalla. Hirveen ylpeä oon tuosta Seelan luoksetulosta, kun lenkeillä riittää yleensä pelkkä vihellys ja "Tänne" niin johan painellaan kovaa vauhtia takasinpäin! Viime viikolla sitten olikin toinen kurssikerta ja itteä aivan hävettää, kuinka epäonnistunut kerta meillä oli välineistön ja siitä johtuneen ärsytyksen takia! Aivan alussa Seela riuhtas hihnassa niin, että panta ratkes ja pentu pääsi irti. Jouduin virittelemään meidän monitoimihihnasta pantaosan, mutta eipä nuo pistolukotkaan jäätyneenä paljoa pidätellyt. Hyvä puoli on siinä, ettei tuo mun luota mihinkään lähde vaikka irti pääseekin. Äääähhh! Tästä lähtien varaudun kahdella pannalla. No, mutta kuitenkin... Treenailtiin taas paljon kontaktia, joka on meille ihan hyvä. Tehtiin aluksi kaheksikkoa tolppien välissä ja Seelan oli pakko joka kierroksella käydä ne tolpat tökkäämässä kumoon. Muuten meni ihan kelvollisesti. Aloiteltiin myös harjoittelemaan temppua, jossa koiran tulisi kiertäen tulla istumaan jalkoväliin. Näissä tempuissa Seela on melko pro ja voisin itekkin alkaa käyttää enemmän luovuutta temppuilun suhteen! Kurssi saadaan päätökseen huhtikuun aikana ja toukokuulle oonkin laittanut hakemusta alkeishakuryhmään. Oon kysellyt moisesta kurssista jo samana viikonloppuna, kun pentu meidän taloon asteli (ihan vaan senkin takia, kun muistelin niitä kahden vuoden alkeiskurssijonoja agilityyn). Nyt vaan peukut pystyssä, että meidät kurssille otettais mukaan. Ja jos meissä on havaittavissa minkäänlaista potentiaalia, tullaan varmasti jatkamaan alkeita pidemmällekin. Sopivia (alkeis)tokokursseja ei ainakaan tällä hetkellä ole löytynyt, mutta eiköhän niitäkin julkaista kevään tullen.

Ollaan nähty myös lampaita pariin otteeseen alkuvuoden aikana. En tiedä oliko Seelan mielestä lampaat vai heinäkasassa pomppiminen kivempaa...? Aluksi ei innokkuudeltaan edes huomannut lampaita, mutta jäykistyi loppujenlopuksi paikoilleen, haukahti kerran ja katsoi mun päälle. Toista selvästi jänskätti moiset pörrökasat. Naapuristossahan noita asustelee, joten päästään aina silloin tällöin kattelemaan. Ehkä me joskus ihan paimennustakin uskalletaan lähteä kokeilemaan.

Alkuvuoteen mahtuu siis kaikki tämä ja vähän muutakin (vaikkei me aina niin ahkeria olla oltukaan). Päivitystahti tästä piristyköön! 

Hankihirmu sukanmussuttaja

Ylläolevat kuvat ottanut © Taija Linna http://www.setteri.com/

 

Heti ensimmäisenä aloitettava huokailemalla, kuinka lemmikkien omistaminen voikaan välillä olla niin raskasta hommaa... Toissaviikon torstaina Seelalla oli ensimmäiset 12-viikkosrokotukset, jonka yhteydessä tuli pohdittua syitä monenlaiseen muuhun ongelmaan yhdessä eläinlääkärin kanssa. Meidän undulaatti-Ellin löysin häkinpohjalta puolikuolleena haukkomassa henkeään itsenäisyyspäivänä. Vaikka hyvin huonolta asiat siinä tilanteessa vaikuttikin,  orrellaan tuo pieni sininen vielä visertää ja toipui tapahtuneesta yön yli levättyään. Liekö jonkinnäköinen halvaus tai hetkittäinen tasapainohäiriö? Noin pientä eläintä kuitenkaan turha lähteä sen kummemmin tutkimaan. Jouluiltana taas henkeään haukkoi meidän cavaliervanhus Sani. Hengitti pitkän yön niin raskaasti tuskaillen asentojensa kanssa eikä itse auttanut lähinnä kuin tarkkailla tilannetta. Aamulla ei ruokakaan maittanut (tästä viimeistään huomaa ettei kaikki ole kohdallaan...). Maha ei tuntunut olevan erityisen kovana eikä arkana, mutta Sani yskähti pienestäkin painalluksesta. Käytiin siinä sitten pihalla ja kovien ponnistelujen jälkeen ulosteet oli aivan kivikovia. Hetken ulkoilun jälkeen palattiin sisälle ja tuohan riensi suoraa tietä tyhjentämän ruokakuppinsa. Todennäköisesti siis kivuliasta ummetusta, joka paineistanut palleaa, joka taas aiheuttanut yskimisen. Yöllisinä tunteina tuli pohdittua mahdollisuuksia sydänsairauteen (viime vuonna sydän tutkittu kuitenkin terveeksi), kasvaimiin jne. Koskaanhan eivät nekään poissuljettuja vaihtoehtoja ole. Toki saattaisi olla mahdollista, että pentu innokkaana käynyt Sania mahaan tökkäsemässä ja siitä syntynyt jotain haittaa vatsanseudulle, kylkiluihin jne. Hyvin epätodennäköistä, mutta mahdollista. Seelan osalta eläinlääkärireissu meni kuitenkin erittäin hyvin eikä pentu piikkiäkään huomannut herkkujensa lomassa. Seela todettiin terveeksi ja iloiseksi pennuksi, joka kasvaa tasaista vauhtia ollen sopusuhtaisessa kunnossa. Viime viikolla punnitessa painoa oli kertynyt jo 10,1kg ja säkäkorkeus (epämääräsesti mitattuna) noin 42 cm. Kasvaa se niin hurjan nopeeta! Josko uudempia mittaustuloksia saisin otettua vaikka huomenissa. Rokotusta edeltävänä viikkona annettu matolääke sai pennun vatsan sekaisin, mutta hoitui välittömästi Promax-kuurin myötä. Kokeilen tuota Drontalia parin viikon päästä uudestaan ja katsotaan reagoiko pentu siihen vielä toistamiseen. Mistään ruoka-aineista ei kuitenkaan ole havaittavissa herkkyyttä. On se onni omistaa kaksi ahnetta koiraa! 

Töissä mukana ollessaan Seela on nähnyt ja tottunut monenmoiseen. Pentu on saanut rapsutuksia niin lapsilta, miehiltä, naisilta, hattu -kuin silmälasipäisiltä, ihmiset ovat pitäneet sitä sylissä ja se on tavannut hyvinkin erityyppisiä koiria. Ollaan käyty kylässä monenlaisissa paikoissa, käyty seikkailemassa kauppakeskuksessa, autoiltu paljon jne. Mielelläni veisin pentua enemmän erityyppisiin maastoihin. (=täälläpäin lähinnä peltoja....). Hyviä koirakavereita ollaan kerätty muutama ja viimeksi tänään Seela sai painella menemään iki-ihanan irlanninsetteriherran kanssa, kun Taija suostui meidän kanssa Kyrkösjärvelle lähtemään. Rolle osasi toimia pennun kanssa niin hienosti, että normaalisti näykkivä pikkubriardi tunsi saavansa huomiota osakseen eikä tainnut kertaakaan lähestyä kaveriaan suu ammollaan. Pentu on kuluneen reilu kuukauden aikana hurmannut kaikki näkemänsä ihmiset ja tämmönen tuore briardisti on kyllä päässyt testaamaan rotutietämystään erilaisten kysymysten saattelemana. Seela on tunnistettu muun muassa venhäterrieriksi, leonberginkoiraksi, afgaaninvinttikoiraksi ja irlanninsusikoiraksi:D Toistaseksi ei oo kukaan uskaltanut veikata oikein...

Nyt alkuvuodesta/keväämmällä toivotaan pääsevämme jonkinnäköselle pentutokokurssille sekä mahdollisesti järjestettävälle alkeishakukurssille. Agilitya "alotellaan" varmaan ensi kuun puolella halliolosuhteissa rokotusten ollessa kunnossa. Vaikka kurssille ei päästäkään vielä pitkään aikaan, on onneksi olemassa ihania tuttuja, jotka on meitä auttamassa harrastuksen alkuun. Lähipäivinä olen pohdiskellut, josko uskaltaisin pennun ilmottaa Tampereen näyttelyihin toukokuun alkuun. Pentuluokan alaikäraja umpeutuisi juuri edellisenä päivänä eikä Tampere olisi matkanakaan paha. Mielenkiinnosta kävisin tuon kanssa pentukehässäkin (nyt kun siihen olis ensimmäistä kertaa mahollisuus). Saas nähdä. Kiinnostus näyttelyihin ei ole (ainakaan tällä hetkellä) mikään valtava, mutta haluaisin ehdottomasti kuulla ja saada palautetta mitä tuosta ajan myötä kehittyy. Rauniokoirana Seela olisi varmasti ihan omiaan. Ei epäröi oikeestaan minkäänlaisia ympäristöjä (liukkaat alustat, pimeät ja ahtaat paikat...). Päinvastoin tuntuu, että pentu janoaa vastaavanlaisia tilanteita ja haasteita. Sani taas selvästi aristelee korkeita paikkoja ja ylittää sillatkin tasaisen hitaasti kommandotekniikalla. Meillä on kuitenkin vielä kauan aikaa löytää yhteiset harrastuksemme!

Huomenna suunnataan pentutapaamiseen Längelmäelle ja innolla jo odotellaan muitten sisarusten ja rotutovereiden näkemistä!

Talvileikkejä ja koirakavereita

Jokohan nyt olisi korkea aika ensimmäiseen kunnolliseen blogipäivitykseen pennun saavuttua...?

Seela on kuluneen pariviikkosen aikana kotiutunut meille erittäin hyvin. Sani on alkanut vähitellen hyväksymään pentua ja saattavat tätä nykyä jopa makoilla vieretysten (niinä rauhallisimpina hetkinä...). Sani on selvästi normaalia pirteämpi ja seurailee pennun liikkeitä hereillä ollessaan. Kaikki etenee niinkuin mielessäni olin kuvitellutkin. Siis hyvin Sanimaista!

Seelan luonne on pysynyt hyvin samanlaisena verrattuna siihen, miten kasvattaja sitä jo ennen luovutusta kuvaili. Pentu on itsepäinen, itsenäinen ja reipas tutkimusmatkailija, koirajoukon kiusanhenki. Tarraa Sania korvista ja hännästä aina silmän välttäessä. Puree pirun lujaa! Pentu rakastaa leikkimistä ylikaiken ja saattaa kasata eteensä monen lelun keon, josta vaihtelee leikkikalua vähän väliä. Roikkuu tiukassa otteessa lahkeissa ja rakastaa karvasia talvikenkiä, joita raahaa omaan petiinsä itseään ilahduttamaan. Seelan kanssa on hirvittävän mukava liikkua paikassa kuin paikassa! Omaksuu rohkeasti uudet tilanteet ja rentoutuu ihmisvilinänkin keskellä. Muutamana päivänä pentu onkin päässyt mukaani töihin, jossa on kerännyt itselleen huomattavan määrän ihastuneita katseita. Parin viikon tutustumisen jälkeen Seela vaikuttaa kaiken kaikkiaan rodunomaisen tasapainoiselta ja harrastuskelpoiselta yksilöltä. Tästä on hyvä jatkaa!:)

Tänään kävästiin Ilmajoella leikkimässä sekarotuisen Hetan kanssa. Hyvin tulivat tytöt juttuun ja Seelakin sai vihdoin ja viimein kovasti kaipaamaansa leikkiseuraa. Tuota selvästi turhauttaa, kun ei saa Sania millään mukaan leikkeihinsä... Hyvät koirakokemukset on aina tarpeen. Kiitos siis Mira laumoineen, että saatiin käydä teillä leikkimässä, tullaan varmasti toistekin! :)

Tervetuloa kotiin Seela!

Viime päivinä meidän arki kokenut pieniä ja vähän suurempiakin muutoksia. Lumisateiden ja pakkassäiden saattamana meille muutti lauantaina, joulukuun ensimmäisenä päivänä, pitkään haaveiltu perheenjäsen ja harrastuskaveri. Kyseinen rotu on ollut haaveissa jo pienen ikuisuuden, eikä valloittavan luonteen ja hurmaavan ulkonäön rinnalla muut pohdiskelut tuntuneet enään miltään. Briardihaave on nyt siis vihdoin ja viimein toteutunut! Virallisesti pentu on Tosselin Mielellään Mulle, mutta tottelee tutummin nimeä Seela. 

Tervetuloa kotiin Pikku Piraija! 

Virallisesti veteraani!

Sani, Sankku, Sakke, Santtu, Sanni, Santeri.... Meidän pienenpieni cavalieri täytti elokuun alussa kahdeksan vuotta ja pääsi täten viralliseen veteraani-ikään. Samaisena päivänä tuli kuluneeksi myös tasan kahdeksan vuotta siitä, kun meille muutti kaksi kauniin väristä ja äänekästä pientä undulaattia, joista vielä toinen meitä ilostuttaa laulullaan. Synttärionnea kahdeksanvuotiaille Sanille ja Ellille!

Kesäkuun lopussa oli Sanilla elämänsä ensimmäinen hieronta-aika, kun Maipron Marika kävi Sanin hieromassa. Yllättävää kyllä, jumeja ei ollu niin paljon kuin olisin kuvitellut. Ensimmäiseksi aavisteltiin, että etupäässä oleva lämpö heijastuisi takapään ongelmista. Näin ei loppujenlopuksi ollutkaan. Sani löysien polviensa takia siirtää painoa toiselle lonkalle, mistä todettu kireys johtuu. Lisäksi lavoissa ja kyljissä oli normaalia enemmän kireyttä. Ennen hierontaa Sani oli jo viikkoja ontunut vasenta etujalkaa sen verran, ettei oltu pystytty kunnolla lenkkeilemään. Hiljalleen ontuminen lisääntyi ja siksi ajattelinkin, että kyynärän nivelrikko on pahentunut eikä siihen olisi enään mitään suurempaa tehtävissä. Nivelrikkoa on kuitenkin todettu vuosi vuodelta enemmän ja ylipainoa on hentoja jalkoja rasittamassa entisestään. Hieronnan jälkeen ei kuitenkaan ole ilmennyt merkkiäkään ontumisesta! Hämmästyttävää... Tilasin Sanille ruoka -ja juomakuppitelineen, jonka sijoitin noiden matalien kippojen tilalle. Etujalkojen nivelten rasitusta saa jonkun verran vähennettyä, kun ei tarvitse syödessä tai juodessa kumartua niin alas.

Dogsitterin  hommissakin on riittänyt vilinää kesän ja syksynkin aikana. Muutamaan otteeseen olen joutunut kieltäytymäänkin hoidokista, lähinnä omien töiden ja siitä johtuvan ajanpuutteen takia. Viikon meillä oli hoidossa jo ennestään tuttu (karkeakarvainen) mäyräkoira Oskari. Uskokaa tai älkää, mutta pappa oli jo kunnioitettavassa 16 vuoden iässä! Sani toimi selvästi Oskun kotisairaanhoitajana auttaen heikompaa aina tilanteen tullen. Sani ei ikäistensä koirien tai saatika itseään vanhempien koirien kanssa ole ollut paljoakaan tekemisissä, joten oli mukava nähdä tuon osaavan kunnioittaa vanhempaa väkeä kaikkien vaistomaisten oppien mukaisesti. Kaveriporukassa on vielä sen verran nuorempia koiria, että Sani on yleensä tottunut olemaan se "vanharouva", jolla on muun muassa etuoikeus tyhjentää ruokakuppi ensimmäisenä... Uusia rotututtavuuksia on tullut kerättyä myös kuluneen parikuukautisen aikana.  Hoidossa ovat olleet mm. omatahtoisuudellaan hauskuuttanut kerrynterrieri, keppihullu valkoinenpaimenkoira, komeudellaan hurmannut amerikan akita, 11-viikkoinen ja rakastettavan suloinen tanskandoggi, hellyydenkipeä cairnterrieri sekä kolme kissaa, roduiltaan maine coon, siperiankissa ja devon rex. Lisäksi hoidossa on ollut vanhat tutut dalmatiankoirat ja saluki. Upeaa saada tutustua näin moneen rotuun ja yksilöön lähemmin. Tätä hommaa en lopettaisi mielelläni koskaan!