Sivut

perjantai 14. marraskuuta 2014

Treenikertomuksia

Ei kommentteja:
Sainpahan taas aikaseksi rustailla ylös viime viikkojen treenejä. Agilityn ja tottiksen parissa ollaan touhuttu ahkeraan, mutta hakuilut tuntuu jääneen aikoja sitten talvitauolle. Ensi kaudesta on jo kovasti käyty keskusteluja ja meillä taitaa olla ihan lupaava ryhmäpaikka tiedossa. Ensi vuosi olkoon siis aktiivinen erityisesti haun osalta!

Voinen myös sanoa, että tällä hetkellä ärsyttää valtavan paljon! Meillä on nimittäin taas täitä. Sani oikeen kuhisee niitä ympäriinsä (keväällä se onnistuikin ne yllättävän hyvin välttämään), mutta Seelasta olen löytänyt vasta muutamia. Hassua, sillä Seela nimenomaan on se joka halleissa ja ihmisten ilmoilla kiertelee ja on rapsutellut itseään jo jonkun aikaa (mutten mitään ihmeellistä ennen tätä päivää sen iholla huomannut). Käväsin samantien illasta apteekissa tsekkailemassa vaihtoehdot, mutta sen verran suolaiset hinnat oli noilla "reseptivapailla" ampulleilla kahdelle koiralle, että suunnistin suosiolla aamusta klinikalle. Ja nyt on taas Strongholdit pistetty niskaan - seuraavaksi pestään ja harjaillaan, ja imuroidaan. Eikä tässä vielä kaikki. Seela yskii nyt kolmatta päivää - köhii ja kakoo aika pahasti välillä. Pentukoira on ollut niin allapäin - kaikki lelutkin on kielletty, kun samantien innostuessaan alkaa yskittämään :( Mikäs siinä - kaikki taudit vaan samaan kasaan. Kennelyskätapauksia on kyllä treeniporukoissa nyt paljon muitakin. Pakkolomalla, taas kerran. Seela tuntuu kehittelevän myös toisia juoksujaan, joten taitaa koko loppuvuosi olla aikas rauhallinen.





Siirrytään nyt kuitenkin iloisempien asioiden pariin. 

Agilitya kohtaan Seela on syttynyt ihan täysillä ja viimeiset kolme treeniä on olleet oikein onnistuneita. Eiköhän me ensi vuoden puolella saada itsemme ihan kisakuntoon asti - jos nyt terveenä säilytään. Keppien tilanne on ihan hyvä; rytmiä ja varmuutta haeskellaan. Vauhti kepeillä on ok, voisi olla kovempi, mutten toisaalta ainakaan vielä näe syytä nopeuttaa, koska silloin teknisyys kärsii aika pahasti yhtään näin mielenvilkkaalla koiralla. Puomi on aika varma, sitä ei jännitetä yhtään, päinvastoin, joskus meidän täytyy käydä rauhoittava keskustelu ennen sinne kiipeämistä... Pari kertaa on tultu alas ryminällä, kun keskittyminen jäi jonnekin matkalle. A:n juoksareita ollaan työstetty ahkeraan ja pikkuhiljaa täytyisi siirtää se esteelle. Meillä ei vain seuralla ole säädettävävää A-estettä, joten sinänsä aika harmi. Täytyy kai hyödyntää kotipihan vähäisiä maastoeroja tähän tarkoitukseen... Renkaalle lisäillään vain varmuutta ja keinukin on edennyt uskomattoman nopeaan tahtiin harjoitusmäärän(kin) huomioiden. Viimeksi keinun alla oli minipöytä ja pehmuste eikä viimeisillä toistoilla hiljennetty yhtään alastuloissa. Toisaalta haluaisin opettaa Seelan juoksemaan ihan täysillä keinun päähän asti, muttei se ainakaan vielä kestäisi kovaa pudotusta/paukahdusta alas. Nyt se on tosin oivaltanut, että on itse vastuussa kolauksesta. Luodaan nyt siis ensin pohjia kunnolla. Ongelmana meillä on tällä hetkellä ylösmenokontaktit. Olen yrittänyt pohtia erilaisia vaihtoehtoja niidenkin työstämiseen ja saattaa olla, että "speedbumpien" avulla yritän saada askellusta lihasmuistiin. Länkien kannalla en ole alkuunkaan, enkä haluaisi hidastellakaan koiraa ylösmenokontaktilla. Joku suositteli huikkaamaan koiran nimeä tms. ennen estettä, jolloin huomio kiinnittyisi ohjaajaan ja askellus hieman hidastuisi. Seela on kuitenkin toisinaan niin tohelo, että sitä myöten saisin sen pahimmillaan juoksemaan vaan päin estettä...tai näin mä sen näkisin omassa pienessä päässäni :D




Tokoinnostus on palannut pitkästä aikaa. Kävin pari viikkoa sitten kouluttamassa entistä tokoryhmääni ja jotenkin aina oma mieli avartuu muiden kanssa erilaisia asioita pohtiessa. Taitavia junnukoiria oli koko ryhmä täynnä ja hymy huulilla jatkoin sen jälkeen omiin treeneihini, jonne oli saapunut Saara meitä kouluttelemaan. Nelituntisen koitoksen seurauksena treeni-into lisääntyi reippaasti ja Seela oli vuorollaan aika pätevä, keskittynyt ja säpäkkä. Tehtiin liikkuroitu liikkeestä maahanmeno, hinkattiin hyppyä ja seisomista. Seela oli huvittava, kun se vihdoin keksi mikä hypyssä on ideana! Seisomistreenejä ollaan tehty nyt siihen tyyliin, että nakkelen nakipalan poispäin itsestäni ja kun Seela palaa luokseni niin stoppaan siihen. Tavallaan samalla tulee treenattua luoksetulon stoppeja, mutta tarkoitus on jalostaa ajatusta vielä eteenpäin ja jossain vaiheessa liittää seuruun yhteyteen.

Viime viikon treeneihin ei olisi millään tehnyt mieli lähteä; ulkona satoi kaatamalla ja oli jo pilkkopimeää. Onneksi tuli lähdettyä! Teemana meidän treeneissä oli hyppy, nouto, seisominen ja luoksetulo. Hyppy alkaa tuntua jo hyvältä. Innokas ja lennokas, saisi ylettyä ehkä hieman pidemmälle. Luoksetulon ongelmana on hiippailu. Seelallehan on tuo eteentulo ollut aina hirmusen hankala ja valtavan määrän olen saanut tehdä toistoja sen suhteen. Kotioloissa se kyllä hakeutuu mielellään eteeni nakinpalan toivossa, mutta kokonaisena liikkeenä sitä todennäköisesti ahdistaa tuo edelleen sen verran, että se heijastuu hiippailemisella. Se lähtee kovaa, mutta ennemmin tai myöhemmin siirtyy jonkinsortin ennakoivaan bortsumoodiin. Nyt sitten ollaan otettu vain vauhtiluoksareita niin, että vapautan sen aina ennen kriittistä hiippailukohtaa. Enkä nyt ainakaan hetkeen yhdistä eteentuloa tähän mukaan. Nouto on sen mielestä superkiva liike, kapulan pito on hyvä, eikä mälväilyä enää juurikaan näy. Vieläkin toivoisin tähän lisää vauhtia ja voimaa, varsinkaan jos pk-juttuja ajatellaan. Apukäsi olisi tarpeen tähänkin hommaan.

Keskiviikkoilta, 8 astetta pakkasta ja parituntiseksi venyneet ulkotreenit omalla tottisporukalla...lajinvalinta kysymys :D Seela teki henkilöryhmää, suoria perusasentoja ja seisomista. Uusi, vieras kenttä ja ilme tottisteluun oli omasta mielestäni hyvä(!). Ongelmana irrotukset (tämä on mun mielestä Seelan kanssa jopa hyvä ongelma...) ja kurin puute, joka sinänsä on mielestäni mennyt paranemaan päin. Perusasennot on alkanut mennä "jostain syystä" vähän vinoiksi ja edistäviksi, ja nyt ne onkin tehotreenissä aina ruoka-aikoina. Hetkeen ei olla tämän porukan kanssa käyty treenaamassa ja kuulemma vietillisesti Seela on kasvanut. Sen leikki on parempaa ja varmempaa. Toki semmosta lelun mälväämistä olen yrittänyt vahvistaa pois - ihan vain sillä, että jos se ote ei saaliissa pysy niin ei se saaliskaan suussa pysy. Ja Seela on aina ollut kova tyttö leikkimään - kiitos vain kasvattaja-Nooralle hyvästä pohjatyöstä :) 



































Annan hierottavana käytiin puolestaan toissaviikolla, vähän turhan pitkän tauon jälkeen. Seelalla ei mitään vakavia jumeja, joskin niitä pikkujumeja oli vähän joka paikassa. Edellisellä kerralla vasen puoli oli kauttaaltaan jumissa. Niskat on hyvin parantunut kesäisestä äksidentistä eikä Seela muutoinkaan tunnu välittäneen tapahtumasta yhtään mitään. Osteopaatinkin käsittelyssä oltiin syyskuun puolella eikä sieltä löytynyt muuta ihmeellistä kuin se tyypillinen; hieman jumissa oleva rangan ylimenoalue. Polvethan Seelalla naksuu jonkun verran, mutta mitään luksaatioon viittaavaa niissä ei kuitenkaan ole, kuten Ventelällä jo maaliskuussa todettiin. Jaana-Kaisa käski tulevaisuudessa tarkkailla noiden polvien tilannetta, että vaivaavatko mitenkään ja hoidon yhteydessä aina tsekataan. Se voi toki vielä johtua siitä, ettei Seelalla hirveesti ole vielä lihaksia ympärillä tukemassa. Mutta Seelahan on tunnetusti aika rämäpäinen tyyppi ja noita polviaan on kolautellut aika pahasti paikkaan jos toiseen mm. hakumetsässä... Pessimisti ei pety.