Sivut

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Virallisesti veteraani!

Sani, Sankku, Sakke, Santtu, Sanni, Santeri.... Meidän pienenpieni cavalieri täytti elokuun alussa kahdeksan vuotta ja pääsi täten viralliseen veteraani-ikään. Samaisena päivänä tuli kuluneeksi myös tasan kahdeksan vuotta siitä, kun meille muutti kaksi kauniin väristä ja äänekästä pientä undulaattia, joista vielä toinen meitä ilostuttaa laulullaan. Synttärionnea kahdeksanvuotiaille Sanille ja Ellille!

Kesäkuun lopussa oli Sanilla elämänsä ensimmäinen hieronta-aika, kun Maipron Marika kävi Sanin hieromassa. Yllättävää kyllä, jumeja ei ollu niin paljon kuin olisin kuvitellut. Ensimmäiseksi aavisteltiin, että etupäässä oleva lämpö heijastuisi takapään ongelmista. Näin ei loppujenlopuksi ollutkaan. Sani löysien polviensa takia siirtää painoa toiselle lonkalle, mistä todettu kireys johtuu. Lisäksi lavoissa ja kyljissä oli normaalia enemmän kireyttä. Ennen hierontaa Sani oli jo viikkoja ontunut vasenta etujalkaa sen verran, ettei oltu pystytty kunnolla lenkkeilemään. Hiljalleen ontuminen lisääntyi ja siksi ajattelinkin, että kyynärän nivelrikko on pahentunut eikä siihen olisi enään mitään suurempaa tehtävissä. Nivelrikkoa on kuitenkin todettu vuosi vuodelta enemmän ja ylipainoa on hentoja jalkoja rasittamassa entisestään. Hieronnan jälkeen ei kuitenkaan ole ilmennyt merkkiäkään ontumisesta! Hämmästyttävää... Tilasin Sanille ruoka -ja juomakuppitelineen, jonka sijoitin noiden matalien kippojen tilalle. Etujalkojen nivelten rasitusta saa jonkun verran vähennettyä, kun ei tarvitse syödessä tai juodessa kumartua niin alas.

Dogsitterin  hommissakin on riittänyt vilinää kesän ja syksynkin aikana. Muutamaan otteeseen olen joutunut kieltäytymäänkin hoidokista, lähinnä omien töiden ja siitä johtuvan ajanpuutteen takia. Viikon meillä oli hoidossa jo ennestään tuttu (karkeakarvainen) mäyräkoira Oskari. Uskokaa tai älkää, mutta pappa oli jo kunnioitettavassa 16 vuoden iässä! Sani toimi selvästi Oskun kotisairaanhoitajana auttaen heikompaa aina tilanteen tullen. Sani ei ikäistensä koirien tai saatika itseään vanhempien koirien kanssa ole ollut paljoakaan tekemisissä, joten oli mukava nähdä tuon osaavan kunnioittaa vanhempaa väkeä kaikkien vaistomaisten oppien mukaisesti. Kaveriporukassa on vielä sen verran nuorempia koiria, että Sani on yleensä tottunut olemaan se "vanharouva", jolla on muun muassa etuoikeus tyhjentää ruokakuppi ensimmäisenä... Uusia rotututtavuuksia on tullut kerättyä myös kuluneen parikuukautisen aikana.  Hoidossa ovat olleet mm. omatahtoisuudellaan hauskuuttanut kerrynterrieri, keppihullu valkoinenpaimenkoira, komeudellaan hurmannut amerikan akita, 11-viikkoinen ja rakastettavan suloinen tanskandoggi, hellyydenkipeä cairnterrieri sekä kolme kissaa, roduiltaan maine coon, siperiankissa ja devon rex. Lisäksi hoidossa on ollut vanhat tutut dalmatiankoirat ja saluki. Upeaa saada tutustua näin moneen rotuun ja yksilöön lähemmin. Tätä hommaa en lopettaisi mielelläni koskaan!

6 kommenttia:

  1. Voi onnea Sanille! :)
    Ja tuo pentukuume on kavala tauti. Itekin kovasti cavapentuja etsiskelen vaikka en voi vielä sellasta edes pariin vuoteen ottaa :D

    VastaaPoista
  2. Täälläkin kuumeillaan! :D Onkos teillä asiat edenneet suuntaan tai toiseen? :)

    VastaaPoista
  3. Onnea Sannille! Ja on tuo pentukuume kyllä kummallinen kun meilläkin nuorempi koira vasta vuoden ja nyt jo kuolaillaan taas uusia pentuja... :D

    VastaaPoista
  4. Sani kiittää onnitteluista!:)

    Katja/ Sanos muuta. Välillä helpottaa, mutta sitte taas eksyy jonnekki väärille sivuille ja taas se on menoa! Cavapennut osaa kyllä olla vastuttamattomia:3 Minkäs värinen sulle seuraavaksi?;)

    Canidae/ Ou nou:D Tässähän ne junnaa paikallaan melkolailla. Rotupäätös on kuitenkin varma, vaikka hetken aikaa sitä sopivaa pentua joutuiski odottamaan:) Eikä tää viimesimmän koiramme-lehden rotuesittely hirveesti lievittäny kuumetta...:D Ei varmaan sielläkään päässä!

    Jessejerry/ Semmosia ne pennut on, menee kasvamaan isoiksi:( Mulla ei oo ollu pian kaheksaan vuoteen pentukoiraa, joten eiköhän tässä vaiheessa saa ollakki sitte jo kuumeilut huipussaan?:D Kaks vielä, niin sulla olis värisuora kasassa...;)

    VastaaPoista
  5. Pojat lähettelee Sanille onnitteluterveisiä! :)

    VastaaPoista