Maaliskuun viimeiseen viikonloppuun mahtui hurja määrä autossa istumista, kun reissattiin lähes 800km pk-seudulle ja takaisin. Matkat meni yllättävän nopeasti ja pahimmilta eksymisiltä onneksi vältyttiin, jos ei yhtä pientä erehdystä kotiintullessa lasketa. Viikonlopun kohokohta ei tosin ollut edellämainittu autossa istuminen vaan vierailu Pian ja turrikolmikon luona.
Pialla asustelee siis Seelan Pätkis-isä ja Momo-mummo. Tarkoitus oli treffailla lauantain puolella muita pentuesisaruksia, mutta harmillisesti Seela oli loppuviimein ainut sisarusparvensa edustaja - tosin ihan ymmärrettävien syiden takia. Hukkareissu tästä ei missään nimessä tullut vaan saatiin silti nauttia taitavasta briardiseurasta Pian & Pätkiksen sekä Pipsan & Nessan kanssa. Meille oli varailtu kenttä käyttöön, kun Pätkiksen maalimies(oppilas) saapui turreja leikittämään. Seelalle tämä oli kolmas leikityskerta. Leikitysten ja purutreenien jälkeen ehdittiin pikkusen aikaa vielä agiliidellä ja tottistellakin.
Vaikkei Seelasta suojelukoiraa ole tarkoitus tehdäkään (eikä siitä pidemmälle olisikaan, joskaan nyt briardista yleensä muutenkaan) niin nuo leikitykset on aina hirmusen kivoja ja jollain tapaa opettavia. Tälläkin kertaa heikkoudet oli aika selvästi huomattavissa. Seelasta löytyy kyllä kivasti intoa tekemiseen eikä täysin vietitönkään yksilö ole. Se on kuitenkin aina ollut niin mahottoman reaktiivinen, utelias ja vilkas, ettei kykene ihan täysillä keskittymään - ja niin tälläkin kertaa sen ote lipsui aina pikaisesti muihin juttuihin. Ensimmäisellä kierroksella Seela leikki omalla patukallaan ja toiselle kierrokselle valittiin tyyny, ensimmäistä kertaa. Omalla kehulla ja kannustamisella yritin saada sen pysymään tehtävässään, mutta muutamaan otteeseen oli käytävä moikkaamassa maassa oleileva kuvaaja ja sitä rataa... Petri näki kuitenkin isässä ja tyttäressä yllättävän paljon samaa ja veikkaili, että Seelasta saisi leivottua pätevän hakukoiran. Ja näin vähän luulen itsekin. Jälkikoirana Seela on ok, mutta nuo "heikommat" luonteenpiirteet asettaa haasteita etenkin pellolla. Haussa Seela pääsee puolestaan purkamaan itseään juoksemalla. Muistan vieläkin, kun pentuvalintaa tehdessä Noora huomautti, että lilan tytön kanssa joutuu varmasti tekemään muita enemmän töitä kontaktin kanssa. Ja näinhän se on kyllä edelleen, heikot kohtansa kullakin. Seela on aina ollut vähän erilainen, mitä yksinkertaisempi juttu niin sitä heikommin se yleensä suorittaa. Siksi sen mieltä yritän parhaani mukaan pitää virkeänä erilaisilla haasteilla.
Tottiksen kanssa on kyllä ryhdistäydyttävä kevään mittaan. En tiedä miten seuruut on yhtäkkiä noin kamalaksi mennyt, vaikka hyvään alkuun oltiin jo päästy. Kotona jonkin verran treenaillaan, mutta oma tietotaito ei riitä sen suurempiin ongelmakohtiin, eikä tänä vuonna olla taidettu olla kuin kolmesti ohjatuissa. Tottiksessakin nousee vahvasti esille keskittymisongelmat ja sen mukana tuoma mielentila. Edelleen siis opetellaan, mikä olisi meille se paras tapa tehdä yhteistyötä. Tällä hetkellä ei olisi mitään toivoa suorittaa esim. tokon alokkaan seuruita lähellekään oman vaatimustason. Voi, jos edes kerran viikkoon pääsisi jonkun osaavamman kanssa treenaamaan. Tai olisi ylipäätään yhtä innokasta ja aina-valmista treeniseuraa potkimassa maanpinnalle. Ja itse kun satun olemaan tämmönen kuulemalla ja tekemällä oppiva tyyppi niin lähes janoaisin nähdä muidenkin etenemistä. Tässä tekstissä puidut ongelmat kuulostavat tässä vähintään kahdesti kauheammilta - mutta kun on itsesääliin taipuva ohjaaja niin minkäs teet... Vaikka onhan Seelassa paljon niitä hyviäkin puolia, niitä kun muistaisi enempikin arvostaa.
Allaolevat kuvat ottanut © Pia Pynnä. Kiitos valtavasti kuvista!
Sunnuntain puolella jatkettiin ahkerointia. Käytiin aamulenkillä peltoilemassa, jonka yhteydessä isä ja tytär pääsivät kunnolla juoksemaan keskenään. Oli kyllä harvinaisen sopuisa ja onnellinen pari keskenään! Seela juoksutti Pätkistä oikeen kunnolla ja molemmat nautti sydämensä kyllyydestä ♥ Mistähän Seelalle saisi tuommosen juoksukaverin? Kovinkaan moni koira ei nimittäin ole sen kanssa samalla aaltopituudella...epävarmojen koirien kanssa Seela ei osaa leikkiä yhtään ja vähänkään nössömpiä tyyppejä se kiusaa - ja pienempiään tökkii tassulla.
Ennen lähtöä käytiin vielä aloittamassa jälkikausikin. Epäreilua kuinka kivoja maastoja tuollapäin olikaan! Etelä-Pohjanmaalla kun kaikki on vaan niin...tasaista. Pieni kipinä ehkä pikkuhiljaa alkaa jälkipuuhiinkin löytyä ja vähän jo päässäni ehdin suunnitella seuraavia treenejä. Aloitusjälki oli suora ja namitettu lähes joka askeleelta. Vieressä oli isompi tie, mutta Seela ei liikenteestä koskaan ole mitään piitannutkaan. Pituuksia en osaa arvioida yhtään (tästä tulikin mieleeni, että Sport Trackerista voisi olla suunnaton apu jälkitreeneissä!). Ajellessa olen vähän yrittänyt katsastella uusia peltoja tallattavaksi ja innolla odottelen, kun päästään seuraavan kerran. Tällä kaudella yritetään saada jälkipuuhatkin kunnolla alkuun ja jälkimotivaatiota työstettyä.
Mutta pidemmittä puheitta, oli kyllä hauska päästä katselemaan näitä sukulaiskoiria arjessa! Seelalla tuntui olevan aika paljonkin yhteisiä hassuja tapoja isänsä kanssa. Molemmat tuntuivat olevan yhtälailla läheisyydenkipeitä sekä nauttivat palloleikeistä (vaikka Seela on edelleen sitä mieltä, että narupallossa parasta on se naru :P) ja juoksemisesta. Molemmat ovat myös kovin sosiaalisia ja avoimia tyyppejä. Ulkomuoto ja liikkeet tosin periytynee enempi äitinsä puolelta. Kiitos valtavasti Pialle, että päästiin teillä käymään!
Allaolevat kuvat olen ottanut itse. Ei liene vaikeaa erottaa, että Seela tosiaan on tuo vaaleampi yksilö...
! Seela 18kk päätti vihdoin ja viimein aloittaa ensimmäiset juoksunsa. Ja tuntuu, että se on kehitellyt niitä jo pitkään etukäteen, niin omituisesti on toisinaan käyttäytynyt. Nyt mennään toista viikkoa ja käyttäytyminen on jollain tapaa rauhoittunut. Toivotaan, että ylimääräinen herkkyys ja turha levottomuus kaikkoaa viimeistään nyt juoksujen myötä. Agilitykurssitkin olisivat alkaneet kuun alussa, mutta jättäydytään näin ensimmäisiltä kerroilta pois, kun juoksunarttuja ei kursseille suositella tuotavan. Meidän seuralta onneksi saa rahat takaisin seuraavan kurssin yhteydessä edellämainitusta syystä, joten sinänsä tuo ei harmita.
Pialla asustelee siis Seelan Pätkis-isä ja Momo-mummo. Tarkoitus oli treffailla lauantain puolella muita pentuesisaruksia, mutta harmillisesti Seela oli loppuviimein ainut sisarusparvensa edustaja - tosin ihan ymmärrettävien syiden takia. Hukkareissu tästä ei missään nimessä tullut vaan saatiin silti nauttia taitavasta briardiseurasta Pian & Pätkiksen sekä Pipsan & Nessan kanssa. Meille oli varailtu kenttä käyttöön, kun Pätkiksen maalimies(oppilas) saapui turreja leikittämään. Seelalle tämä oli kolmas leikityskerta. Leikitysten ja purutreenien jälkeen ehdittiin pikkusen aikaa vielä agiliidellä ja tottistellakin.
Vaikkei Seelasta suojelukoiraa ole tarkoitus tehdäkään (eikä siitä pidemmälle olisikaan, joskaan nyt briardista yleensä muutenkaan) niin nuo leikitykset on aina hirmusen kivoja ja jollain tapaa opettavia. Tälläkin kertaa heikkoudet oli aika selvästi huomattavissa. Seelasta löytyy kyllä kivasti intoa tekemiseen eikä täysin vietitönkään yksilö ole. Se on kuitenkin aina ollut niin mahottoman reaktiivinen, utelias ja vilkas, ettei kykene ihan täysillä keskittymään - ja niin tälläkin kertaa sen ote lipsui aina pikaisesti muihin juttuihin. Ensimmäisellä kierroksella Seela leikki omalla patukallaan ja toiselle kierrokselle valittiin tyyny, ensimmäistä kertaa. Omalla kehulla ja kannustamisella yritin saada sen pysymään tehtävässään, mutta muutamaan otteeseen oli käytävä moikkaamassa maassa oleileva kuvaaja ja sitä rataa... Petri näki kuitenkin isässä ja tyttäressä yllättävän paljon samaa ja veikkaili, että Seelasta saisi leivottua pätevän hakukoiran. Ja näin vähän luulen itsekin. Jälkikoirana Seela on ok, mutta nuo "heikommat" luonteenpiirteet asettaa haasteita etenkin pellolla. Haussa Seela pääsee puolestaan purkamaan itseään juoksemalla. Muistan vieläkin, kun pentuvalintaa tehdessä Noora huomautti, että lilan tytön kanssa joutuu varmasti tekemään muita enemmän töitä kontaktin kanssa. Ja näinhän se on kyllä edelleen, heikot kohtansa kullakin. Seela on aina ollut vähän erilainen, mitä yksinkertaisempi juttu niin sitä heikommin se yleensä suorittaa. Siksi sen mieltä yritän parhaani mukaan pitää virkeänä erilaisilla haasteilla.
Tottiksen kanssa on kyllä ryhdistäydyttävä kevään mittaan. En tiedä miten seuruut on yhtäkkiä noin kamalaksi mennyt, vaikka hyvään alkuun oltiin jo päästy. Kotona jonkin verran treenaillaan, mutta oma tietotaito ei riitä sen suurempiin ongelmakohtiin, eikä tänä vuonna olla taidettu olla kuin kolmesti ohjatuissa. Tottiksessakin nousee vahvasti esille keskittymisongelmat ja sen mukana tuoma mielentila. Edelleen siis opetellaan, mikä olisi meille se paras tapa tehdä yhteistyötä. Tällä hetkellä ei olisi mitään toivoa suorittaa esim. tokon alokkaan seuruita lähellekään oman vaatimustason. Voi, jos edes kerran viikkoon pääsisi jonkun osaavamman kanssa treenaamaan. Tai olisi ylipäätään yhtä innokasta ja aina-valmista treeniseuraa potkimassa maanpinnalle. Ja itse kun satun olemaan tämmönen kuulemalla ja tekemällä oppiva tyyppi niin lähes janoaisin nähdä muidenkin etenemistä. Tässä tekstissä puidut ongelmat kuulostavat tässä vähintään kahdesti kauheammilta - mutta kun on itsesääliin taipuva ohjaaja niin minkäs teet... Vaikka onhan Seelassa paljon niitä hyviäkin puolia, niitä kun muistaisi enempikin arvostaa.
Allaolevat kuvat ottanut © Pia Pynnä. Kiitos valtavasti kuvista!
Sunnuntain puolella jatkettiin ahkerointia. Käytiin aamulenkillä peltoilemassa, jonka yhteydessä isä ja tytär pääsivät kunnolla juoksemaan keskenään. Oli kyllä harvinaisen sopuisa ja onnellinen pari keskenään! Seela juoksutti Pätkistä oikeen kunnolla ja molemmat nautti sydämensä kyllyydestä ♥ Mistähän Seelalle saisi tuommosen juoksukaverin? Kovinkaan moni koira ei nimittäin ole sen kanssa samalla aaltopituudella...epävarmojen koirien kanssa Seela ei osaa leikkiä yhtään ja vähänkään nössömpiä tyyppejä se kiusaa - ja pienempiään tökkii tassulla.
Ennen lähtöä käytiin vielä aloittamassa jälkikausikin. Epäreilua kuinka kivoja maastoja tuollapäin olikaan! Etelä-Pohjanmaalla kun kaikki on vaan niin...tasaista. Pieni kipinä ehkä pikkuhiljaa alkaa jälkipuuhiinkin löytyä ja vähän jo päässäni ehdin suunnitella seuraavia treenejä. Aloitusjälki oli suora ja namitettu lähes joka askeleelta. Vieressä oli isompi tie, mutta Seela ei liikenteestä koskaan ole mitään piitannutkaan. Pituuksia en osaa arvioida yhtään (tästä tulikin mieleeni, että Sport Trackerista voisi olla suunnaton apu jälkitreeneissä!). Ajellessa olen vähän yrittänyt katsastella uusia peltoja tallattavaksi ja innolla odottelen, kun päästään seuraavan kerran. Tällä kaudella yritetään saada jälkipuuhatkin kunnolla alkuun ja jälkimotivaatiota työstettyä.
Mutta pidemmittä puheitta, oli kyllä hauska päästä katselemaan näitä sukulaiskoiria arjessa! Seelalla tuntui olevan aika paljonkin yhteisiä hassuja tapoja isänsä kanssa. Molemmat tuntuivat olevan yhtälailla läheisyydenkipeitä sekä nauttivat palloleikeistä (vaikka Seela on edelleen sitä mieltä, että narupallossa parasta on se naru :P) ja juoksemisesta. Molemmat ovat myös kovin sosiaalisia ja avoimia tyyppejä. Ulkomuoto ja liikkeet tosin periytynee enempi äitinsä puolelta. Kiitos valtavasti Pialle, että päästiin teillä käymään!
Allaolevat kuvat olen ottanut itse. Ei liene vaikeaa erottaa, että Seela tosiaan on tuo vaaleampi yksilö...
