Olen aikaisemmin kirjoittanut tekstin `Rotuvalintana: Briard`. Nyt uuden rodun myötä koen taas tarpeelliseksi puida ajatuksia tästä rodusta, sen valintaperusteista ja olettamuksista. Oon koko pienen elämäni ollut kiinnostunut roduista ja niiden erilaisista ominaisuuksista - ja tykkään kovasti kysellä miksi kukakin omaan rotuunsa päätyy. Vääriä vastauksia tähän ei kai olemassa olekaan, sillä jokainen meistä kokee täyttävänsä omat tarpeensa erilaisten rotujen erilaisilla ominaisuuksilla. Briardin kohdalla semmoisen "keskivertoluonteen" tai "keskivertoprofiilin"
luominen tuntui huomattavasti selkeämmältä. Briardeja on viime vuonna rekisteröity Suomessa 27 kappaletta, kun taas
bordercollieita 516. On siis sanomattakin selvää, että tuohon määrään
mahtuu huomattavasti enemmän hajontaa luonteen kuin ulkonäköseikkojen osalta. Ja yhtä totuutta on vaikea luoda siitä millainen bordercollie on, vaikka päämäärä jalostustyössä teoriassa on sama. Joten olkoot tämä ennemminkin yksi näkökulma nyt, tästä hetkestä ja tällä kokemuksella kuin myyntipuhe.
Briardi
on ehdottoman kiinnostava rotu edelleen ja koen sen hyvinkin omakseni
kaikessa hölmöydessään. Se että briardin rinnalle harrastuskaveriksi
otin työlinjaisen bordercollien, ei suinkaan tarkoita että koin
vaihtavani parempaan tai ainakaan helpompaan. Joten puidaanpas näitä
aluksi näitä valintaperusteita:
Edeltävä
treeni- ja kisakoirani on kolmella sanalla kuvailtuna nöyrä ja
elegantti yhden ihmisen koira. Seuraavan rodun ja yksilön kohdalla
toivoinkin jotain ihan päinvastaista. Niinkin kliseisellä syyllä kuin
kehittääkseni itseäni. Tahdoin nyt ehdottomasti päästä käsiksi johonkin
viettiääripäähän. Sen lisäksi tahdoin pitäytyä parissa itseäni
tyydyttävässä ominaisuudessa: terve ja kestävä fysiikka sekä
miellyttämisenhalu. Muutoin hain tarkoituksellisesti erilaisia piirteitä
kuin yhdessäkään aiemmassa koirassani. Tykkään vapaa-ajalla seilailla
paljonkin eri rotujen ja kasvattajien sivustoilla ja puolivahingossa
huomasin katseen kiinnittyneen työlinjaiseen bordercollieen. Hiljainen
haave vuosien ajalta, minkä aika en uskonut olevan vasta kun pennun
kanssa oltiin kotimatkalla. En halunnut rotuvalinnallani miellyttää
ketään tai olla miellyttämättä,
kokea olevani samanarvoinen tai mitään muutakaan suuntaan tai toiseen.
En jaksa uskoa, että bordercollie on sen parempi jälkikoira kuin paljon
treenannut suomenlapinkoira. Tai yhtään sen parempi hakukoira kuin
labradorinnoutaja, jolle esimerkiksi rullailmaisun opettaminen
kuvittelisi olevan helpompikin opettaa kun sillä on siihen luontaisempia
käytösmalleja? Tämmöiset alkuperään sidoksissa olevat ominaisuudet
viehättää ja niihin halusin päästä nyt käsiksi. Paimennus
kiinnostaa lajina valtavasti, joten ensimmäistä kertaa lähdin sille
tielle, että jos nyt valitsisinkin koiran lajin mukaan? Ja haaveilen
edelleen siitä että joku päivä olen muilta sen verran oppinut, että
uskallan omat harrastelampaatkin kotipihalle hommata. Toki pitää ensiksi
löytää se pieni haavemaatila jostain...
On
joitain asioita missä ei voida kiistellä. Oppimisessa bordercollie on
ylivoimainen. Se ei tarvi ehkä samanlaista tuntitreeni/toistomäärää
jonkun asian opettelemiseen kuin joku muu. Tähän tietysti vaikuttaa
jollain tapaa myös ohjaajan taidot viedä koiran oppimista eteenpäin
Mutta täytyy myös muistaa se puoli, että se on kovin nopeasti oppiva
myös niihin "huonoihin" tapoihin (työlinjaiset ovat taipuvaisia lähes
poikkeuksetta autojen ja/tai muiden liikkuvien kohteiden jahtaamiseen
paimennustarkoituksessa). Vahtikoiraksi bordercolliesta ei
lähtökohtaisesti ole, vaikka kiinnostunut se on siitä kuka ovesta tulee.
Ensimmäinen koiristani joka hyödyntää peilejä nähdäkseen sohvannurkasta
ulko-ovesta tulijan. Siinä se sitten mielessään arvioi lähteäkö vai
jäädäkö makoilemaan. Joten tästä voimme myös tulkita, että kyllä ne osaa
rauhoittuakin ja viihtyä sohvalla lämpösessä kainalossa.
Oma
bordercollieni ei ole helppo. Se ei osaa automaationa juurikaan
muuta kuin omasta mielestään paimentaa. Toisinaan tuntuu, että yhden
uuden asian kun opettaa, kaksi saa kitkeä pois. Se on hyvin tietoinen
itsestään, keksii valtavan nopeasti ja hyvin mielellään ratkaisun asiaan
kuin asiaan jos asiaa ei ehditä ratkaista ennen sitä. Se ei mene sieltä
missä aita on matalin, vai meneekö? Fyysisesti vaikka läpi
betoniseinästä, mutta muuten se on hyvin looginen ja tarkoitusperäinen
ajattelija. Se ajattelee niinkuin se on jalostettu ajattelemaan. Se on
valmis tekemään yhteistyötä, vaikka osaa tehdä omatkin päätöksensä,
hyvinkin nopeasti ja hyvinkin itsevarmasti. Silti siinä on
paimenkoiralle tyypillistä pehmeyttä ja hyvässä suhteessa myös
"kovuutta" ja säänkestävyyttä. Koen saaneeni kaiken sen mitä halusin ja
oikeastaan aika iloinen, että mulle uskottiin tämmöinen yksilö kaikessa
haastavuudessaan. Elämä olisi aika tylsää ilman sitä. Ja ensimmäinen
koirista, jonka menettäminen tuntuisi jo näin varhaisessa vaiheessa
erityisen raskaalta. Siitä tulee päivä päivältä parempi ystävä, kun sen
eteen jaksaa tehdä töitä.
Turkin osalta bordercollie on helppo vaikka hajontaa erityisesti pituuksissa lienee paljonkin - ja ei, kaikki työlinjaiset eivät ole lyhytkarvaisia. Joskin näyttelyissäkään niitä ei juuri näy. Bordercollie ei omien kokemuksieni mukaan pelkää likaantua ja kuivuu nopeasti, eikä sen turkille tarvi tehdä juurikaan mitään. Värien osalta siinä on paljon monimuotoisuutta. Jos värigenetiikka kiinnostaa enemmän niin tästä pääsee Marjon ylläpitämälle värigenetiikkasivustolle. Bordercollie taitaa myös olla yksi näistä roduista joiden kauniit ja toisinaan erikoisetkin värit ratkeaa pääsyyksi rodun hankkimiselle. Bordercolliet on monen muunkin pk-rodun tavoin jakautunut näyttö-, seka- ja käyttölinjoihin. Yksilöeroja on jokaikisessä rodussa eikä nämä linjajaot välttämättä sulje pois yhtäläisiä harrastusominaisuuksia. Jalostuksellisesti näissä linjoissa painotetaan erilaisia asioita kuten mm. viettivahvuuksia.
Omasta bordercolliestani ei varmastikaan olisi lapsen käsiin tai ensimmäiseksi koiraksi. Ja vaikka tyhmältä tuntuu sanoa, niin välttämättä bordercollie ja "kuumakalle" ohjaajanaan eivät suinkaan täydennä toisiaan. Vaikka bordercollien ominaisuudet parhaimmillaan mahdollistaa pitkällekin etenemisen erilaisissa koiraurheilulajeissa, veikkaan että suurin into monella ensikertaisella hiipuu moneen muuhun seikkaan matkalla. Siitä on esiin kaivettavissa nopeutta, sähäkkyyttä ja toimintavarmuutta, mutta näiden eteen täytyy tehdä myös töitä eikä se synny valmiina monivaliona vaikka joskus näin kuullaan ajateltavan. Bordercollie on aktiivinen, aina valmis kaikkialle, kestävä ja jaksava. Tasan kaksi asiaa saa omani kunnolla väsyksiin: älyllinen haastaminen ja paimennus. Omiin kokemuksiin pohjaten sen tyytyväisyys ei ole riippuvainen remmilenkin kilometrimäärästä.
Itse en ole koskaan priorisoinut koirasosiaalisuutta rotukriteeriksi, enkä siten ehkä osannut sitä osa-aluetta kehittäkään paremmaksi. Mutta lähtökohtaisesti bordercollie taitaa sulautua joukkoon, tai ainakin omaan laumaansa, aika hyvin ja kisatilanteissa tuntuu luonnostaan pysyvän kuplassaan. Lenkeillä meillä ei muista koirista juuri piitata. Ihmissosiaalisuutta taas riittää vaikka naapuriin jakaa. Toisinaan vähän liikaakiin ja liian lähelle. Ruuan kanssa pelaaminen lienee meidän laumassa se riskialttein alue ja omalla bordercolliellani ilmeni alkuun resurssiagressiivisuutta ruokaa kohtaan sekä ihmisiltä että muilta koirilta. Näihin kun omistajalla on riittävä tietotaito puuttua ja havannoida, uskon että monelta käytösongelmalta säilytään. Suurimmat syyt bordercolliesta luopumiseen (mitä omiin silmiin vuosien saatossa on osunut, yhteenkään faktaan tätä perustamatta) on käsistä riistäytyneet käytösmallit ja niiden yhteensopimattomuus lapsiperheeseen. Meidän vauvaperheeseen bordercollie on ollut oikein sopeutuva. Ja uskon siltä tulevaisuudessakin löytyvän kunnioitusta pientä ihmistä kohtaan. Koulutusvastuuta en lasten käsiin laittaisi, mutta ainakaan toistaiseksi en näe tässä yhdistelmässä mitään murhettakaan.
Bordercolliepentueita syntyy vuodessa huomattava määrä enemmän kuin briardipentueita, joten potentiaalisen oman pennun tai ainakin vaihtoehtojen löytäminen on helpompaa. Tai riippuuhan se toki kriteereistä. Paimenkoirarekisteriinkään eivät kaikki rodunedustajat päädy. Jos rotu kiinnostaa niin kannattaa miettiä päässään erilaisia kysymyksiä itselleen sopivien pentueiden/kasvattajien rajaamiseksi. Kysellä ja tutustua, vaikka kliseiseltä sekin kuulostaa.
Bordercollie on mielestäni omiaan sille kuka osaa tai haluaa oppia tunnistamaan sen käyttäytymismallit myös arjessa ja tietää sen olevan energinen koira joka nauttii päästessä toteuttamaan itseään - oli se sitten järjestettyä tekemistä tai ei. Paimenkoirayhdistyksenkin sivuilla käytetään lausetta "Paimentava työkoira on energinen eläin, jolla on pakonomainen tarve saada tehdä töitä. Sitä ei koskaan pidä hankkia vain seurakoiraksi". Ja tuntuu olevan totta joka sana! Vaikka paljon se vaatii, vähintään yhtä paljon se antaa takaisin.
Kuulostaa hyvinkin tutulta "yhden uuden asian kun opettaa, kaksi saa kitkeä pois". Miettinyt myös oman bc kohdalla että luojan kiitos se ei ole kenelläkään kokemattomalla omistajalla tai lapsella. Silti niin itselle sopiva ja ihana rotu.
VastaaPoistaKiva kuulla että muutkin voi samaistua!
PoistaHyvissä käsissä bc on varsin toimiva ja vastaa varmana ohjaajan odotuksia. Rodusta haaveillessa on syytä harkita ennemmin järjellä kuin tunteella. Ekaksi koiraksi ja lapsen käsiin on varsin monta muutakin "helpompaa" harrastuskaveria. Vaikka ei parane liikaa yleistää, kyllä niitä helppojakin yksilöitä saattaa vastaan tulla! :D