Jouluntoivotukset

Viimeinenkin työvuoro saatu päätökseen ja nyt on ruhtinaalliset pari päivää aikaa syödä itsensä täyteen kinkusta ja suklaasta. Joulukuvailut jäivät vähälle kiireiden takia, mutta jonkinsortin kuva oli äkkiseltään päästävä ottamaan. Seela oli yllättävän sopuisalla päällä lakkinsa kanssa (tennispallolla ovelasti kiinnitin sen huomion...) ja sai osansa tonttuilusta. Loppuvuosi onkin täysin pyhitetty treenitauolle ja rauhalliselle oleilulle.

Tämän kuvan myötä Seela ja kumppanit haluavat toivottaa kaikille karvanaamoille omistajineen oikein makoisaa Joulua ja onnea tulevalle vuodelle! ♥

Tavoitteellinen 2014

Nyt on aika asettaa itselleen tavoitteita tulevalle vuodelle ja tuoda ne vielä mahdollisimman monelle julki!

Tämän vuoden suurimpana tavoitteena oli hankkia meille molemmille mahdollisimman paljon uusia kokemuksia ja luoda pohjia tulevia harrastuksia ajatellen. Siinä ollaan mielestäni onnistuttu. Ollaan päästy treenaamaan lukuisissa erilaisissa paikoissa, erilaisilla kouluttajilla ja löydetty parikin huippuryhmää jatkoa ajatellen. Vuosi aloitettiin pentukurssilla, josta puolestaan jatkettiin tokon alkeiskurssille sekä pentujen agilitykurssille. Hakua päästiin kokeilemaan muutamaan kertaan ohjatusti ja jälkien osalta saatiin hyvää pohjaa luotua. Näyttelyissä pyörähdettiin kaksikin kertaa erinomaisin tuloksin ja mätsäreihin ehdittiin jopa seitsemän kertaa. Paimentamaankin päästiin pariin otteeseen. Loppuvuosi on mennyt pääosin tottisjuttujen parissa. Keväisten telomisten vuoksi Seela välikuvattiin ihan vaan oman mielenterveyteni vuoksi, kaikeksi onneksi terveeksi. Virallisia kuvauksia en tosin yhtään luottavaisemmin odottele. Paljon mahtui siis ensimmäiseen vuoteen niin hyvässä kuin ei-niin-hyvässä. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan menoa päässeet hidastamaan.

Ylimmät kuvat ottaneet Krista Luoma & Minna Saarimaa, yhteiskuva puolestaan napattu Seinäjoen Sanomista

Seuraavaan vuoteen toivottavasti mahtuu yhtä paljon hyvää ja jännittäviä hetkiä:

✔ Hakuporukan löytäminen
✔ Luustokuvat (lonkat, kyynärät, selkä...)
✔ Terveenä ja vammoitta pysyminen
✔ Parit viralliset arvostelut ja hömppäilyä mätsäreissä
✔ Kaikkea uutta ja hauskaa tekemistä arkea piristämään
✔ Ahkerointia jälkien parissa niin pellolla kuin metsässä
✔ Enemmän ja varmempaa häiriötreenaamista
✔ Tokossa alokkaan liikkeet koekuntoon

✔ Turhat paineet pois, meillä ei oo mikään kiire mihinkään!
✔ Ilon säilyttäminen kaikessa harrastamisessa, nautitaan!

Suurin toiveista olisi paikka jonkinsortin hakuporukasta. Sen löytäminen on kuitenkin osoittautunut melkoiseksi mahdottomuudeksi. Miksei kukaan huoli ketterää pientä briardia joukkoonsa? Jälkien parissa on puolestaan tarkoitus ahkeroida entistä enemmän ja siirtyä pellolta myös metsän puolelle. Tokoa ahkeroidaan samaan tyyliin ja toivottavasti saadaan alokkaan liikkeet kasaan (mitään kokeita en vielä uskalla mennä lupaamaan...). Lisäksi haluaisin järjestää aikaa rauniotreeneille, jotka tuppaa olemaan melkosen täynnä (parhaani oon yrittänyt kehuskella Seelaa peko-puolenkin tutuille...). Saattaa olla, että alkuvuodesta, lumitilanteen salliessa, päästään kevyitä valjakkojuttujakin kokeilemaan. Kaikkea ei kuitenkaan säännöllisesti kyetä treenaamaan ja siksi osa näistä onkin niitä "arkea piristäviä uusia ja hauskoja juttuja". Koira ja omistaja vaan on molemmat niin helposti innostettavissa, että monenmoista tulee väkisinkin kokeiltua. Eikä varmasti tee Seelallekaan huonoa joutua kohtaamaan erilaisia tilanteita. Ensi kevään puolella on myös virallisten luustokuvien aika, hui!

Loppuvuoden tokotilanne

Tokoiltu me ollaan ainakin ahkerasti, jos ei muuta! Meillä tosiaan on vuoden ryhmäpaikka IKKJ:n Kokeisiin tähtäävien -ryhmästä ja treenattua tulee ohjatusti vähintään kerran viikkoon ja ongelmia puidaan syvällisemmin kuukausittaisissa koulutuspäivissä. Lisäksi tasonsa voi käydä katsastamassa kuukausittain järjestettävissä koetreeneissä. Kehittelin siis pienimuotoisen katsauksen tokotilanteeseen loppuvuoden osalta. Pakko myöntää, että ilman tätä ryhmäpaikkaa olisin tuskin koskaan innostunut näin paljoa tokoilusta tai tottiksesta! Syyskuisesta briardien pk-tottisleiristä lähtien on tuntunut olevan hirvittävä treeni-into päällä ja Seelan kanssa oikeestaan onkin ihan kiva kehitellä uusia tekniikoita, treenata erilaisissa paikoissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Tiedon kerääminen näkemällä ja kokemalla onkin kullanarvoista, varsinkin kun kyseessä on ensimmäinen oma harrastuskaveri.

Luoksepäästävyys
Joskus tämä oli liikkeistä haastavin, vaan ei taida olla enään. Seela pysyy hyvin paikoillaan neljä tassua maassa(!), vaikka ihmiset tuppaavat edelleen olemaan sille vastustamattomia.

Paikkamakuu
Toisinaan Seela on kuusihenkisen paikkamakuuporukan ainut täydellisen suorituksen tekevä ja toisinaan ei malta pysyä maassa yhtään. Osaa se silti hienosti käyttäytyä vaikkei paikalla pysyisikään. Ei siis käy naapureita härkkimässä tai aiheuta muutenkaan hämminkiä. Tällä hetkellä ollaan palattu tiheämpään palkkailuun ja melko lyhyisiin etäisyyksiin. Mutta myönnettävä on, ettei me tätä olla pahemmin treenailtu ohjattujen ulkopuolella. Vahva luotto kuitenkin onnistumiseen!

Seuraaminen 
Vielä syksyllä meillä oli seuruussa kaksi eri käskyä perusasennolle ja seuruulle kunnes en nähnyt siinä mitään hyötyä. Vaikka monimutkainen tapaus Seela onkin, joskus yksinkertaistetut jutut helpottaa huomattavasti tekemistä. Käännöksiä tai muutakaan voimakasta takapään käyttöä ei erityisemmin olla nyt työstetty lanteen luiskahtaneiden nikamien takia (osteopaatin jälkeen uskalletaan taas enemmän). Perusasentoon hakeutuu innolla ja seuruuta ollaan tiivistetty muutamiin ytimekkäisiin askeliin. Hieman edistämistä ja pomppimista on viimeisimmissä treeneissä havaittu ja niihin kiinnitetään jatkossa huomiota. Selkeää edistymistä ja tekemisenhalua jatkuvasti havaittavissa.

Jäävät liikkeet 
Jääviä ei olla varsinaisesti seuruusta otettu kertaakaan (koska seuruu ei mielestäni ole vielä siinä kunnossa, että uskaltaisin sotkea sitä moisilla). Paikkamakuun yhteydessä kerran havahduin siihen, etteihän Seela osaa mennä maahan sivulta/perusasennosta, eihän sen kanssa ole sitä koskaan erikseen työstettykään. Ja näin sitäkin työstettiin taas yksi treenituokio. Eiköhän kohtapuoliin aleta enempi kasailla tätä(kin) liikettä kokoon.

Luoksetulo
Varsinainen luoksetulo on tähän asti ollut vauhdikas ja innokas, kaikkea sitä mitä olen halunnutkin ylläpitää. Eteentuloa ollaan työstetty erillään ja senkin osalta on koettu huomattavia edistymisiä, varsinkin nyt kun otettiin harjotukset osaksi aamurutiineja. Keittiötreenit ♥ Pitkän aikaa treenailtiin pelkkää ”vastakkaista läheisyyttä” ja nyt vaatimuksia on hieman lisäilty. Perusasentoon siirtymisiä ollaan otettu vasta muutamia. Juoksemista rakastava tapauksena tämä liike taitaa kuulua Seelan lemppareihin!

Hyppy
Hypyn tehotreenaminen on ollut nyt tauolla tuon selän takia eikä sen osalta olla vielä kovinkaan valmiita (jos nyt missään...). Namialustaa ollaan vähitellen häivytetty, mutta jatkoa täytynee vielä kehitellä. Hyppääminen ei sinänsä ole Seelalle ongelma, muttei tunnu siitä riittävää hyötyäkään tällä hetkellä löytävän.

Nouto
Nouto ollaan alotettu ihan pohjalta naksuttimen kanssa. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että Seela pitää mielekkäästi kapulaa muutamia sekunteja, välillä pidempiä pätkiä ja välillä lyhyempiä. Pikkuhiljaa voisin alkaa yhdistää tuota istumiseen jne. Erityisesti noudon kehittymiseen olen ollut hirmusen tyytyväinen! Viime treeneissä joku oli jopa ylpeilevän oloinen kapula suussaan... :D

Ruutu
Ruututreenejä on takana vasta kaksi. Kokeiltiin alkuun muutamia erilaisia tekniikoita, mutta sen verran kivassa vireessä Seela oli, että lähdin loppujenlopuksi treenaamaan tarjoamisen kautta. Ruutu oli noin puolet normaalia pienempi. Naksuttelin alkuunsa siitä, että hakeutui ruutuun edes yhdellä tassulla (oli se nenä maassa tai ei) ja vaihdeltiin hieman tulosuuntia. Eikä kauaakaan kun homma alkoi toimia ja toimintaa syntyä. Jossain vaiheessa Seela lähti kokeilemaan reunatötsien nostamista ja loppuviimein ajatteli mennä jo ruutuun peruuttamalla (mun vaatimustaso varmaan oli liian matalalla...). Toisella kerralla mentiin jo vähän liian tohinalla ja otettiin yhdessä pieni rauhottumistauko ennen jatkamista. Tätä liikettä pitäisi alkaa kotonakin treenailemaan ja kehittelemään, ihan vaan edes vaihtelun vuoksi.

Kaukokäskyt
Maahanmenot ja istumiset on ihan pienestä asti ollut varsin vauhdikkaita. Istu-maahan vaihdot sujuu leikiten ja seisomistakin ollaan otettu sekaan silloin tällöin. Se tosin kaipaa vielä vahvistamista. Hiljalleen lisäillään etäisyyttä.

Meidän treenaaminen uudessa hallissa on sujunut todella hienosti ja Seela on hyvässä vireessä koko treenin ajan. Meillä on koirat yleensä hallissa häkeissä muiden treenien ajan ja jokseenkin tuo toimintatapa tuntuu Seelan kanssa toimivan ja on selvästi rauhoittanut ympäristöinnokkuutta, kun saa yksinollessaan tsekkailla paikan ja treenikaverit. Autosta otettaessa on huomattavasti kärsimättömämpi ja ”vaatii aikaa”. Monen asian suhteen siis hyvään suuntaan menossa :)

Ja pakko lisäillä vielä loppuun epätarkat kännykkäkuvat kahdesta "ystävyksestä". Sani ei vieläkään voi käsittää, miksi tuo "pieni  8-viikkoinen" edelleen änkee viereen nukkumaan. ♥

Seela 1v. ©Taija Linna

Lokakuun alussa Taija suostui lähtemään läheiselle kentälle kuvaamaan Seelaa tulevien synttäreiden kunniaksi. Törnävänsaaressa ollaan alkusyksystä muutenkin viihdytty lukuisia tunteja. Välillä käydään vaan heittelemässä palloa ja joskus innostutaan seikkailemaan pitkin poikin aluetta, kamera yleensä mukana. Väriloisto siellä on nimittäin mitä upein!

Tässä kuitenkin muutamat poseeraus -ja vauhtikuvat vuosikkaasta. Kaikki kuvat on ottanut ©Taija Linna ja jälkikäsittelyn olen hoitanut itse.

Erinomainen Seela

Viime lauantaina oli odotetun Seinäjoki kv:n aika. Vaikka jossain vaiheessa tunsin katuneeni ilmoittautumista, oli koirapaljous ja kehäily harjoituksena verraton. Briardeja oli ilmoitettu yhteensä seitsemän, joista Seela oli luokkansa ainoa osanottaja ja samalla myös joukon nuorin. Tuomarina meillä toimi ruotsalainen Johan Andersson. Tuomari oli erittäin mukava ja tyylikäs mies, joka käsitteli koiria rauhallisesti ja arvokkaasti. Tuntui arvostavan ulkomuodon lisäksi myös koiran luonnetta, Seelan hassutteluillekin naureskeli pariin otteeseen eikä loppupeleissä voinut pentua katsella hymyilemättä. Ei tiukimmasta päästä, vaan antoi vielä nuorillekin koirille anteeksi käytöksessä ja kehittymättömyydessä. Tutki koirat tarkasti läpi nenästä hännänpäähän ja vielä takaisin. Ehdottomasti hyvänmielen tuomari, joka näytti rakastavan tehtäväänsä! Seelan kanssa oltiin paikanpäällä heti aamusta eikä ollut moksiskaan mistään ympärillä tapahtuvasta. Vaikka häkin edestä käveli jatkuvasti ihmisiä koirineen/lapsineen ja hallin melutaso oli hyvinkin korkealla, Seela makoili kaikessa rauhassaan välillä kyljellään ja välillä taas selällään. Käytävällä muutamaan otteeseen säpsähti takaapäin yllättättäneitä koiria (niillä käytävillä tosiaan joutuu kävellä melkein kylki kyljessä, sen verran kapeita ja ahtaita ovat). Kehään päästiin iltapäivästä ja oma jännitystaso kohosi entisestään. Kaikki muu meni ihan sujuvasti paitsi ne liikkeet, jotka mielelläni olisin nostanut esiin. Seela oli kuitenkin sitä mieltä, että alusta on putsattava kaikista mahdollisista lehdistä ja pudonneista nameista ja kaunis ravi on täysin yliarvostettu juttu. Syytetään tästä tosin treeninpuutetta, omaa jännittämistä ja haastavaa ympäristöä. Tasan yhteen sivuun taisin ollaa liikkeen puolesta tyytyväinen. Harjoitus tekee mestarin vai mitenkä sitä yleensä lohduttaudutaankaan... Tuomarin käsittelyssä ei ollut ongelmia ja seisoakin jotenkuten malttoi. Pessimistinä olisin ollut tyytyväinen hyvään arvosteluun, mutta kukapa olisi arvannut siitä tulevan erinomainen! Lopullisena tuloksena siis JUN-ERI JUK1! Arvostelu oli lupaava ja muutenkin hyvin Seelan tyylinen;

"1-vuotias fawn värinen narttu, jolla hienot mittasuhteet. Hyvin muodostunut pää, jossa ihana ilme. Normaali kaula. Normaalisti kulmautunut. Rungon tulee kehittyä. Sopiva luusto. Liikkuu hyvin kun keskittyy. Lupaava turkki. Ihana luonne." ♥

Meillä oli juuri viikon hoidossa tuttu welshinarttu. Kyseinen koiruus on viihdyttänyt meitä Sanin kanssa jo aiemmin, mutta Seelalle tämä oli aivan uusi tuttavuus ja pentuhan oli revetä liitoksistaan saadessaan itselleen ympärivuorokautisen painikaverin -tai siis luuli saavansa. Seela oli jopa hieman masentuneen oloinen seuraavana päivänä kaverin lähdöstä. Kauaa ei tosin ehtinyt olla allapäin, kun jo lähdettiin pienelle ajelulle Vaasaan, hierottavaksi. Löysin erittäin hyvän koirahierojan, Anna Nylundin, ollessani kuuntelijana hyppytekniikkakurssilla muutamia viikkoja sitten. Anna tekee myös yhteistyötä alueemme parhaimman osteopaatin kanssa, jotta hoidot saadaan tehokkaasti rytmitettyä. Varasin Seelalle heti seuraavalla viikolla ajan ja sille oli selvästikin tarvetta. Annan mukaan rangan ylimenoalue kipuilee sekä 7. nikama on taas kerran luiskahtanut paikoiltaan - samoin saattaa olla käynyt myös 4. nikamalle. Nuo kaksi nikamaa on "laitettu" paikoilleen jo kerran aikaisemmin, kun käytin pennun keväällä osteopaatilla jäykän takapään liikkumisen takia. Nyt oireilu tai ongelmat eivät ole läheskään yhtä vahvoja, mutta silti nähtävissä mm. selän köyryisyytenä ja vinossa makuuasennossa. Kaikki tämä johtuu siis taas todennäköisesti liukastumisista yms. kolhuista. Vähän luulen, vaikka Seela jäisikin kotikoiraksi ilman suurempia rasituksia, se tarvisisi säännöllisen huoltovälin. Ihan oman turvallisuutensa vuoksi toivoisin sen jostain saavan rauhoittavan piikin tai omistavan edes jonkinlaista harkintakykyä - ensimmäisiä juoksuja siis odotellessa :P. Varailen aikaa seuraavaksi osteopaatille (seuraavat ajat vasta tammikuulle...) ja käydään marraskuun puolelle uudestaan hierottavana. Seela on kuulemma ikäisekseen erittäin hyvässä lihaskunnossa ja tästä päätelleen saa siis tarpeeksi oikeanlaista liikuntaa. Kehui valtavasti myös pennun tassunpohjia, ei kuulemma yhdelläkään asiakkaallaan ole nähnyt noin terveennäköisiä anturoita (mikä niitä kuluttaisikaan, kun jatkuvasti tuntuu olevan neljä tassua ilmassa :P). Ja loppuun pakko myöntää, että on se melkosen ihana, innokas ja jääräpäinen pentu!

Ps. Seela täytti 3.päivä lokakuuta vuoden, hullua. Sanikin puolestaan vietti 9-v. synttäreitään elokuun puolella! Paljon onnea, pitkää ja tervettä elämää molemmille karvakuonoille ♥

Mätsärihassuttelua

 

Tähän väliin jotain ei niin vakavaa tarinointia mätsäreiden muodossa. 

Mätsärit on epävirallinen, mutta hauska tapa viettää vapaapäivää - ja ainakin täälläpäin niihin kirjaimellisesti menee koko päivä. Paikanpäällä törmää lähes poikkeuksetta tuttuihin, joiden kanssa vuorollaan jännitetään toistemme suorituksia. Ja ainakin pentuluokissa Seela tuntuu olevan melkonen palkintoporsas reippaana omana itsenään. Sitä ei tuomarin kopeloinnit tai hampaiden katselut hetkauta vaan kivalle tuomarille voi toisinaan jopa käydä antamassa pusun. Kehässä se on vaan kovin ylpeän oloinen ja lopettaa turhan häsläyksen välittömästi, kun näyttelypanta pujotetaan kaulaan. Mätsäreissä se selvästi tietää olevansa hyvä! Seela herättää kehässä ja sen ulkopuolella jonkun verran kiinnostusta erilaisuudellaan - Etelä-Pohjanmaalla kun ei briardeihin törmää missään. Hullunkurisiin rotuehdotuksiin viitaten pikkubriardi on toisinaan ylikorkea tiibetinterrieri, kääpiökasvuinen irlanninsusikoira tai trimmaamaton snautseri. Oihvoih! Seela on myös saanut olemuksellaan vakuutettua parikin ihmistä, jonka päähän on vahvasti pinttynyt mielikuva agressiivisesta rodusta. Mä en uskalla väittää, etteikö tekisi pahaa kärpäsellekään (niitä sen verran on sisätiloissa saalistellut...), mutta agressiivisia piirteitä siinä ei ole nimeksikään mitään tai ketään kohtaan. Toisinaan se on vaan niin utelias kaikkea kohtaan.

Ylläolevat kuvat (© Anna-Maija) on otettu eläintarvikeliike Puuhiksen parisen viikkoa sitten järjestämästä hyväntekeväisyysmätsäristä. Päivä aloitettiin jo aikaisin aamulla jälkitreeneistä, joista suoraan napattiin kaveri kyytiin ja huristeltiin paikalle. Ennakko-ilmoittautumisen vuoksi meidän vuoro oli jälleen alkupäässä. Seela oli odotellessa tarjonnut muutamaan kertaan koko temppuskaalansa läpi ja siksi oli kehässäkin melko kontaktinhakuisella päällä. Ravaaminen taas meni niin ja näin, kun koko asfaltin olisi mielellään imuroinut tippuneista herkuista. Taitavasta paristamme huolimatta meitä muistettiin punaisella nauhalla. Punaisten pentujen kehä jatkuin samaan malliin ja loppuviimein sijoituttiinkin toiseksi. Perinteisen pokaalin ja ruusukkeen lisäksi saatiin palkinnoksi pieni säkki Planet Pet -penturuokaa, heijastinjatke hihnaan sekä alennuskuponki hierojalle (tämä siis omistajalle tarkoitettu). Vaikka mitään ruusuketta suurempaa ei hyväntekeväisyyden vuoksi edes odotettu.

Seelan olemus on viimesen parin kuukauden aikana rauhoittunut ja tasoittunut, mistä olen henkilökohtaisesti kovin mielissäni. Sen kanssa touhuaminen alkaa pikkuhiljaa saada aikuismaisempia piirteitä ja liikkuminen paikasta toiseen on tietyllä tapaa helpottunut. Vielä yhdet mätsärit löytyy meidän treenikalenterista ennen virallista kehäkoitosta Seinäjoki kv:ssa lokakuussa. Siellä Seela tulee esiintymään ensimmäistä kertaa junnuluokassa tuomarinaan ruotsalainen Johan Andersson. Muita näyttelyitä ei enään tälle vuodelle olekaan suunnitelmissa. 

Parasta on yhdessä tekeminen

Koirilla on niiiiin tylsää päivät pitkät, kun omistaja saikkuilee kuumeen kourissa. Seela oli harmissaan joutuessaan jättämään tottistreenitkin väliin. Sen kunniaksi kuitenkin sai mennä hetkeksi auton takakonttiin makoilemaan (auto on sen mielestä ihan paras paikka -varsinkin nyt, kun sillä on nykyään ihan oma farmariauto jolla liikkua paikasta toiseen!). Pentu yrittää toisinaan olla kunnon kiusanhenki repiessään villasukkia jaloista ja toisinaan kömpii viereen makoilemaan mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Ollaan katsottu yhdessä pihan lintusia, jahdattu kärpäsiä ja käytetty liian monta tuntia takkujen selvittelyyn -eikä siltä osin loppua tunnu näkyvän.

Maanantaina päästiinkin alottamaan tokoilut ihan uudessa ryhmässä. Me saatiin vuoden treenipaikka IKKJ:n Kokeisiin tähtäävien -ryhmästä, tavoitteena ensimmäiset tokokokeet vuodelle 2014. Tai siitä ainakin lähdetään, jos homma on kutakuinkin hallussa. Tottiksen ja muun pk-puolen touhuilun jälkeen tokopuuhat tuntuu kuitenkin kummallisen vieraalta. Pelkässä alun paikkamakuussa olin ihan kuutamolla eikä sekään loppujenlopuksi ihan putkeen mennyt, kun viereinen perro riensi jatkuvasti Seelaan kiinni (ei onneksi agressiivisin aikein). Omalle vuorolle olin suunnitellut aluksi ytimekkään leikkihetken, perusasennon hiomista ja pientä seuraamispätkää. Toiselle kierroksella otettiin muutama vauhtiluoksetulo ja luoksepäästävyyttä. Seelan ihmisraukkaus nimittäin tuppaa olemaan joskus sen verran ylitsepursuavaa, että treeni on ainoastaan tarpeen. Leikkimisen kohdalla oli pientä...hmmm...malttamattomuutta. Seela ei omasta mielestä mitenkään epävarmasti leiki missään olosuhteissa, mutta sen "ympäristöinnokkuus" asettaa ajoittain haasteita. Kontakti kentällä oli kuitenkin parasta mitä hetkeen on nähty (tai sitten koin vaan herätyksen todellisuuteen). Meillä on edessä vielä niin paljon opittavaa jo pelkästään toisistamme.

Peltojäljelläkin ollaan melko ahkeraan ehditty käydä -verrattuna siihen kuinka kauan kyseisen lajin parissa ollaan touhuttu. Pakko tähän väliin taas kehua, että meidän jälkiporukka on kyllä niin huippuluokkaa ettei toista! Tällä hetkellä taitaa olla kuusi ajettua jälkeä takana. Kaikki tähänastiset on olleet omalla tavallaan onnistuneita. Kaksi viimeisintä on ollut pituudeltaan 40-50m, kaartuneet vaihtelevasti oikealle tai vasemmalle ja vanhenneet noin tunnin. Jokainen askel namitetaan ja seuraava askel alkaa aina toisen kengän päästä -ei siis mennä vielä normaaleilla askelpituuksilla. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että vanhemmiten kulmat saataisiin mahdollisimman "helpoiksi", kun koira on alusta alkaen opetettu työskentelemään tarkasti ja varmasti. Vaikka raskaaksihan tuo tallominen käy pidemmillä matkoilla, on se loppupeleissä sen arvoista. Vauhtia ollaan kokeiltu hidastaa satunnaisilla namikeoilla, joka on osoittautunut ihan toimivaksi keinoksi. Vauhti ei ole enään mahdoton, mutta sitä jatkuvasti työstetään. Ollaan käytetty muutamaan kertaan apuohjaajaa liinan päässä, jotta itse olisin mahdollisimman lähellä auttamassa tai ohjaamassa takaisin jäljelle tarvittaessa. Viimesimmän kerran olin kuitenkin itse liinan päässä ja alkuun Seelaa hämmästytti se, miksi mä sitä hidastelin. Pienen vilkasun jälkeen palautui kuitenkin tehtävänsä pariin ja työskenteli intensiivisesti loppuun asti. Ollaan kerran saatu myös harhajälki matkaan mukaan, kun rusakko paineli tuoreen jäljen läpi. Kyseisessä kohdassa Seela nosti päätänsä ja ohjasin takaisin reitilleen (luuli varmaan jäljen päättyneen...). Seela on kyllä osoittautunut päteväksi jälkikoiraksi eikä välitä omissa maailmoissaan mistään ympärillä tapahtuvasta.

Ensimmäisen yhteisen vuoden tavoite on ollutkin lähinnä luoda pohjia omaan ohjaamiseen ja sen kautta taas lähteä asioita Seelan kanssa opettelemaan. Välillä tunnen olevani pää pyörryksissä kaikesta uudesta opistusta. Vielä meistä ei oo oikeen mihinkään. Ohjaaja ei osaa oikeen mitään vaan heijastaa uusissa tilanteissa melkosta epävarmuutta rauhallisen asenteensa keskeltä. Melkeen hirvittää lähteä syyskuun alussa briardien pk-tottisleirille näin...kädettömänä. Toivon mukaan meitä ei pahalla katota. Me onneksi tykätään oppia ja halutaan kehittyä. Me halutaan vielä joskus olla jotain!

Ensimmäiset jälkitreenit

Ajattelin rustailla erillisen kertomuksen meidän jälki"harrastuksen" alkamisesta, jotta edellinen tarinointi säilyttäisi edes jonkinlaisen mielenkiinnon pituutensa suhteen (ja lisää tekstiä on odottamassa vaikka kunka paljon). Käytiin Seelan kanssa pari viikkoa sitten SPL-Seinäjoen järkkäämissä jälkitreeneissä Koskenkorvan pelloilla. Yhdistys järkkäilee myös jatkuvasti tottis-ja esineruututreenejä, joihin pyritään jatkossa ehtimään mukaan. Tällä kertaa vuorossa oli kuitenkin peltojälkeä, jonka myötä saatiin myös ensitutustuminen kyseiseen treeniryhmään.

Seinäjoella satoi lähtiessä kaatamalla (ei toki yhtä paha kuin toisiksi viimesimmät hakutreenit ukkosmyrskyn keskellä...) ja harmitti hieman Seelan puolesta. Koskenkorvalla paistoi kuitenkin aurinko lähes kirkkaalta taivaalta eikä sateesta ollut tietoakaan -onneksi! Lähdettiin matkaan kimppakyydillä Sonjan autolla. Sitä ennen käytiin kuitenkin koirien kanssa pieni totuttelulenkki taajamassa. Seela oli taas niin onnellinen 13-viikkosesta holskukaveristaan ja mammakoirankin antoi olla vaatimassaan rauhassa. Lenkin jälkeen alettiin ahtautua autoon. On onni, että Seela on noin pieni -mahtuu justiin eikä melkeen apukuskin jalkotilaan istumaan! Lisäksi haettiin matkaan vielä yksi tuttu mudipentu. Hienosti sujui matkat neljän koiran kanssa. Mitä nyt välillä holskut piti keskustelua yllä turhan äänekkäästi... ;)

Meillä oli treeneissä kaikkiaan kahdeksan koiraa, viisi kokeneempaa koiraa ja kolme kokemattomampaa pentua. Pakko kyllä sanoa, että paikalla oli mahtavaa, kannustavaa ja osaavaa porukkaa! Seelan kanssa lähettiin liikkeelle ihan perusteista eli jäljen tallomisesta ja merkkaamisesta.  Tehtiin aluksi ihan lyhkänen 15 metrin jälki, joka vanhentui puolisen tuntia. Päästiin Seelan kanssa ajamaan jälkemme ensimmäisenä ja se olikin intoa täynnä häkistä päästessään ja ihmisiä nähdessään, joten aloteltiin ihan pelkällä rauhottumisella. Palkaksi jäljelle olin ottanut verilättyjä ja loppupalkkana oli cesar-koiranruokapurkki. Sanoinkin heti alkuunsa, etten haluaisi korjailla pennun toimintaa liiaksi sillä tiedän Seelan olevan herkkä liiallisille pakotteille enkä halua pilata sen ensimmäistä suoritusta vaatien täydellisyyttä. "Ensin opetellaan ja sitten vasta vaaditaan" vai miten se menikään :) Itse olin kovin tyytyväinen suoritukseen, Seelalla oli noinkin lyhyellä pätkällä huisin hienoja hoksaamisia. Muutamaan otteeseen kääntyili sivuttain (johtuen varmaan tuulensuunnasta), mutta kivasti piti nenän maassa koko ajan. Kerran ohjasin takaisin jäljelle ja loppuviimein jouduin jo hidastelemaan. Ihkaensimmäiseksi kerraksi varsin onnistunut suoritus.

Ensimmäisen jäljen onnistuessa päätettiin tehdä toinenkin suora, pituudeltaan ehkä noin parisenkymmentä metriä ja vanhentumisaika taas noin puoli tuntia. Tällä kertaa Seelaa sai jarrutella entistä enemmän ja rattaat alkoi pyörimään päässä entistä tiheämmin. Loppuviimein todettiin, että jälki olisi saanut olla huomattavasti pidempi. Parempi kuitenkin kai liian lyhyt kuin liian pitkä. Vaadittiin heti alusta alkaen maahanmenoa loppupalkalla, jotta saataisiin ilmaisua opeteltua jo näin vaivihkaa. Muu treeniporukka tuumasi lopuksi, että jos tuosta ei jälkikoiraa tule niin ei sitten kenestäkään...nyt sitten kai etsin oman paloni lajia kohtaan ;) Huomenna uudestaan!

Ylpeyden arvoinen

Sen lisäksi, että omistaja valmistui toukokuun lopulla liiketalouden ammattilaiseksi, ollaan ehditty puuhailla koirien kanssa vaikka ja mitä - kirjoitustauosta huolimatta.

Sunnuntaina 19.5. käytiin ensimmäisissä pentunäyttelyissä, jotka järjestettiin meidän (toivottavasti tulevan...) agilityseuran toimesta täällä Seinäjoella. Päivälle oli luvattu kunnon kaatosadetta, mutta mittari huipentelikin 30°C täysin pilvettömältä taivaalta koko päivän. Onneksi kuumuudesta stressaaminen jäi toissijaiseksi, kun saatiin paikanpäällä seuraa Noora-kasvattajasta ja Mainio-veljestä. Sisarukset tulivat juttuun erinomaisesti ja Seela olikin illan aivan poikki painihetkistä! Tuomarina kehässä toimi suomalainen Tarja Löfman. Seelan kehäkäyttäytyminen oli normaalia rauhallisempaa kuumuuden takia, mutta liikkeisiin olin ihan tyytyväinen. Seisominen taas meni miten meni enkä takajalkojen asentoakaan ruvennut sen enempää hiomaan (vaikka olis ehkä saanut...). Seela sai veljensä tavoin KP:n ja oli loppuviimein ROP-pentu kivalla ja todenmukaisella arvostelulla. Seuraavan kerran juostaankin sitten junioriluokassa.

"Erinomainen tyyppi, selvä sukupuolileima, hyvä purenta, oikeat pään linjat, vielä kevyt kallo-osa, hyvä pigmentti, tyypilliset rungon mittasuhteet, vielä kevyt rintakehä, samoin eturinta saa vielä täyttyä, hyvin kulmautunut edestä, niukemmin takaa, liikkuu erinomaisella sivuaskeleella, hyvä ylälinja ja häntä, esiintyy edukseen, takana kaksoiskannukset"

2.6. kävästiin Seelan kanssa Sari Heinosen saalispalkkauskurssilla, johon kuului alustukseksi pieni teoriaosuus sekä varsinainen koirakkojen leikityshetki pienryhmissä. Sarilta saa kyllä huimasti kivoja vinkkejä  jo pelkästään kuuntelemalla. Muutamia tärkeimpiä huomioita, lähinnä omaan käyttäytymiseen viitaten, ajattelin listailla ylös:

 - Koira leikkii, ei omistaja! Oon itse turhan aktiivinen leikkitilanteessa (yleinen ongelma kuulemma terrierien ohjaajajilla...). On muistettava jättää pois turhat "riepottelut" ja vetämiset. Leikittäjä on koiralle vaan hyvä vastus.

- Turhat lelun palautuskäskyt unholaan! Seela palauttaa lelut mun luokse automaattisesti, mutta silti mun tapana on "kutsua" sitä luokse -yleensä taputtamalla käsiäni pariin kertaan. Turhaa vahvistan pentua yhdistämään asiat toisiinsa. 

- Leikin lopettaminen on osa onnistunutta leikkimistä! Koira ei saa koskaan lopettaa eikä sitä saa koskaan pyytää lopettamaan leikkimistä kesken vetämisen. Koiran pitää jäädä haluamaan lelua, mutta ei sillä varjolla, että sitä yritetään hyppiä taskusta pois. Lelu saa siis jäädä hyvillä mielin maahan "kuolleena" ja se noudetaan vasta koiran poistuessa - ei siis mahollisimman nopeesti työnnetä treeniliivin taskuun.

Kurssi oli omasta mielestäni onnistunut puolin kuin toisin. Seelan kaytöksestä olin positiivisesti yllättynyt - ei ollut moksiskaan puolikaaressa istuvista katselijoista, leikki ahneesti vieraan ihmisen kanssa ja oli muutenkin hyvässä vireessä molemmilla leikkikerroilla. Sari tykästyi pentuun välittömästi ja lähes ällistyi sen toimintakyvystä ikä huomioonottaen. Tuumasi lopuksi, että noin hyvän hermorakenteen omaavalla briardilla pääsen vielä kuuhun asti - kun vaan muistan oppimaani tarpeeksi hyödyntää ja leikkityyliä vahvistaa. Tästä on siis hyvä jatkaa. Kiitokset seurasta ja videoista Wilmalle! Videoita katsellessa huomasin edellämainitut "ongelmat" selkeästi... Videointia saisi siis harrastaa huomattavasti useammin!

Paimentamassakin ollaan ehditty jo käymään. Koirakoulu Fiilis järjesti 8.6. kertaluontoisen paimennuksen sytyttelypäivän aloitteleville koirakoille. Lähdettiin matkaan vailla sen suurempia odotuksia, lähinnä kokeilumielessä. Oltiin vuorossa viimeisenä, joten saatiin katsella rauhassa muiden paimenten vauhdikasta menoa. Seela käyttäytyi täsmälleen niin kuin osasin odottaa. Tuli aitaukseen rohkeasti ja epäilemättä, mutta aluksi kierrellessä aitausta ympäri, kehitteli itselleen heinien syönnistä sijaistoimintoa jännitykselleen. Pää säpsähti ylös aina lampaiden liikkuessa, osittain ehkä uteliaisuuttaankin. Ensimmäinen kierros menikin lähinnä lampaisiin tutustuessa. Alkuepäröinnit ei kuitenkaan pitkään kestänyt vaan vaihtuivat pian totaaliseen hämmennyksen sekaiseen innostumiseen. Seela alkoi pikkuhiljaa tajuta jutun juonen -lampaathan liikkuu kun niitä takapuolelta ajaa takaa! Välillä ajatus meni turhankin överiksi ja Seela saattoi tarttua kiinni lampaisiin. Loppua kohden meno jonkun verran rauhottui ja käyttöön otetulla kepillä sain helposti puututtua vääränlaiseen toimintaan. Pienen jännitysväsymyksen alaisena keksi helpottaa tehtäväänsä hajottomalla lauma ja jahdata yhtä lammasta kerrallaan... pöhkö! Seela on (kuulemma) oikeen kehityskelponen tapaus eikä se selvästikään yritä lampaita "tappaa" niinkuin monet muut isommat paimenkoirarodut. Seelalla on hirmusen hyvä muisti tekemänsä suhteen, joten luulen sen olevan seuravalla paimennuskerralla taas astetta viisaampi ja rauhallisempi. Oli hauska kuitenkin nähdä tuolta paimennusviettiä löytyvän -vaikka onneksi arjessa moista ei pahemmin ilmene. Ehdottomasti kokeiltava toistekin.



Koirakavereitakin ollaan ehditty käydä moikkailemassa. Jokunen viikko sitten käytiin Lindan luona, jossa Seela sai painella menemään 5kk vanhan huskypennun kanssa. Seela ja Lumia tuli juttuun yllättävän hyvin - molemmilla on tuommonen hieman rajumpi tyyli leikkiä... Myöhemmin seuraksi tuli loput Lindan koiralaumasta. kolme aikuista huskya ja nuori belggari. Seelaa alkuun vähän hirvitti sitä isommat koirat, mutta loppuvaiheessa ei olisi enään halunnut autoon tulla vaan yritti sulautua muiden joukkoon päästäkseen sisälle :P Lisäksi pentu on vetänyt pienet rallit 13 viikkoisen holskupennun kanssa ja yrittänyt lätkiä tassulla 7kk ikäistä havannankoiraa - pienten koirien kanssa leikkiminen ei ehkä ihan oo hallussa. Lisäksi farmarimessuilla tuli vastaan 14 viikkonen musta briardipentu, jota Seelan oli pakko päästä moikkaamaan! Oli niin ihana nähdä muitakin rodunedustajia (ja vielä pentu), jota ei täälläpäin meinaa oikeen olla. Vaikka urospentu huipentelikin melkeen jo Seelan lukemissa, Seela rakastui toiseen oitis. Vaikka toista hirvittikin rajut leikit...

Ja tähän loppuun vielä kokotietoa. Seelalla korkeutta kotimittauksen mukaan siis 60cm ja painoa vaivaset 21kg... Oivan kokoinen ja kevyt agilitykaveri siis kyseessä!

Talo yhden verran hiljaisempi

Alkuvuosi tuntuu liukuvan eteenpäin ripakkaa tahtia ja monenmoista ollaan taas ehditty tekemään ja kokemaan kaikenkarvaisen lauman kanssa. Viime viikolla tuli pitkään odotettu viesti koskien toukokuun alkeishakukurssia. Me ollaan nyt sitten yksi kuudesta valitusta koirakosta, wuhuu! Parisen viikkoa vielä ja päästään ensimmäistä kertaa maastoon Lapualle.

Pääsiäisenä mulla oli hoidossa kaksi ihaninta bulldoggia, Kaisa ja Manu. 

Pakko jatkaa hehkuttamalla meidän toissaviikkoista mätsärireissua, joka kaikesta kylmyydestä ja pitkistä odotteluista huolimatta oli yllättävänkin onnistunut (liekö sitten tuon reissun syytä, että omistaja taisteli koko alkuviikon flunssan kourissa). Mätsärit oli siis toiset laatuaan ja tarkoitus oli lähteä hakemaan meille molemmille kehävarmuutta. Olin ennakko-ilmottautunut jo viikkoja sitten, jonka vuoksi oltiin heti alkupäässä kehäilemässä. Seela liikkui kivasti taas kerran ja seisomisessa oltiin selvästi kehitytty. Tuomari ei kauaa miettinyt ojentaessaan meille punaisen nauhan. Jouduttiin odottamaan vuoroamme nauhakehään noin kolmisen tuntia ja sillä välin pentu pääsi ottamaan päivätorkut auton lämmössä. Monet pennuista jätti leikin kesken kuullessaan pitkistä odotteluista, mutta itse aattelin tilanteen lähinnä hyvänä harjotuksena pennullekin. Illansuussa päästiin kehään muitten punaisten pentujen kanssa ja kaikki muut tuntui niin osaavilta ja valmiilta meidän Seelaan verrattuna. 10 koirakkoa otettiin jatkoon ja yhdeksännen valinnan jälkeen oli jalat jo melko maitohapoilla. Olin huiman yllättynyt, kun tuomari valitsi vielä meidät joukkoon. Se oli mun päässä jo melkonen saavutus siitä koirajoukosta. Neljä parasta sijoitettiin eikä Seela enään jaksanut seistä mitenkään kehuttavasti. Sitten tuli kuitenkin se pentujen parhaan valinta... Tuomari otti pari askelta meihin päin, ojensi kätensä ja kehui meidän olevan pentujen paras koirakko! Olin melkeen hyppiä onnesta, kun tuomari paijaili Seelaa ja kehui sen liikkeitä tajuttoman upeiksi. Suoraan siitä jatkettiin Best In Show -kehään, jossa väsynyt pentu joutui juosta vielä muutaman lisäkierroksen. Meidät sijoitettiin loppuviimein kolmanneksi (neljän joukosta). Päivän tulos siis pentujen PUN1 & BIS3. Koiria oli mätsäreissä huimat 183! Palkinnoksi saatiin jättimäisen pokaalin ja kahden ruusukkeen lisäksi 15kg koiranruokasäkki (Jeppe Kana & Riisi), koiranherkkuja, maitohappobakteereita (+ jotain toista täydennysrehua), pyyhe, Subway-lahjakortti sekä ilmaiseen rokotukseen ja terveystarkastukseen oikeuttava lahjakortti Mai-Vet eläinklinikalle. Kyllä uni maittoi pennulle saavutusten päätteeksi.

Koirakoulu Fiiliksen pentukurssikin on nyt saatu päätökseen. Kurssista oli meille hirvittävän paljon hyötyä varsinkin tuon kontaktin trenaamisen suhteen. Loppuvaiheessa kurssia otettiin paljon erilaisia häiriötreenejä kuten luoksetuloja muiden koirakoiden muodostaman kujan keskellä, paikallaoloa ja pujottelua muitten pentujen välissä. Seela joutui tietenkin myös itse olla  paikallaan muiden koirien juostessa ohi, mutta ei tuntunut moisesta välittävän. Yhdellä kurssikerralla pennut saivat leikkiä keskenään ja Seelan parhaaksi painikaveriksi muodostui mäyräkoira -Fanni. Parivaljakko ei olisi millään halunnut erota toisistaan tunnin päätteeksi. Viimeisen kerran kunniaksi saatiin kokeilla myös agilityputkea (pari kertaa käyty jo hallilla treenaamassa...) ja Seela paineli sen läpi kerta toisensa jälkeen mahoton vauhti päällä. Mutkaputkikin oli aivan huippu. Pessimistisenä (vaiko sittenkin realististisuutta?) en oo asettanut sen suurempia tavoitteita agilityn suhteen, jos luustokuvat tai terveys yleensäkään ei oo kohdillaan. Seela kuitenkin rakastaa agilityhallilla kirmailua yli kaiken ja siitä saisi varmasti oivan agilitykoiran tulevaisuudessa jos tuon innon ja vauhdin säilyttää.

Seela pääsi järkyttämään lenkkiseuraansa pääsiäisenä käymällä pienellä uintireissulla. Käytiin lenkkeilemässä ensimmäistä kertaa Kyrkösjärven reunamilla ja pentu sai sitten painella vapaana menemään. Ei kauaakaan, kun Seela noteerasi kivellä  istuvan harakan ja paineli perään. Juoksi sitten suoraan järveen! Eikä auttanut huutelut. Siellä se oli vedessä. Oltiin aikalailla valmiita lähtemään veteen perään, mutta hetken räpiköinnin jälkeen uiskenteli omatoimisesti takasin. Mä lähinnä pelkäsin sitä, että Seela menee jonkinnäköseen shokkiin veteen joutuessaan ihan pelkästään jo kylmyydenkin takia. Vesi oli onneksi normaalia matalammalla, mutta silti niin korkeella, ettei Seelan jalat osunut maahan. Rannalle takasin tullessaan oli niin onnessaan, että meinas lähtee uudestaan! Tämä briardi ei näytä vettä(kään) kammoksuvan. Meidän arjesta ei tunnu vauhti ja vaaralliset tilanteet puuttuvan.

Ilmotin viimehetkellä itseni kuuntelijaksi lauantaina järjestettävää tottelevaisuus-seminaariin Jyväskylään. Seela lähtee mukaan ja pääsee treffaamaan paria turrisisarustaan reissun yhteydessä. Katotaan mitä tuumaavat toisistaan.

Parin viikon ajan talo on tuntunut yllättävänkin hiljaiselta. Enään ei ole ketään, jonka kanssa väitellä hyvästä musiikista. Ketään kenen kanssa keskustella vihellellen. Tai ketään, joka silminnähden riemastuu huomatessaan jo kaukaa saapuvan salaatinlehden. Pienen siivekkään ja sinisen sydän löi pari viikkoa sitten viimeisen kerran ja Elli nauttii nyt olostaan hyvillä salaattimailla ystävänsä Kallen kanssa. Sani oli murheissaan nähtyään kaverinsa elottomana. Pelastihan tuo urhea luppakorva aikoinaan linnut kissan kynsistä. Vaikka häkki on jo siivottu, joka kerta siitä ohi kulkiessani kuulen mielessäni ne peilin kellot, joita Elli aina rakasti heiluttaa. Nyt on häkki kuitenkin lopullisesti hiljentynyt. Lähes yhdeksän vuotta kului aivan liian nopeasti, sillä muistan tarkalleen sen päivän, kun linnut meille saapui ja lähdin kertomaan kavereilleni  ilosanomaa uusista tulokkaista. Kyseinen päivä oli myös Sanin syntymäpäivä.

KIITOS

♥ Elli 5.8.2004-27.3.2013 ♥

Sitkeä sydän

Koulupäivät vetelee viimesiään ja (ah niin ihanan) opparin raakaversion sain palautettua perjantaina. Tästä helpottuneena ehdin kirjoitella vihdoinkin blogin puolelle ja voidaan Seelan kanssa harrastaa ilman turhaa koulustressiä takaraivossa. Pennulla on ikääkin kertyntyt jo reilut 5 kuukautta. 

Sunnuntaina, tammikuun 13.päivä tammikuuta, ajeltiin kohti Längelmäkeä Tosselin kasvattitapaamiseen. Sain houkuteltua kaverin matkaseuraksi ja lähes kolmituntinen ajomatka sujuikin loppujen lopuksi melko sukkelaan. Löydettiin jopa perille hyvissä ajoin! Jouduttiin tosin hyödyntämään paikkakuntalaista koiranulkoiluttajaa oikean reitin löytämiseksi... Seela malttoi nukkua koko matkan ja perillä riittikin virtaa aivan kotiinlähtöön asti (tuon kanssa on vaan niin helppo matkustella, kun osaa rentoutua autossa välittömästi). Paikkanahan oli siis Länkipohjan Kana-areena. Paikka oli kivan oloinen ja mukavassa ympäristössä. Seelakaan ei pistänyt pahakseen ollessaan ensimmäistä kertaa halliolosuhteissa isomman koirajoukon seassa. Paikalla oli yhtä lukuunottamatta kaikki pentuesisarukset eli Dalton, Eikka, Mainio, Miina (ja Seela). Vain Kiukku jäi joukosta uupumaan. Seelan osalta päivä sujui mainiosti. Pennut saivat alkuunsa leikkiä keskenään ja hieman myöhemmin hallille saapui muutamia vanhempia kasvatteja. Seelalla oli vähän semmonen "tahallani ärsytän" -päivä menossa ja veljien kanssa väänsi menemään pitkin päivää. Katseltiin välillä, kun isot ja osaavat briardit treenaili jokainen jotain vuorollaan ja kokeiltiin itsekin muutamia "tokoliikkeitä", kun oli kerrankin pätevää porukkaa hyödynnettävänä. Kiitos siis vinkeistä! Kokeiltiin pariin otteeseen agiputkea eikä Seela ollut moisesta moksiskaan. Muitten menoja katsellessa pentu äänteli välillä niin, ettei epäselväksi jäänyt kuka sinne agilitykentälle oliskaan halunnut. Tosi kiva päivä oli Längelmäellä nähden Seelan sisaruksia ja tutustuen enemmän briardimaailmaan! Saatiin nähdä Mainio-veljeä vielä toistamiseenkin, kun Noora poikkesi Seinäjoella tammikuun loppupuolella. Kiitos Noora, että jaksoit tänne asti ajella yhden ruokasäkin takia! :) Seela oli ihan poikki leikkihetkestä ja niin onnellinen tuttuja naamoja nähdessään. Sanillakin oli kerrakseen ihmeteltävää, kun briardimäärä oli pihalla tuplaantunut...



Tammikuun viimesellä viikolla pääsi molemmat koirat rokotuksille. Seela oli eläinlääkärin jälleennäkemisestä niin innoissaan, että päästi ilopissatkin alleen.  Tuota ns. ilopissailua tapahtuu aina silloi tällöin, nykyään jo huomattavasti harvemmin. Yleensä jätän pennun kokonaan huomioimatta kotiin tullessani ja samalla oven avauksella lähdetään ulos. Öisin Seela osaa pidätellä hienosti eikä enää viikkoihin oo vahinkoja sattunut yön aikana. Kahdeksan tunnin työ(ssäoppimis)päivä tuntuu kuitenkin olevan vielä liian pitkä pidätellä. Toki pari poikkeuskertaakin on jopa ollut! Mutta siis.... Seela sai tehosterokotuksensa ja käyttäytyi taas niin mallikelpoisesti, vaikka pöydälle joutuikin. Sani oli päinvastoin kauhusta jäykkänä jo eläinklinikan pihassa eikä suostunut sisälle tulemaan kantamatta. Onhan se tuolla joutunut liian tiheään tahtiin ramppamaankin. :( Sanin kohdalla on aina olemassa pieni (lue valtava) jännitys päällä ihan jo pelkästään ylipainosta johtuen. Eläinlääkärin mukaan hampaat olivat kuitenkin paremmassa kunnossa, mitä pitkiin aikoihin ja sydän kuulosti hyvinkin terveeltä. Kyllä meidän Sannilla on vaan sitkeä sydän!

10.päivä Helmikuuta lähdettiin käymään Kauhajoella pentumätsäreiden merkeissä. Matkaan lähdettiin lähinnä sosiaalistamistarkoituksissa, mutta en voinut olla ilmoittamatta meitä kehään. Edellisenä päivänä käytiin hallilla harjottelemassa näyttelymenoa kaverin käpälöimänä. Touhu tuntui menevän pelleilyksi ja olin varma, että sama touhu jatkuu vielä seuraavana päivänä. Kehä oli keskellä hallia ja ympärillä siis suuri joukko koiria omistajineen. Eihän pieni pentu tuommosessa tilanteessa kykenisi millään edes keskittymään...vai pystyisköhän sittenkin? Jouduttiin odottelemaan vuoroamme melko pitkään ollen toiseksi viimeisessä parissa. Seela oli saanut tunnin verran rauhottua ja katsella muitten koirien menoa. Taisi olla ainoita pentuja, jotka pisti pitkäkseen odotellessaan. Kehään päästessä pentu olikin aivan korva tarkkana eikä vilkuillut lainkaan kehän laitamilla haukkuvia pentukoiria. Juostiin alkuun kehä kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari tuli pentua moikkaamaan ja käpälöimään. Ja, mitä ihmettä... Seela antoi tuomarin käpälöidä itseään ihan vapaasti ja hampaiden näyttäminenkin sujui kun kokeneelta konkarilta! Hetken paikallaolon jälkeen kierrettiin kehä ympäri ja olin hirmu tyytyväinen pennun ottamaan kontaktiin. Tuomari taas oli toista mieltä liiankin intensiivisesta kontaktista ja käski vetää toisenkin kierroksen jättäen namit täysin pois. Oli nameja tai ei, pentu keskitty täysin muhun. Saatiin kovasti kehuja sulavista ja kauniista liikkeistä. Kyllähän tuon kanssa saa mennä jo melkosta vauhtia, jotta askeleista sais vaivattoman näköiset. Seisomispuoli taas oli siinä vaiheessa ehdottomasti työn alla, enkä vaatinutkaan täydellistä asettautumista ja palkkaus oli melko tiheätahtista. Meni kuitenkin omasta mielestäni todella kivasti. Tuomari antoi meille punaisen eli ns. paremman nauhan. Nauhakehästä pudottiin melko vikkelään, kuten jo ennalta oli arvattavissa. Kehän jälkeen pentu olisi kovasti ollut leikkimässä vieressä odotelleen chihuahuan kanssa. Aluksi Seela tuijotti toista niin hölmistyneenä (kaveri tais painaa yhtä paljon, kun Seelan tassu), mutta olis ollut innoissaan leikkiin pyytämässä. Chihulta ei kuitenkaa tullut vastakaikua. Päivältä tavoiteltiin hauskaa yhdessäoloa ja kerättiin kivoja kokemuksia molemmin puolin. Ainakin pentu oli kotiin tullessaan väsynyt ja onnellinen. 6. huhtikuuta olisi tiedossa seuraavat mätsärit upouudessa Lakeuden Koiraurheilukeskuksessa. Hyvä vaan käydä harjottelemassa ennen tulevaa pentunäyttelyä, jonne erehdyin ilmoitusta pistämään viime viikolla. Seela pääsee siis korkkaamaan näyttelyuransa Seinäjoella 19. toukokuuta. 

Parisen viikkoa sitten alkoi meidän pentukurssi Koirakoulu Fiiliksellä! Ryhmissä on yhteensä kuusi koirakkoa ja meidän kurssikavereista löytyy valkoinenpaimenkoira, mäyräkoira, schapendoes, westie ja bordercollie. Aloteltiin kurssia ihan vaan treenailemalla kontaktia ja palkattiin aina silmiin katsomisesta. Jossain vaiheessa saatiin käyttöömme kosketuslepit. Seela ymmärsi kosketuskepin idean tosi nopeasti ja vaihdettiin myöhemmässä vaiheessa keppi omaan käteen. Fiksuna pentuna ei tarvinut montaa toistoa asian sisäistämiseen. Harjoiteltiin myös luoksetuloja, jotka kyllä ainakin tällä hetkellä on Seelan vahvuus. Otettiin ensiksi aivan lyhyillä matkoilla ja lopuksi noin kymmenen metrin välimatkalla. Hirveen ylpeä oon tuosta Seelan luoksetulosta, kun lenkeillä riittää yleensä pelkkä vihellys ja "Tänne" niin johan painellaan kovaa vauhtia takasinpäin! Viime viikolla sitten olikin toinen kurssikerta ja itteä aivan hävettää, kuinka epäonnistunut kerta meillä oli välineistön ja siitä johtuneen ärsytyksen takia! Aivan alussa Seela riuhtas hihnassa niin, että panta ratkes ja pentu pääsi irti. Jouduin virittelemään meidän monitoimihihnasta pantaosan, mutta eipä nuo pistolukotkaan jäätyneenä paljoa pidätellyt. Hyvä puoli on siinä, ettei tuo mun luota mihinkään lähde vaikka irti pääseekin. Äääähhh! Tästä lähtien varaudun kahdella pannalla. No, mutta kuitenkin... Treenailtiin taas paljon kontaktia, joka on meille ihan hyvä. Tehtiin aluksi kaheksikkoa tolppien välissä ja Seelan oli pakko joka kierroksella käydä ne tolpat tökkäämässä kumoon. Muuten meni ihan kelvollisesti. Aloiteltiin myös harjoittelemaan temppua, jossa koiran tulisi kiertäen tulla istumaan jalkoväliin. Näissä tempuissa Seela on melko pro ja voisin itekkin alkaa käyttää enemmän luovuutta temppuilun suhteen! Kurssi saadaan päätökseen huhtikuun aikana ja toukokuulle oonkin laittanut hakemusta alkeishakuryhmään. Oon kysellyt moisesta kurssista jo samana viikonloppuna, kun pentu meidän taloon asteli (ihan vaan senkin takia, kun muistelin niitä kahden vuoden alkeiskurssijonoja agilityyn). Nyt vaan peukut pystyssä, että meidät kurssille otettais mukaan. Ja jos meissä on havaittavissa minkäänlaista potentiaalia, tullaan varmasti jatkamaan alkeita pidemmällekin. Sopivia (alkeis)tokokursseja ei ainakaan tällä hetkellä ole löytynyt, mutta eiköhän niitäkin julkaista kevään tullen.

Ollaan nähty myös lampaita pariin otteeseen alkuvuoden aikana. En tiedä oliko Seelan mielestä lampaat vai heinäkasassa pomppiminen kivempaa...? Aluksi ei innokkuudeltaan edes huomannut lampaita, mutta jäykistyi loppujenlopuksi paikoilleen, haukahti kerran ja katsoi mun päälle. Toista selvästi jänskätti moiset pörrökasat. Naapuristossahan noita asustelee, joten päästään aina silloin tällöin kattelemaan. Ehkä me joskus ihan paimennustakin uskalletaan lähteä kokeilemaan.

Alkuvuoteen mahtuu siis kaikki tämä ja vähän muutakin (vaikkei me aina niin ahkeria olla oltukaan). Päivitystahti tästä piristyköön! 

Hankihirmu sukanmussuttaja

Ylläolevat kuvat ottanut © Taija Linna http://www.setteri.com/

 

Heti ensimmäisenä aloitettava huokailemalla, kuinka lemmikkien omistaminen voikaan välillä olla niin raskasta hommaa... Toissaviikon torstaina Seelalla oli ensimmäiset 12-viikkosrokotukset, jonka yhteydessä tuli pohdittua syitä monenlaiseen muuhun ongelmaan yhdessä eläinlääkärin kanssa. Meidän undulaatti-Ellin löysin häkinpohjalta puolikuolleena haukkomassa henkeään itsenäisyyspäivänä. Vaikka hyvin huonolta asiat siinä tilanteessa vaikuttikin,  orrellaan tuo pieni sininen vielä visertää ja toipui tapahtuneesta yön yli levättyään. Liekö jonkinnäköinen halvaus tai hetkittäinen tasapainohäiriö? Noin pientä eläintä kuitenkaan turha lähteä sen kummemmin tutkimaan. Jouluiltana taas henkeään haukkoi meidän cavaliervanhus Sani. Hengitti pitkän yön niin raskaasti tuskaillen asentojensa kanssa eikä itse auttanut lähinnä kuin tarkkailla tilannetta. Aamulla ei ruokakaan maittanut (tästä viimeistään huomaa ettei kaikki ole kohdallaan...). Maha ei tuntunut olevan erityisen kovana eikä arkana, mutta Sani yskähti pienestäkin painalluksesta. Käytiin siinä sitten pihalla ja kovien ponnistelujen jälkeen ulosteet oli aivan kivikovia. Hetken ulkoilun jälkeen palattiin sisälle ja tuohan riensi suoraa tietä tyhjentämän ruokakuppinsa. Todennäköisesti siis kivuliasta ummetusta, joka paineistanut palleaa, joka taas aiheuttanut yskimisen. Yöllisinä tunteina tuli pohdittua mahdollisuuksia sydänsairauteen (viime vuonna sydän tutkittu kuitenkin terveeksi), kasvaimiin jne. Koskaanhan eivät nekään poissuljettuja vaihtoehtoja ole. Toki saattaisi olla mahdollista, että pentu innokkaana käynyt Sania mahaan tökkäsemässä ja siitä syntynyt jotain haittaa vatsanseudulle, kylkiluihin jne. Hyvin epätodennäköistä, mutta mahdollista. Seelan osalta eläinlääkärireissu meni kuitenkin erittäin hyvin eikä pentu piikkiäkään huomannut herkkujensa lomassa. Seela todettiin terveeksi ja iloiseksi pennuksi, joka kasvaa tasaista vauhtia ollen sopusuhtaisessa kunnossa. Viime viikolla punnitessa painoa oli kertynyt jo 10,1kg ja säkäkorkeus (epämääräsesti mitattuna) noin 42 cm. Kasvaa se niin hurjan nopeeta! Josko uudempia mittaustuloksia saisin otettua vaikka huomenissa. Rokotusta edeltävänä viikkona annettu matolääke sai pennun vatsan sekaisin, mutta hoitui välittömästi Promax-kuurin myötä. Kokeilen tuota Drontalia parin viikon päästä uudestaan ja katsotaan reagoiko pentu siihen vielä toistamiseen. Mistään ruoka-aineista ei kuitenkaan ole havaittavissa herkkyyttä. On se onni omistaa kaksi ahnetta koiraa! 

Töissä mukana ollessaan Seela on nähnyt ja tottunut monenmoiseen. Pentu on saanut rapsutuksia niin lapsilta, miehiltä, naisilta, hattu -kuin silmälasipäisiltä, ihmiset ovat pitäneet sitä sylissä ja se on tavannut hyvinkin erityyppisiä koiria. Ollaan käyty kylässä monenlaisissa paikoissa, käyty seikkailemassa kauppakeskuksessa, autoiltu paljon jne. Mielelläni veisin pentua enemmän erityyppisiin maastoihin. (=täälläpäin lähinnä peltoja....). Hyviä koirakavereita ollaan kerätty muutama ja viimeksi tänään Seela sai painella menemään iki-ihanan irlanninsetteriherran kanssa, kun Taija suostui meidän kanssa Kyrkösjärvelle lähtemään. Rolle osasi toimia pennun kanssa niin hienosti, että normaalisti näykkivä pikkubriardi tunsi saavansa huomiota osakseen eikä tainnut kertaakaan lähestyä kaveriaan suu ammollaan. Pentu on kuluneen reilu kuukauden aikana hurmannut kaikki näkemänsä ihmiset ja tämmönen tuore briardisti on kyllä päässyt testaamaan rotutietämystään erilaisten kysymysten saattelemana. Seela on tunnistettu muun muassa venhäterrieriksi, leonberginkoiraksi, afgaaninvinttikoiraksi ja irlanninsusikoiraksi:D Toistaseksi ei oo kukaan uskaltanut veikata oikein...

Nyt alkuvuodesta/keväämmällä toivotaan pääsevämme jonkinnäköselle pentutokokurssille sekä mahdollisesti järjestettävälle alkeishakukurssille. Agilitya "alotellaan" varmaan ensi kuun puolella halliolosuhteissa rokotusten ollessa kunnossa. Vaikka kurssille ei päästäkään vielä pitkään aikaan, on onneksi olemassa ihania tuttuja, jotka on meitä auttamassa harrastuksen alkuun. Lähipäivinä olen pohdiskellut, josko uskaltaisin pennun ilmottaa Tampereen näyttelyihin toukokuun alkuun. Pentuluokan alaikäraja umpeutuisi juuri edellisenä päivänä eikä Tampere olisi matkanakaan paha. Mielenkiinnosta kävisin tuon kanssa pentukehässäkin (nyt kun siihen olis ensimmäistä kertaa mahollisuus). Saas nähdä. Kiinnostus näyttelyihin ei ole (ainakaan tällä hetkellä) mikään valtava, mutta haluaisin ehdottomasti kuulla ja saada palautetta mitä tuosta ajan myötä kehittyy. Rauniokoirana Seela olisi varmasti ihan omiaan. Ei epäröi oikeestaan minkäänlaisia ympäristöjä (liukkaat alustat, pimeät ja ahtaat paikat...). Päinvastoin tuntuu, että pentu janoaa vastaavanlaisia tilanteita ja haasteita. Sani taas selvästi aristelee korkeita paikkoja ja ylittää sillatkin tasaisen hitaasti kommandotekniikalla. Meillä on kuitenkin vielä kauan aikaa löytää yhteiset harrastuksemme!

Huomenna suunnataan pentutapaamiseen Längelmäelle ja innolla jo odotellaan muitten sisarusten ja rotutovereiden näkemistä!