Valokuvauksellista

Törnävän saari, lempparipallo, ilta-aurinko ja kamera - niistä oli meidän iltalenkki tehty. Tässä teille lukijoille jaettuna lempparikuvat - ei mulla muuta :)

2-vuotias!

Seela täytti sisaruksineen 2-vuotta! Uskomatonta kuinka nopeasti aika kuluu. Kovinkaan aikuisia meillä ei kuitenkaan tunnuta olevan vaan sama pentumainen olemus ja hössötys kuuluu osaksi arkipäivää - ja hyvä niin. Turkki on kovin vaalea edelleen, mutta karvanmäärä omaan makuun juuri sopiva. Pidän erityisesti Seelan sievästä ja kevyestä olemuksesta, sillä etenkin agilityssa se on oikein näppärä tapaus. Ja aika valloittava tyyppi luonteensakin puolesta.

Selailin joku aika sitten Suurta koirakirjaa, jossa oli briardin rotuesittely aika Seelan näköinen.

"Kumppanikseen se valitsee vain yhden henkilön. Sen käyttäytymiselle on ominaista rajaton kärsivällisyys. Sen kannattaa antaa toimia myös omatoimisesti, sillä se on hyvin aloitekykyinen ja herkästi oivaltava. Se kieltäytyy työstä, jos sitä ryhdytään auttamaan, koska siten osoitetaan ettei sen kykyihin luoteta. Se ei siedä epäoikeudenmukaisia rangaistuksia, vaan näyttää loukkaantumisensa ja käyttäytyy syyllistä kohtaan välinpitämättömästi. Se tajuaa oman asemansa ja osaa myös ilmaista sen. Se tajuaa, milloin on otollinen hetki tehdä jokin jekku ja on hyvin tyytyväinen saadessaan ihmiset nauramaan. Lyhyesti sanottuna briardilla on ainakin kuusi hyvää ominaisuutta; kiintymys, herkkyys, arvokkuus, huumorintaju, älykkyys ja muisti."

Briardien aksapäivä!

Sunnuntaina oltiin Jyväskylässä kera 14 muun briardin (Eikka, Kipinä, Zelda, Sinko, Naava, Jumpe, Peippo, Tälli, Lotta, Lelu, Surri, Helmi, Alma & Pepe). Sinne meille oli järkkäilty yhteinen agilitypäivä Julia Kärnän opetuksessa, koirakeskus Haukkuvaarassa. Ja koulutukseen oli ilmottautunutkin monenmoista aksakaveria nelikuisesta pennusta kokeneisiin kolmosluokkalaisiin. Paljon erilaista oppia tuli siis ihan vain muitakin katsellessa. Monet ohjaajista olivat itselle uusia kasvoja, vaikka näin netin välityksellä lähes kaikki tunsikin. Menossa mukana oli myös Seelan Eikka-veli.

Halli oli oikein kiva, "tiivistunnelmainen" omaamme verrattuna. Julialla oli kyllä paljon hyviä ajatuksia ja operantti tyylinsä sopi ainakin tämmöselle herkälle oivaltajakoiralle. Ensimmäistä kertaa kouluttajakin tuntui saaneen Seelasta aika realistisen kuvan. Monesti sitä nimittäin ollaan pidetty "aika kovana", vaikka todellisuudessa on hyvinkin pehmeä - ainakin omille virheilleni. Se haluaa vain kovasti tehdä parhaansa asiassa kuin asiassa.

Tämän tekstin kuvista kiitos Harrille!

Leikkelin edellisenä iltana Seelan kynsiä ja seuraavana aamuna olikin yksi auennut. Se ei onneksi enää vuotanut perille tullessa, mutta vuoroaan odotellessa Seela oli taas järsinyt sen auki. Ei se onneksi ulkoisesti ihmeempiä siitä välittänyt, mutta radalla selvästi oli varovaisempi ja hitaampi. Oma moka tietysti. Tehtiiin Julian kanssa kaksi kierrosta, josta ensimmäinen meni lähes kokonaan renkaan parissa. Tuo esteistä Seelalle varmasti haastavin, jonka kanssa oltiin jo hyvälle mallille päästy. Harjoiteltiin irtorenkaalla meille ihan uudella tavalla niin, että Seela joutuu hakemaan renkaan ennen kuin saa palkan, vaikka palkka olisikin siihen nähden suorimmassa linjassa. Aika nopeasti Seela asian hoksasi ja treeni rupesi tuottamaan tulosta. Ehkä me jatketaan vieläkin irtorenkaan parissa hahmottamista ja esteen hakemista. Valmishan se ei selvästikään ole.

Toisella kierroksella tehtiin ratapätkää ja Seela oli ihan erilainen kuin koskaan ennen - tuon jalan sitä oli pakko vaivata. Takaakiertoja se ei ajatellutkaan hyppäävänsä, vaikkei niissä ole koskaan ollut mitään ongelmaa (paitsi se etten mä oikeesti osaa niitä ohjata...). Ja ihan oikeesti, mä jouduin sitä putkessakin kannustamaan?! Se ei ollut kyllä yhtään oma itsensä, vaikkei muitten silmään ehkä niin pahalta näyttänytkään. Ja tietenkin itse otin tilanteesta valtavasti paineita ja Seelan itsetunto alkoi hiljalleen romahtamaan. Juu, ei mikään meidän päivä kyllä :D Kuvissa se kuitenkin näyttää ihan juoksevan, vaikka omasta mielestä meno oli hitaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Harmi, koska tuo rata olisi ollut varmasti sen mieleen. Enkä viitsinyt sitä määräänsä enempää riepottaa lelupalkalla, joten joutui tyytymään pelkkiin nakinpaloihin. Ja sekös vasta kurjaa olikin.

Mutta paljon uusia ideoita ja ajatuksia jäi matkaan. Ja nyt olen mm. entistä varmempi, että lähdetään opettelemaan vähintään A-esteelle juoksukontaktit. Näin isoa ja vauhdikasta aksakaveria, kun on turha rasittaa kontaktille pysäyttelemällä. Joten... jos jollain on omakohtaisia kokemuksia a-esteen kontaktien opettamisesta boxin/laatikkomenetelmän avulla niin otan mielelläni niin hyviä kuin huonoja puolia vastaan!

Seuraava treeni saa olla kyllä huisin helppo ja hauska tämänkertaisen epäonnen vuoksi. Ensi kuulle ajattelinkin ottaa omatoimitreenioikeuden ja kaverin kanssa suunniteltiin, että käytäisiin kerta viikkoon ottamassa lyhyesti hyppytekniikkaa ja toisena päivänä jotain ohjaustekniikkaan/estesuorittamiseen liityvää, ja torstaisin sitten tottakai meillä on omat ratatreenit. Ratatreeneissä ei kuitenkaan määräänsä enempää voi yksittäisiä juttuja hinkata.


Kiitos taas mukavasti briardipäivästä kaikille osallisille, uusille ja vanhoille tuttavuuksille! :)

Möllien rata näytti kutakuinkin tältä.

Namimasuhippo ja muita palkintoja...

Viikonloppu vietettiin pitkästä aikaa Ähtärissä. Seela pääsi näkemään "serkkukoiriaan" ja rakastamaan muorilassa asustelevan Hessun piloille. Lauantai-aamusta käytiin tekemässä myös onnistunut esineruututreeni lähimetsässä ja muisteltiin pitkästä aikaa tottisjuttuja.

Sunnuntaiaamuna heräiltiin jo aikasemmin, jotta ehdittiin hyvissä ajoin takaisin Seinäjoelle. Ei olla koko vuonna ehditty yhteenkään mätsäriin ja nyt kesälomani viimeisenä päivänä meillä oli vihdoin siihen mahdollisuus. Vähän ennen kotiinpääsyä sain kuitenkin puhelun, että olin unohtanut kotiavaimeni sille tielle. Autossa oli onneksi mukana treenilaukku, josta pikaisen tutkailun jälkeen sain kasattua kamalimman näyttelysetin ikinä - hieman jo kulahtanut leveä Hurtta-panta sekä metrinen tottishihna. Rokotusasiatkin sain onneksi hoidettua ilman lukkojen takana ollutta todistusta. Seela oli kehässä heti ensimmäisessä parissa. Se käyttäytyi tosi nätisti tuomarin käsittelyssä (ei tainnut etupää nousta kertaakaan ylös!). Liikkeet sain nyt myös kauniisti esille ja sain olla tyytyväinen. Seelahan tuppaa näyttelytilanteissa helposti "ahdistumaan", enkä vain keksi mistä se johtuu - sillä omalla olemuksella ja sanoilla yritän sitä aina parhaani tsempata. Ja ryhmäkehät onkin yleensä hankalampia. Tällä kertaa kuitenkin Seela edusti todella hienosti, liikkui kauniisti ja seisoi keskittyneesti. Meidät valittiinkin siten isosta joukosta ensimmäisenä jatkoon. Eikä kauaakaan, kun koko joukko sijoiteltiin ja tukkakoira valittiin ensimmäiseksi! Tuloksena siis SIN1. Voitettiin mm. ruokapussi ja muita HHC:n sponsoroimia herkkuja. Ja Seela tottakai ansaitsi uuden namimasuhippo - lelun, joka oli otettava käyttöön samantien. 

Meitä kävi mätsäripaikalla moikkaamassa eräs entinen briardiomistaja. Kaksi vuotta sitten oli kuulemma joutunut luopumaan omasta mustastaan, kunnioitettavassa 15 vuoden iässä. Pienen koiranetin tutkiskelun jälkeen kyseessä taisi olla joku R-pennuista yhdistelmästä Bitjuus Piscara & Kannusjalan Aadolf (-97). Ja nyt oli oma koirakuumeensa valtava.

Hulvattoman totinen kaveri tämä Seela ♥


Seelan kanssa on oikeesti niin kiva aksailla! Se on aina niin reippaana ja tosissaan. Yksittäisiä esteitä ollaan treenattu paljon erikseen ja hyvältä näyttää. Viime aikoina erityisesti rengas ja puomi on joutuneet syynättäväksi ja se on tuottanut selvää tulosta. Puomilla Seela sai kouluttajalta kehuja silminnähden parantuneesta kehonhallinnasta. Keppienkin kanssa täytyisi lähteä rohkeasti etenemään. Keinuharjoitukset ollaan myös aloitettu ja ovat menneet paljon paremmin, mitä osasinkaan kuvitella. Viimeisissä ohjatuissa muisteltiin alkuun pari toistoa niin, että meillä oli pehmuste ja maksipöytä alla (eli pudotusta ei paljoa tullut). Ne sujui kuitenkin niin mallikkaasti, että vaihdettiin tilalle minipöytä - ensimmäiset toistot kouluttaja oli tukemassa ja hiljalleen lisättiin vaikeustasoa. Pistettiin toinen nakinpala ihan keinun päähän ja toinen "alastulo-osuudelle" niin, että Seela tosissaan oppisi itse painamaan keinun alas. Vähän sitä jännitti, mutta toisaalta oikein kyttäsi keinulle pääsyä. Pidemmät ja haastavammatkin radat sujuvat hienosti.

Yhdet hyppy-putkiluokka epiksetkin käytiin kokeilemassa keskiviikkona Kauhajoella. Nollaradanhan Seela teki ja ainoana maksiluokan osallistujana pääsi ykköspallille. Radalla "haastavin" taisi olla tuo kahden ensimmäisen hypyn kulma toisiinsa. Muutoin meno oli pelkkää suoraa. Ihan liikaa TAAS jännityksissäni etenin putkille asti, kun Seelan olisin voinut ihan turvallisesti lähettää vaikka jo heti ykkösputkesta eteenpäin. Nämä supermöllit on Seelalle tosi helppoja, mutta koska kontaktit ei ole vielä kunnossa niin en niitä viitsi lähteä mölliluokkaankaan sössimään. Ulkokentällä me ei olla koskaan treenattu (paitsi pentuaksa puolivuosikkaana), joten uudet esteet ja erilaiset kentät tulee tarpeen. Ihan nopeimmillaan Seela ei ollut, mutta sai itsestään jo aika paljon kulutettua ennen rataa. Kuten palkintojenjakaja sille tuumasi "sulla on näköjään melko kevyt etupää" viittaamalla Seelan pomppuloikkiin :D

'

Tässä on sitä jotain... :D

Kokeenomaiset 1/2014

Meidän tokoseura järjestää joka kuukausi koetreenit eli mahdollisimman kokeenomaiset treenit kehänauhoineen ja liikkurien kera. Koetreeneissä voi mielensä mukaan esimerkiksi käydä pennun kanssa tekemässä kokeenomaisen kehääntulon, harjoitella palkattomuutta liikkeiden välissä tai suorittaa vaikka koko koekaavion läpi. Seelan kanssa päästiin kyseisiin treeneihin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Osallistuttiin alokkaiden paikkamakuuseen sekä yksilöliikkeiksi olin valinnut liikkeestä maahanmenon sekä luoksetulon. 

Luoksepäästävyys oli järkyttävän hieno - mitä nyt loppuun antoi liikkurille tassua. Koko paikkamakuukin meni yli odotusten; Seela makasi hyvässä asennossa ja pysyi varmana paikallaan. Maahanmenoon vaati kaksoiskäskyn kuten tilanteessa arvasinkin (se alkoi juuri ennen käskyä koomailemaan kehän ulkopuolella seissyttä miestä...). Paikkamakuu on aina ollut sille aika helppo juttu. Videolta tosin huomasin, että annan maahanmenolle aika voimakkaan vartaloavun, johon on jatkossa syytä kiinnittää huomiota. Pientä pälyilyä oli pariminuuttisen aikana havaittavissa, mutta sinänsä tuo ei itseäni häiritse. Vähän olen miettinyt opettavani Seelan makaamaan pää kokonaan maassa - sillä pää ylhäällä ei noin vilkasmieliseltä yksilöltä voi liikoja odottaa.

Yksilöliikkeistä puolestaan liikkeestä maahanmeno ei osoittanut ehkä parhaimpia puolia. Itse maahanmeno oli tyypilliseen tapaan hyvä (ehkä vähän hitaampi?), mutta lyhyt seuruuosuus oli taas kammottava. P*rkele, kun on onneton ohjaajakin! Seuruutreeniä vaan kehiin - ja paljon. Kehääntulo-osuudessa seuruu oli ihan ok. Se varmasti johtui pitkälti siitä, että otin Seelan sivulle suoraan maasta pienen jännityksen kautta. Luoksetulo oli puolestaan positiivisempi yllätys. Eteentulossa annoin käsiavun ihan vain suoruuden säilyttämiseksi. Perusasentoon siirtyminen oli innokas (vaikka paikka oli liian edessä...). Vauhti hyvä ja kokonaisuus hyvä. 

Saatiin Erika meille apukädeksi ja palkkaajaksi. Jätin kehän laidalle purkillisen märkäruokaa, joka juostiin suoritusvuoron jälkeen yhdessä syömään (tai siis Seela söi...). Vakavasti aloin kyllä harkitsemaan seuraavalle kerralle jonkinsortin jalkapalloa potkittavaksi yms. palkkaamista varten. Tuo ruoka ehkä omalla tapaansa hyydyttää Seelaa, erityisesti noin paikkiksen ja yksilöliikkeiden välillä. Motivointia ja palkkausta on siis syytä miettiä taas eteenpäin. Samalla täytyy miettiä myös sitä viretilan ylläpitämistä kehässä. Tekemistä riittää.