Mätsärihassuttelua

 

Tähän väliin jotain ei niin vakavaa tarinointia mätsäreiden muodossa. 

Mätsärit on epävirallinen, mutta hauska tapa viettää vapaapäivää - ja ainakin täälläpäin niihin kirjaimellisesti menee koko päivä. Paikanpäällä törmää lähes poikkeuksetta tuttuihin, joiden kanssa vuorollaan jännitetään toistemme suorituksia. Ja ainakin pentuluokissa Seela tuntuu olevan melkonen palkintoporsas reippaana omana itsenään. Sitä ei tuomarin kopeloinnit tai hampaiden katselut hetkauta vaan kivalle tuomarille voi toisinaan jopa käydä antamassa pusun. Kehässä se on vaan kovin ylpeän oloinen ja lopettaa turhan häsläyksen välittömästi, kun näyttelypanta pujotetaan kaulaan. Mätsäreissä se selvästi tietää olevansa hyvä! Seela herättää kehässä ja sen ulkopuolella jonkun verran kiinnostusta erilaisuudellaan - Etelä-Pohjanmaalla kun ei briardeihin törmää missään. Hullunkurisiin rotuehdotuksiin viitaten pikkubriardi on toisinaan ylikorkea tiibetinterrieri, kääpiökasvuinen irlanninsusikoira tai trimmaamaton snautseri. Oihvoih! Seela on myös saanut olemuksellaan vakuutettua parikin ihmistä, jonka päähän on vahvasti pinttynyt mielikuva agressiivisesta rodusta. Mä en uskalla väittää, etteikö tekisi pahaa kärpäsellekään (niitä sen verran on sisätiloissa saalistellut...), mutta agressiivisia piirteitä siinä ei ole nimeksikään mitään tai ketään kohtaan. Toisinaan se on vaan niin utelias kaikkea kohtaan.

Ylläolevat kuvat (© Anna-Maija) on otettu eläintarvikeliike Puuhiksen parisen viikkoa sitten järjestämästä hyväntekeväisyysmätsäristä. Päivä aloitettiin jo aikaisin aamulla jälkitreeneistä, joista suoraan napattiin kaveri kyytiin ja huristeltiin paikalle. Ennakko-ilmoittautumisen vuoksi meidän vuoro oli jälleen alkupäässä. Seela oli odotellessa tarjonnut muutamaan kertaan koko temppuskaalansa läpi ja siksi oli kehässäkin melko kontaktinhakuisella päällä. Ravaaminen taas meni niin ja näin, kun koko asfaltin olisi mielellään imuroinut tippuneista herkuista. Taitavasta paristamme huolimatta meitä muistettiin punaisella nauhalla. Punaisten pentujen kehä jatkuin samaan malliin ja loppuviimein sijoituttiinkin toiseksi. Perinteisen pokaalin ja ruusukkeen lisäksi saatiin palkinnoksi pieni säkki Planet Pet -penturuokaa, heijastinjatke hihnaan sekä alennuskuponki hierojalle (tämä siis omistajalle tarkoitettu). Vaikka mitään ruusuketta suurempaa ei hyväntekeväisyyden vuoksi edes odotettu.

Seelan olemus on viimesen parin kuukauden aikana rauhoittunut ja tasoittunut, mistä olen henkilökohtaisesti kovin mielissäni. Sen kanssa touhuaminen alkaa pikkuhiljaa saada aikuismaisempia piirteitä ja liikkuminen paikasta toiseen on tietyllä tapaa helpottunut. Vielä yhdet mätsärit löytyy meidän treenikalenterista ennen virallista kehäkoitosta Seinäjoki kv:ssa lokakuussa. Siellä Seela tulee esiintymään ensimmäistä kertaa junnuluokassa tuomarinaan ruotsalainen Johan Andersson. Muita näyttelyitä ei enään tälle vuodelle olekaan suunnitelmissa. 

Parasta on yhdessä tekeminen

Koirilla on niiiiin tylsää päivät pitkät, kun omistaja saikkuilee kuumeen kourissa. Seela oli harmissaan joutuessaan jättämään tottistreenitkin väliin. Sen kunniaksi kuitenkin sai mennä hetkeksi auton takakonttiin makoilemaan (auto on sen mielestä ihan paras paikka -varsinkin nyt, kun sillä on nykyään ihan oma farmariauto jolla liikkua paikasta toiseen!). Pentu yrittää toisinaan olla kunnon kiusanhenki repiessään villasukkia jaloista ja toisinaan kömpii viereen makoilemaan mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Ollaan katsottu yhdessä pihan lintusia, jahdattu kärpäsiä ja käytetty liian monta tuntia takkujen selvittelyyn -eikä siltä osin loppua tunnu näkyvän.

Maanantaina päästiinkin alottamaan tokoilut ihan uudessa ryhmässä. Me saatiin vuoden treenipaikka IKKJ:n Kokeisiin tähtäävien -ryhmästä, tavoitteena ensimmäiset tokokokeet vuodelle 2014. Tai siitä ainakin lähdetään, jos homma on kutakuinkin hallussa. Tottiksen ja muun pk-puolen touhuilun jälkeen tokopuuhat tuntuu kuitenkin kummallisen vieraalta. Pelkässä alun paikkamakuussa olin ihan kuutamolla eikä sekään loppujenlopuksi ihan putkeen mennyt, kun viereinen perro riensi jatkuvasti Seelaan kiinni (ei onneksi agressiivisin aikein). Omalle vuorolle olin suunnitellut aluksi ytimekkään leikkihetken, perusasennon hiomista ja pientä seuraamispätkää. Toiselle kierroksella otettiin muutama vauhtiluoksetulo ja luoksepäästävyyttä. Seelan ihmisraukkaus nimittäin tuppaa olemaan joskus sen verran ylitsepursuavaa, että treeni on ainoastaan tarpeen. Leikkimisen kohdalla oli pientä...hmmm...malttamattomuutta. Seela ei omasta mielestä mitenkään epävarmasti leiki missään olosuhteissa, mutta sen "ympäristöinnokkuus" asettaa ajoittain haasteita. Kontakti kentällä oli kuitenkin parasta mitä hetkeen on nähty (tai sitten koin vaan herätyksen todellisuuteen). Meillä on edessä vielä niin paljon opittavaa jo pelkästään toisistamme.

Peltojäljelläkin ollaan melko ahkeraan ehditty käydä -verrattuna siihen kuinka kauan kyseisen lajin parissa ollaan touhuttu. Pakko tähän väliin taas kehua, että meidän jälkiporukka on kyllä niin huippuluokkaa ettei toista! Tällä hetkellä taitaa olla kuusi ajettua jälkeä takana. Kaikki tähänastiset on olleet omalla tavallaan onnistuneita. Kaksi viimeisintä on ollut pituudeltaan 40-50m, kaartuneet vaihtelevasti oikealle tai vasemmalle ja vanhenneet noin tunnin. Jokainen askel namitetaan ja seuraava askel alkaa aina toisen kengän päästä -ei siis mennä vielä normaaleilla askelpituuksilla. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että vanhemmiten kulmat saataisiin mahdollisimman "helpoiksi", kun koira on alusta alkaen opetettu työskentelemään tarkasti ja varmasti. Vaikka raskaaksihan tuo tallominen käy pidemmillä matkoilla, on se loppupeleissä sen arvoista. Vauhtia ollaan kokeiltu hidastaa satunnaisilla namikeoilla, joka on osoittautunut ihan toimivaksi keinoksi. Vauhti ei ole enään mahdoton, mutta sitä jatkuvasti työstetään. Ollaan käytetty muutamaan kertaan apuohjaajaa liinan päässä, jotta itse olisin mahdollisimman lähellä auttamassa tai ohjaamassa takaisin jäljelle tarvittaessa. Viimesimmän kerran olin kuitenkin itse liinan päässä ja alkuun Seelaa hämmästytti se, miksi mä sitä hidastelin. Pienen vilkasun jälkeen palautui kuitenkin tehtävänsä pariin ja työskenteli intensiivisesti loppuun asti. Ollaan kerran saatu myös harhajälki matkaan mukaan, kun rusakko paineli tuoreen jäljen läpi. Kyseisessä kohdassa Seela nosti päätänsä ja ohjasin takaisin reitilleen (luuli varmaan jäljen päättyneen...). Seela on kyllä osoittautunut päteväksi jälkikoiraksi eikä välitä omissa maailmoissaan mistään ympärillä tapahtuvasta.

Ensimmäisen yhteisen vuoden tavoite on ollutkin lähinnä luoda pohjia omaan ohjaamiseen ja sen kautta taas lähteä asioita Seelan kanssa opettelemaan. Välillä tunnen olevani pää pyörryksissä kaikesta uudesta opistusta. Vielä meistä ei oo oikeen mihinkään. Ohjaaja ei osaa oikeen mitään vaan heijastaa uusissa tilanteissa melkosta epävarmuutta rauhallisen asenteensa keskeltä. Melkeen hirvittää lähteä syyskuun alussa briardien pk-tottisleirille näin...kädettömänä. Toivon mukaan meitä ei pahalla katota. Me onneksi tykätään oppia ja halutaan kehittyä. Me halutaan vielä joskus olla jotain!

Ensimmäiset jälkitreenit

Ajattelin rustailla erillisen kertomuksen meidän jälki"harrastuksen" alkamisesta, jotta edellinen tarinointi säilyttäisi edes jonkinlaisen mielenkiinnon pituutensa suhteen (ja lisää tekstiä on odottamassa vaikka kunka paljon). Käytiin Seelan kanssa pari viikkoa sitten SPL-Seinäjoen järkkäämissä jälkitreeneissä Koskenkorvan pelloilla. Yhdistys järkkäilee myös jatkuvasti tottis-ja esineruututreenejä, joihin pyritään jatkossa ehtimään mukaan. Tällä kertaa vuorossa oli kuitenkin peltojälkeä, jonka myötä saatiin myös ensitutustuminen kyseiseen treeniryhmään.

Seinäjoella satoi lähtiessä kaatamalla (ei toki yhtä paha kuin toisiksi viimesimmät hakutreenit ukkosmyrskyn keskellä...) ja harmitti hieman Seelan puolesta. Koskenkorvalla paistoi kuitenkin aurinko lähes kirkkaalta taivaalta eikä sateesta ollut tietoakaan -onneksi! Lähdettiin matkaan kimppakyydillä Sonjan autolla. Sitä ennen käytiin kuitenkin koirien kanssa pieni totuttelulenkki taajamassa. Seela oli taas niin onnellinen 13-viikkosesta holskukaveristaan ja mammakoirankin antoi olla vaatimassaan rauhassa. Lenkin jälkeen alettiin ahtautua autoon. On onni, että Seela on noin pieni -mahtuu justiin eikä melkeen apukuskin jalkotilaan istumaan! Lisäksi haettiin matkaan vielä yksi tuttu mudipentu. Hienosti sujui matkat neljän koiran kanssa. Mitä nyt välillä holskut piti keskustelua yllä turhan äänekkäästi... ;)

Meillä oli treeneissä kaikkiaan kahdeksan koiraa, viisi kokeneempaa koiraa ja kolme kokemattomampaa pentua. Pakko kyllä sanoa, että paikalla oli mahtavaa, kannustavaa ja osaavaa porukkaa! Seelan kanssa lähettiin liikkeelle ihan perusteista eli jäljen tallomisesta ja merkkaamisesta.  Tehtiin aluksi ihan lyhkänen 15 metrin jälki, joka vanhentui puolisen tuntia. Päästiin Seelan kanssa ajamaan jälkemme ensimmäisenä ja se olikin intoa täynnä häkistä päästessään ja ihmisiä nähdessään, joten aloteltiin ihan pelkällä rauhottumisella. Palkaksi jäljelle olin ottanut verilättyjä ja loppupalkkana oli cesar-koiranruokapurkki. Sanoinkin heti alkuunsa, etten haluaisi korjailla pennun toimintaa liiaksi sillä tiedän Seelan olevan herkkä liiallisille pakotteille enkä halua pilata sen ensimmäistä suoritusta vaatien täydellisyyttä. "Ensin opetellaan ja sitten vasta vaaditaan" vai miten se menikään :) Itse olin kovin tyytyväinen suoritukseen, Seelalla oli noinkin lyhyellä pätkällä huisin hienoja hoksaamisia. Muutamaan otteeseen kääntyili sivuttain (johtuen varmaan tuulensuunnasta), mutta kivasti piti nenän maassa koko ajan. Kerran ohjasin takaisin jäljelle ja loppuviimein jouduin jo hidastelemaan. Ihkaensimmäiseksi kerraksi varsin onnistunut suoritus.

Ensimmäisen jäljen onnistuessa päätettiin tehdä toinenkin suora, pituudeltaan ehkä noin parisenkymmentä metriä ja vanhentumisaika taas noin puoli tuntia. Tällä kertaa Seelaa sai jarrutella entistä enemmän ja rattaat alkoi pyörimään päässä entistä tiheämmin. Loppuviimein todettiin, että jälki olisi saanut olla huomattavasti pidempi. Parempi kuitenkin kai liian lyhyt kuin liian pitkä. Vaadittiin heti alusta alkaen maahanmenoa loppupalkalla, jotta saataisiin ilmaisua opeteltua jo näin vaivihkaa. Muu treeniporukka tuumasi lopuksi, että jos tuosta ei jälkikoiraa tule niin ei sitten kenestäkään...nyt sitten kai etsin oman paloni lajia kohtaan ;) Huomenna uudestaan!

Ylpeyden arvoinen

Sen lisäksi, että omistaja valmistui toukokuun lopulla liiketalouden ammattilaiseksi, ollaan ehditty puuhailla koirien kanssa vaikka ja mitä - kirjoitustauosta huolimatta.

Sunnuntaina 19.5. käytiin ensimmäisissä pentunäyttelyissä, jotka järjestettiin meidän (toivottavasti tulevan...) agilityseuran toimesta täällä Seinäjoella. Päivälle oli luvattu kunnon kaatosadetta, mutta mittari huipentelikin 30°C täysin pilvettömältä taivaalta koko päivän. Onneksi kuumuudesta stressaaminen jäi toissijaiseksi, kun saatiin paikanpäällä seuraa Noora-kasvattajasta ja Mainio-veljestä. Sisarukset tulivat juttuun erinomaisesti ja Seela olikin illan aivan poikki painihetkistä! Tuomarina kehässä toimi suomalainen Tarja Löfman. Seelan kehäkäyttäytyminen oli normaalia rauhallisempaa kuumuuden takia, mutta liikkeisiin olin ihan tyytyväinen. Seisominen taas meni miten meni enkä takajalkojen asentoakaan ruvennut sen enempää hiomaan (vaikka olis ehkä saanut...). Seela sai veljensä tavoin KP:n ja oli loppuviimein ROP-pentu kivalla ja todenmukaisella arvostelulla. Seuraavan kerran juostaankin sitten junioriluokassa.

"Erinomainen tyyppi, selvä sukupuolileima, hyvä purenta, oikeat pään linjat, vielä kevyt kallo-osa, hyvä pigmentti, tyypilliset rungon mittasuhteet, vielä kevyt rintakehä, samoin eturinta saa vielä täyttyä, hyvin kulmautunut edestä, niukemmin takaa, liikkuu erinomaisella sivuaskeleella, hyvä ylälinja ja häntä, esiintyy edukseen, takana kaksoiskannukset"

2.6. kävästiin Seelan kanssa Sari Heinosen saalispalkkauskurssilla, johon kuului alustukseksi pieni teoriaosuus sekä varsinainen koirakkojen leikityshetki pienryhmissä. Sarilta saa kyllä huimasti kivoja vinkkejä  jo pelkästään kuuntelemalla. Muutamia tärkeimpiä huomioita, lähinnä omaan käyttäytymiseen viitaten, ajattelin listailla ylös:

 - Koira leikkii, ei omistaja! Oon itse turhan aktiivinen leikkitilanteessa (yleinen ongelma kuulemma terrierien ohjaajajilla...). On muistettava jättää pois turhat "riepottelut" ja vetämiset. Leikittäjä on koiralle vaan hyvä vastus.

- Turhat lelun palautuskäskyt unholaan! Seela palauttaa lelut mun luokse automaattisesti, mutta silti mun tapana on "kutsua" sitä luokse -yleensä taputtamalla käsiäni pariin kertaan. Turhaa vahvistan pentua yhdistämään asiat toisiinsa. 

- Leikin lopettaminen on osa onnistunutta leikkimistä! Koira ei saa koskaan lopettaa eikä sitä saa koskaan pyytää lopettamaan leikkimistä kesken vetämisen. Koiran pitää jäädä haluamaan lelua, mutta ei sillä varjolla, että sitä yritetään hyppiä taskusta pois. Lelu saa siis jäädä hyvillä mielin maahan "kuolleena" ja se noudetaan vasta koiran poistuessa - ei siis mahollisimman nopeesti työnnetä treeniliivin taskuun.

Kurssi oli omasta mielestäni onnistunut puolin kuin toisin. Seelan kaytöksestä olin positiivisesti yllättynyt - ei ollut moksiskaan puolikaaressa istuvista katselijoista, leikki ahneesti vieraan ihmisen kanssa ja oli muutenkin hyvässä vireessä molemmilla leikkikerroilla. Sari tykästyi pentuun välittömästi ja lähes ällistyi sen toimintakyvystä ikä huomioonottaen. Tuumasi lopuksi, että noin hyvän hermorakenteen omaavalla briardilla pääsen vielä kuuhun asti - kun vaan muistan oppimaani tarpeeksi hyödyntää ja leikkityyliä vahvistaa. Tästä on siis hyvä jatkaa. Kiitokset seurasta ja videoista Wilmalle! Videoita katsellessa huomasin edellämainitut "ongelmat" selkeästi... Videointia saisi siis harrastaa huomattavasti useammin!

Paimentamassakin ollaan ehditty jo käymään. Koirakoulu Fiilis järjesti 8.6. kertaluontoisen paimennuksen sytyttelypäivän aloitteleville koirakoille. Lähdettiin matkaan vailla sen suurempia odotuksia, lähinnä kokeilumielessä. Oltiin vuorossa viimeisenä, joten saatiin katsella rauhassa muiden paimenten vauhdikasta menoa. Seela käyttäytyi täsmälleen niin kuin osasin odottaa. Tuli aitaukseen rohkeasti ja epäilemättä, mutta aluksi kierrellessä aitausta ympäri, kehitteli itselleen heinien syönnistä sijaistoimintoa jännitykselleen. Pää säpsähti ylös aina lampaiden liikkuessa, osittain ehkä uteliaisuuttaankin. Ensimmäinen kierros menikin lähinnä lampaisiin tutustuessa. Alkuepäröinnit ei kuitenkaan pitkään kestänyt vaan vaihtuivat pian totaaliseen hämmennyksen sekaiseen innostumiseen. Seela alkoi pikkuhiljaa tajuta jutun juonen -lampaathan liikkuu kun niitä takapuolelta ajaa takaa! Välillä ajatus meni turhankin överiksi ja Seela saattoi tarttua kiinni lampaisiin. Loppua kohden meno jonkun verran rauhottui ja käyttöön otetulla kepillä sain helposti puututtua vääränlaiseen toimintaan. Pienen jännitysväsymyksen alaisena keksi helpottaa tehtäväänsä hajottomalla lauma ja jahdata yhtä lammasta kerrallaan... pöhkö! Seela on (kuulemma) oikeen kehityskelponen tapaus eikä se selvästikään yritä lampaita "tappaa" niinkuin monet muut isommat paimenkoirarodut. Seelalla on hirmusen hyvä muisti tekemänsä suhteen, joten luulen sen olevan seuravalla paimennuskerralla taas astetta viisaampi ja rauhallisempi. Oli hauska kuitenkin nähdä tuolta paimennusviettiä löytyvän -vaikka onneksi arjessa moista ei pahemmin ilmene. Ehdottomasti kokeiltava toistekin.



Koirakavereitakin ollaan ehditty käydä moikkailemassa. Jokunen viikko sitten käytiin Lindan luona, jossa Seela sai painella menemään 5kk vanhan huskypennun kanssa. Seela ja Lumia tuli juttuun yllättävän hyvin - molemmilla on tuommonen hieman rajumpi tyyli leikkiä... Myöhemmin seuraksi tuli loput Lindan koiralaumasta. kolme aikuista huskya ja nuori belggari. Seelaa alkuun vähän hirvitti sitä isommat koirat, mutta loppuvaiheessa ei olisi enään halunnut autoon tulla vaan yritti sulautua muiden joukkoon päästäkseen sisälle :P Lisäksi pentu on vetänyt pienet rallit 13 viikkoisen holskupennun kanssa ja yrittänyt lätkiä tassulla 7kk ikäistä havannankoiraa - pienten koirien kanssa leikkiminen ei ehkä ihan oo hallussa. Lisäksi farmarimessuilla tuli vastaan 14 viikkonen musta briardipentu, jota Seelan oli pakko päästä moikkaamaan! Oli niin ihana nähdä muitakin rodunedustajia (ja vielä pentu), jota ei täälläpäin meinaa oikeen olla. Vaikka urospentu huipentelikin melkeen jo Seelan lukemissa, Seela rakastui toiseen oitis. Vaikka toista hirvittikin rajut leikit...

Ja tähän loppuun vielä kokotietoa. Seelalla korkeutta kotimittauksen mukaan siis 60cm ja painoa vaivaset 21kg... Oivan kokoinen ja kevyt agilitykaveri siis kyseessä!

Talo yhden verran hiljaisempi

Alkuvuosi tuntuu liukuvan eteenpäin ripakkaa tahtia ja monenmoista ollaan taas ehditty tekemään ja kokemaan kaikenkarvaisen lauman kanssa. Viime viikolla tuli pitkään odotettu viesti koskien toukokuun alkeishakukurssia. Me ollaan nyt sitten yksi kuudesta valitusta koirakosta, wuhuu! Parisen viikkoa vielä ja päästään ensimmäistä kertaa maastoon Lapualle.

Pääsiäisenä mulla oli hoidossa kaksi ihaninta bulldoggia, Kaisa ja Manu. 

Pakko jatkaa hehkuttamalla meidän toissaviikkoista mätsärireissua, joka kaikesta kylmyydestä ja pitkistä odotteluista huolimatta oli yllättävänkin onnistunut (liekö sitten tuon reissun syytä, että omistaja taisteli koko alkuviikon flunssan kourissa). Mätsärit oli siis toiset laatuaan ja tarkoitus oli lähteä hakemaan meille molemmille kehävarmuutta. Olin ennakko-ilmottautunut jo viikkoja sitten, jonka vuoksi oltiin heti alkupäässä kehäilemässä. Seela liikkui kivasti taas kerran ja seisomisessa oltiin selvästi kehitytty. Tuomari ei kauaa miettinyt ojentaessaan meille punaisen nauhan. Jouduttiin odottamaan vuoroamme nauhakehään noin kolmisen tuntia ja sillä välin pentu pääsi ottamaan päivätorkut auton lämmössä. Monet pennuista jätti leikin kesken kuullessaan pitkistä odotteluista, mutta itse aattelin tilanteen lähinnä hyvänä harjotuksena pennullekin. Illansuussa päästiin kehään muitten punaisten pentujen kanssa ja kaikki muut tuntui niin osaavilta ja valmiilta meidän Seelaan verrattuna. 10 koirakkoa otettiin jatkoon ja yhdeksännen valinnan jälkeen oli jalat jo melko maitohapoilla. Olin huiman yllättynyt, kun tuomari valitsi vielä meidät joukkoon. Se oli mun päässä jo melkonen saavutus siitä koirajoukosta. Neljä parasta sijoitettiin eikä Seela enään jaksanut seistä mitenkään kehuttavasti. Sitten tuli kuitenkin se pentujen parhaan valinta... Tuomari otti pari askelta meihin päin, ojensi kätensä ja kehui meidän olevan pentujen paras koirakko! Olin melkeen hyppiä onnesta, kun tuomari paijaili Seelaa ja kehui sen liikkeitä tajuttoman upeiksi. Suoraan siitä jatkettiin Best In Show -kehään, jossa väsynyt pentu joutui juosta vielä muutaman lisäkierroksen. Meidät sijoitettiin loppuviimein kolmanneksi (neljän joukosta). Päivän tulos siis pentujen PUN1 & BIS3. Koiria oli mätsäreissä huimat 183! Palkinnoksi saatiin jättimäisen pokaalin ja kahden ruusukkeen lisäksi 15kg koiranruokasäkki (Jeppe Kana & Riisi), koiranherkkuja, maitohappobakteereita (+ jotain toista täydennysrehua), pyyhe, Subway-lahjakortti sekä ilmaiseen rokotukseen ja terveystarkastukseen oikeuttava lahjakortti Mai-Vet eläinklinikalle. Kyllä uni maittoi pennulle saavutusten päätteeksi.

Koirakoulu Fiiliksen pentukurssikin on nyt saatu päätökseen. Kurssista oli meille hirvittävän paljon hyötyä varsinkin tuon kontaktin trenaamisen suhteen. Loppuvaiheessa kurssia otettiin paljon erilaisia häiriötreenejä kuten luoksetuloja muiden koirakoiden muodostaman kujan keskellä, paikallaoloa ja pujottelua muitten pentujen välissä. Seela joutui tietenkin myös itse olla  paikallaan muiden koirien juostessa ohi, mutta ei tuntunut moisesta välittävän. Yhdellä kurssikerralla pennut saivat leikkiä keskenään ja Seelan parhaaksi painikaveriksi muodostui mäyräkoira -Fanni. Parivaljakko ei olisi millään halunnut erota toisistaan tunnin päätteeksi. Viimeisen kerran kunniaksi saatiin kokeilla myös agilityputkea (pari kertaa käyty jo hallilla treenaamassa...) ja Seela paineli sen läpi kerta toisensa jälkeen mahoton vauhti päällä. Mutkaputkikin oli aivan huippu. Pessimistisenä (vaiko sittenkin realististisuutta?) en oo asettanut sen suurempia tavoitteita agilityn suhteen, jos luustokuvat tai terveys yleensäkään ei oo kohdillaan. Seela kuitenkin rakastaa agilityhallilla kirmailua yli kaiken ja siitä saisi varmasti oivan agilitykoiran tulevaisuudessa jos tuon innon ja vauhdin säilyttää.

Seela pääsi järkyttämään lenkkiseuraansa pääsiäisenä käymällä pienellä uintireissulla. Käytiin lenkkeilemässä ensimmäistä kertaa Kyrkösjärven reunamilla ja pentu sai sitten painella vapaana menemään. Ei kauaakaan, kun Seela noteerasi kivellä  istuvan harakan ja paineli perään. Juoksi sitten suoraan järveen! Eikä auttanut huutelut. Siellä se oli vedessä. Oltiin aikalailla valmiita lähtemään veteen perään, mutta hetken räpiköinnin jälkeen uiskenteli omatoimisesti takasin. Mä lähinnä pelkäsin sitä, että Seela menee jonkinnäköseen shokkiin veteen joutuessaan ihan pelkästään jo kylmyydenkin takia. Vesi oli onneksi normaalia matalammalla, mutta silti niin korkeella, ettei Seelan jalat osunut maahan. Rannalle takasin tullessaan oli niin onnessaan, että meinas lähtee uudestaan! Tämä briardi ei näytä vettä(kään) kammoksuvan. Meidän arjesta ei tunnu vauhti ja vaaralliset tilanteet puuttuvan.

Ilmotin viimehetkellä itseni kuuntelijaksi lauantaina järjestettävää tottelevaisuus-seminaariin Jyväskylään. Seela lähtee mukaan ja pääsee treffaamaan paria turrisisarustaan reissun yhteydessä. Katotaan mitä tuumaavat toisistaan.

Parin viikon ajan talo on tuntunut yllättävänkin hiljaiselta. Enään ei ole ketään, jonka kanssa väitellä hyvästä musiikista. Ketään kenen kanssa keskustella vihellellen. Tai ketään, joka silminnähden riemastuu huomatessaan jo kaukaa saapuvan salaatinlehden. Pienen siivekkään ja sinisen sydän löi pari viikkoa sitten viimeisen kerran ja Elli nauttii nyt olostaan hyvillä salaattimailla ystävänsä Kallen kanssa. Sani oli murheissaan nähtyään kaverinsa elottomana. Pelastihan tuo urhea luppakorva aikoinaan linnut kissan kynsistä. Vaikka häkki on jo siivottu, joka kerta siitä ohi kulkiessani kuulen mielessäni ne peilin kellot, joita Elli aina rakasti heiluttaa. Nyt on häkki kuitenkin lopullisesti hiljentynyt. Lähes yhdeksän vuotta kului aivan liian nopeasti, sillä muistan tarkalleen sen päivän, kun linnut meille saapui ja lähdin kertomaan kavereilleni  ilosanomaa uusista tulokkaista. Kyseinen päivä oli myös Sanin syntymäpäivä.

KIITOS

♥ Elli 5.8.2004-27.3.2013 ♥