Sivut

lauantai 12. tammikuuta 2013

Hankihirmu sukanmussuttaja



Ylläolevat kuvat ottanut © Taija Linna http://www.setteri.com/
 
Heti ensimmäisenä aloitettava huokailemalla, kuinka lemmikkien omistaminen voikaan välillä olla niin raskasta hommaa... Toissaviikon torstaina Seelalla oli ensimmäiset 12-viikkosrokotukset, jonka yhteydessä tuli pohdittua syitä monenlaiseen muuhun ongelmaan yhdessä eläinlääkärin kanssa. Meidän undulaatti-Ellin löysin häkinpohjalta puolikuolleena haukkomassa henkeään itsenäisyyspäivänä. Vaikka hyvin huonolta asiat siinä tilanteessa vaikuttikin,  orrellaan tuo pieni sininen vielä visertää ja toipui tapahtuneesta yön yli levättyään. Liekö jonkinnäköinen halvaus tai hetkittäinen tasapainohäiriö? Noin pientä eläintä kuitenkaan turha lähteä sen kummemmin tutkimaan. Jouluiltana taas henkeään haukkoi meidän cavaliervanhus Sani. Hengitti pitkän yön niin raskaasti tuskaillen asentojensa kanssa eikä itse auttanut lähinnä kuin tarkkailla tilannetta. Aamulla ei ruokakaan maittanut (tästä viimeistään huomaa ettei kaikki ole kohdallaan...). Maha ei tuntunut olevan erityisen kovana eikä arkana, mutta Sani yskähti pienestäkin painalluksesta. Käytiin siinä sitten pihalla ja kovien ponnistelujen jälkeen ulosteet oli aivan kivikovia. Hetken ulkoilun jälkeen palattiin sisälle ja tuohan riensi suoraa tietä tyhjentämän ruokakuppinsa. Todennäköisesti siis kivuliasta ummetusta, joka paineistanut palleaa, joka taas aiheuttanut yskimisen. Yöllisinä tunteina tuli pohdittua mahdollisuuksia sydänsairauteen (viime vuonna sydän tutkittu kuitenkin terveeksi), kasvaimiin jne. Koskaanhan eivät nekään poissuljettuja vaihtoehtoja ole. Toki saattaisi olla mahdollista, että pentu innokkaana käynyt Sania mahaan tökkäsemässä ja siitä syntynyt jotain haittaa vatsanseudulle, kylkiluihin jne. Hyvin epätodennäköistä, mutta mahdollista. Seelan osalta eläinlääkärireissu meni kuitenkin erittäin hyvin eikä pentu piikkiäkään huomannut herkkujensa lomassa. Seela todettiin terveeksi ja iloiseksi pennuksi, joka kasvaa tasaista vauhtia ollen sopusuhtaisessa kunnossa. Viime viikolla punnitessa painoa oli kertynyt jo 10,1kg ja säkäkorkeus (epämääräsesti mitattuna) noin 42 cm. Kasvaa se niin hurjan nopeeta! Josko uudempia mittaustuloksia saisin otettua vaikka huomenissa. Rokotusta edeltävänä viikkona annettu matolääke sai pennun vatsan sekaisin, mutta hoitui välittömästi Promax-kuurin myötä. Kokeilen tuota Drontalia parin viikon päästä uudestaan ja katsotaan reagoiko pentu siihen vielä toistamiseen. Mistään ruoka-aineista ei kuitenkaan ole havaittavissa herkkyyttä. On se onni omistaa kaksi ahnetta koiraa! 

Töissä mukana ollessaan Seela on nähnyt ja tottunut monenmoiseen. Pentu on saanut rapsutuksia niin lapsilta, miehiltä, naisilta, hattu -kuin silmälasipäisiltä, ihmiset ovat pitäneet sitä sylissä ja se on tavannut hyvinkin erityyppisiä koiria. Ollaan käyty kylässä monenlaisissa paikoissa, käyty seikkailemassa kauppakeskuksessa, autoiltu paljon jne. Mielelläni veisin pentua enemmän erityyppisiin maastoihin. (=täälläpäin lähinnä peltoja....). Hyviä koirakavereita ollaan kerätty muutama ja viimeksi tänään Seela sai painella menemään iki-ihanan irlanninsetteriherran kanssa, kun Taija suostui meidän kanssa Kyrkösjärvelle lähtemään. Rolle osasi toimia pennun kanssa niin hienosti, että normaalisti näykkivä pikkubriardi tunsi saavansa huomiota osakseen eikä tainnut kertaakaan lähestyä kaveriaan suu ammollaan. Pentu on kuluneen reilu kuukauden aikana hurmannut kaikki näkemänsä ihmiset ja tämmönen tuore briardisti on kyllä päässyt testaamaan rotutietämystään erilaisten kysymysten saattelemana. Seela on tunnistettu muun muassa venhäterrieriksi, leonberginkoiraksi, afgaaninvinttikoiraksi ja irlanninsusikoiraksi:D Toistaseksi ei oo kukaan uskaltanut veikata oikein...

Nyt alkuvuodesta/keväämmällä toivotaan pääsevämme jonkinnäköselle pentutokokurssille sekä mahdollisesti järjestettävälle alkeishakukurssille. Agilitya "alotellaan" varmaan ensi kuun puolella halliolosuhteissa rokotusten ollessa kunnossa. Vaikka kurssille ei päästäkään vielä pitkään aikaan, on onneksi olemassa ihania tuttuja, jotka on meitä auttamassa harrastuksen alkuun. Lähipäivinä olen pohdiskellut, josko uskaltaisin pennun ilmottaa Tampereen näyttelyihin toukokuun alkuun. Pentuluokan alaikäraja umpeutuisi juuri edellisenä päivänä eikä Tampere olisi matkanakaan paha. Mielenkiinnosta kävisin tuon kanssa pentukehässäkin (nyt kun siihen olis ensimmäistä kertaa mahollisuus). Saas nähdä. Kiinnostus näyttelyihin ei ole (ainakaan tällä hetkellä) mikään valtava, mutta haluaisin ehdottomasti kuulla ja saada palautetta mitä tuosta ajan myötä kehittyy. Rauniokoirana Seela olisi varmasti ihan omiaan. Ei epäröi oikeestaan minkäänlaisia ympäristöjä (liukkaat alustat, pimeät ja ahtaat paikat...). Päinvastoin tuntuu, että pentu janoaa vastaavanlaisia tilanteita ja haasteita. Sani taas selvästi aristelee korkeita paikkoja ja ylittää sillatkin tasaisen hitaasti kommandotekniikalla. Meillä on kuitenkin vielä kauan aikaa löytää yhteiset harrastuksemme!

Huomenna suunnataan pentutapaamiseen Längelmäelle ja innolla jo odotellaan muitten sisarusten ja rotutovereiden näkemistä!

7 kommenttia:

  1. Kiva blogi!
    Mitä kautta lisäät kuvat?
    vastaathan takaisin blogiini, kiitos:
    oikeitaunelmia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Jos tuutte Tren näyttelyyn, niin meille saa tulla yökylään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidämpä mielessä ;) Oon tosiaan vähä miettiny tuon Tampereen ja Sjoen pentunäyttelyiden välillä...

      Poista
  3. http://hetawagirl.blogspot.fi/2013/01/meidat-haastettiin.html
    Teirät on haastettu! :)

    VastaaPoista
  4. Jaa, tänne te olette siirtyneet, hyvältä näyttää ja uusi pentukin näköjään on jo talossa. :) Tosi suloinen! Ja blongasin meidät tuolta linkkilistalta kiitos siitä! Liityin lukijaksi.

    VastaaPoista
  5. Joo, blogi koki osoitemuutoksen :) Uusi harrastuskaverikin tosiaan taloon saapunut kolmisen kuukautta sitten, Sanikin uudesta kaverista alkanut pikkasen pitämään...;)

    VastaaPoista