Treenikertomuksia

Sainpahan taas aikaseksi rustailla ylös viime viikkojen treenejä. Agilityn ja tottiksen parissa ollaan touhuttu ahkeraan, mutta hakuilut tuntuu jääneen aikoja sitten talvitauolle. Ensi kaudesta on jo kovasti käyty keskusteluja ja meillä taitaa olla ihan lupaava ryhmäpaikka tiedossa. Ensi vuosi olkoon siis aktiivinen erityisesti haun osalta!

Voinen myös sanoa, että tällä hetkellä ärsyttää valtavan paljon! Meillä on nimittäin taas täitä. Sani oikeen kuhisee niitä ympäriinsä (keväällä se onnistuikin ne yllättävän hyvin välttämään), mutta Seelasta olen löytänyt vasta muutamia. Hassua, sillä Seela nimenomaan on se joka halleissa ja ihmisten ilmoilla kiertelee ja on rapsutellut itseään jo jonkun aikaa (mutten mitään ihmeellistä ennen tätä päivää sen iholla huomannut). Käväsin samantien illasta apteekissa tsekkailemassa vaihtoehdot, mutta sen verran suolaiset hinnat oli noilla "reseptivapailla" ampulleilla kahdelle koiralle, että suunnistin suosiolla aamusta klinikalle. Ja nyt on taas Strongholdit pistetty niskaan - seuraavaksi pestään ja harjaillaan, ja imuroidaan. Eikä tässä vielä kaikki. Seela yskii nyt kolmatta päivää - köhii ja kakoo aika pahasti välillä. Pentukoira on ollut niin allapäin - kaikki lelutkin on kielletty, kun samantien innostuessaan alkaa yskittämään :( Mikäs siinä - kaikki taudit vaan samaan kasaan. Kennelyskätapauksia on kyllä treeniporukoissa nyt paljon muitakin. Pakkolomalla, taas kerran. Seela tuntuu kehittelevän myös toisia juoksujaan, joten taitaa koko loppuvuosi olla aikas rauhallinen.

Siirrytään nyt kuitenkin iloisempien asioiden pariin. 

Agilitya kohtaan Seela on syttynyt ihan täysillä ja viimeiset kolme treeniä on olleet oikein onnistuneita. Eiköhän me ensi vuoden puolella saada itsemme ihan kisakuntoon asti - jos nyt terveenä säilytään. Keppien tilanne on ihan hyvä; rytmiä ja varmuutta haeskellaan. Vauhti kepeillä on ok, voisi olla kovempi, mutten toisaalta ainakaan vielä näe syytä nopeuttaa, koska silloin teknisyys kärsii aika pahasti yhtään näin mielenvilkkaalla koiralla. Puomi on aika varma, sitä ei jännitetä yhtään, päinvastoin, joskus meidän täytyy käydä rauhoittava keskustelu ennen sinne kiipeämistä... Pari kertaa on tultu alas ryminällä, kun keskittyminen jäi jonnekin matkalle. A:n juoksareita ollaan työstetty ahkeraan ja pikkuhiljaa täytyisi siirtää se esteelle. Meillä ei vain seuralla ole säädettävävää A-estettä, joten sinänsä aika harmi. Täytyy kai hyödyntää kotipihan vähäisiä maastoeroja tähän tarkoitukseen... Renkaalle lisäillään vain varmuutta ja keinukin on edennyt uskomattoman nopeaan tahtiin harjoitusmäärän(kin) huomioiden. Viimeksi keinun alla oli minipöytä ja pehmuste eikä viimeisillä toistoilla hiljennetty yhtään alastuloissa. Toisaalta haluaisin opettaa Seelan juoksemaan ihan täysillä keinun päähän asti, muttei se ainakaan vielä kestäisi kovaa pudotusta/paukahdusta alas. Nyt se on tosin oivaltanut, että on itse vastuussa kolauksesta. Luodaan nyt siis ensin pohjia kunnolla. Ongelmana meillä on tällä hetkellä ylösmenokontaktit. Olen yrittänyt pohtia erilaisia vaihtoehtoja niidenkin työstämiseen ja saattaa olla, että "speedbumpien" avulla yritän saada askellusta lihasmuistiin. Länkien kannalla en ole alkuunkaan, enkä haluaisi hidastellakaan koiraa ylösmenokontaktilla. Joku suositteli huikkaamaan koiran nimeä tms. ennen estettä, jolloin huomio kiinnittyisi ohjaajaan ja askellus hieman hidastuisi. Seela on kuitenkin toisinaan niin tohelo, että sitä myöten saisin sen pahimmillaan juoksemaan vaan päin estettä...tai näin mä sen näkisin omassa pienessä päässäni :D

Tokoinnostus on palannut pitkästä aikaa. Kävin pari viikkoa sitten kouluttamassa entistä tokoryhmääni ja jotenkin aina oma mieli avartuu muiden kanssa erilaisia asioita pohtiessa. Taitavia junnukoiria oli koko ryhmä täynnä ja hymy huulilla jatkoin sen jälkeen omiin treeneihini, jonne oli saapunut Saara meitä kouluttelemaan. Nelituntisen koitoksen seurauksena treeni-into lisääntyi reippaasti ja Seela oli vuorollaan aika pätevä, keskittynyt ja säpäkkä. Tehtiin liikkuroitu liikkeestä maahanmeno, hinkattiin hyppyä ja seisomista. Seela oli huvittava, kun se vihdoin keksi mikä hypyssä on ideana! Seisomistreenejä ollaan tehty nyt siihen tyyliin, että nakkelen nakipalan poispäin itsestäni ja kun Seela palaa luokseni niin stoppaan siihen. Tavallaan samalla tulee treenattua luoksetulon stoppeja, mutta tarkoitus on jalostaa ajatusta vielä eteenpäin ja jossain vaiheessa liittää seuruun yhteyteen.

Viime viikon treeneihin ei olisi millään tehnyt mieli lähteä; ulkona satoi kaatamalla ja oli jo pilkkopimeää. Onneksi tuli lähdettyä! Teemana meidän treeneissä oli hyppy, nouto, seisominen ja luoksetulo. Hyppy alkaa tuntua jo hyvältä. Innokas ja lennokas, saisi ylettyä ehkä hieman pidemmälle. Luoksetulon ongelmana on hiippailu. Seelallehan on tuo eteentulo ollut aina hirmusen hankala ja valtavan määrän olen saanut tehdä toistoja sen suhteen. Kotioloissa se kyllä hakeutuu mielellään eteeni nakinpalan toivossa, mutta kokonaisena liikkeenä sitä todennäköisesti ahdistaa tuo edelleen sen verran, että se heijastuu hiippailemisella. Se lähtee kovaa, mutta ennemmin tai myöhemmin siirtyy jonkinsortin ennakoivaan bortsumoodiin. Nyt sitten ollaan otettu vain vauhtiluoksareita niin, että vapautan sen aina ennen kriittistä hiippailukohtaa. Enkä nyt ainakaan hetkeen yhdistä eteentuloa tähän mukaan. Nouto on sen mielestä superkiva liike, kapulan pito on hyvä, eikä mälväilyä enää juurikaan näy. Vieläkin toivoisin tähän lisää vauhtia ja voimaa, varsinkaan jos pk-juttuja ajatellaan. Apukäsi olisi tarpeen tähänkin hommaan.

Keskiviikkoilta, 8 astetta pakkasta ja parituntiseksi venyneet ulkotreenit omalla tottisporukalla...lajinvalinta kysymys :D Seela teki henkilöryhmää, suoria perusasentoja ja seisomista. Uusi, vieras kenttä ja ilme tottisteluun oli omasta mielestäni hyvä(!). Ongelmana irrotukset (tämä on mun mielestä Seelan kanssa jopa hyvä ongelma...) ja kurin puute, joka sinänsä on mielestäni mennyt paranemaan päin. Perusasennot on alkanut mennä "jostain syystä" vähän vinoiksi ja edistäviksi, ja nyt ne onkin tehotreenissä aina ruoka-aikoina. Hetkeen ei olla tämän porukan kanssa käyty treenaamassa ja kuulemma vietillisesti Seela on kasvanut. Sen leikki on parempaa ja varmempaa. Toki semmosta lelun mälväämistä olen yrittänyt vahvistaa pois - ihan vain sillä, että jos se ote ei saaliissa pysy niin ei se saaliskaan suussa pysy. Ja Seela on aina ollut kova tyttö leikkimään - kiitos vain kasvattaja-Nooralle hyvästä pohjatyöstä :) 

Annan hierottavana käytiin puolestaan toissaviikolla, vähän turhan pitkän tauon jälkeen. Seelalla ei mitään vakavia jumeja, joskin niitä pikkujumeja oli vähän joka paikassa. Edellisellä kerralla vasen puoli oli kauttaaltaan jumissa. Niskat on hyvin parantunut kesäisestä äksidentistä eikä Seela muutoinkaan tunnu välittäneen tapahtumasta yhtään mitään. Osteopaatinkin käsittelyssä oltiin syyskuun puolella eikä sieltä löytynyt muuta ihmeellistä kuin se tyypillinen; hieman jumissa oleva rangan ylimenoalue. Polvethan Seelalla naksuu jonkun verran, mutta mitään luksaatioon viittaavaa niissä ei kuitenkaan ole, kuten Ventelällä jo maaliskuussa todettiin. Jaana-Kaisa käski tulevaisuudessa tarkkailla noiden polvien tilannetta, että vaivaavatko mitenkään ja hoidon yhteydessä aina tsekataan. Se voi toki vielä johtua siitä, ettei Seelalla hirveesti ole vielä lihaksia ympärillä tukemassa. Mutta Seelahan on tunnetusti aika rämäpäinen tyyppi ja noita polviaan on kolautellut aika pahasti paikkaan jos toiseen mm. hakumetsässä... Pessimisti ei pety.

Valokuvauksellista

Törnävän saari, lempparipallo, ilta-aurinko ja kamera - niistä oli meidän iltalenkki tehty. Tässä teille lukijoille jaettuna lempparikuvat - ei mulla muuta :)

2-vuotias!

Seela täytti sisaruksineen 2-vuotta! Uskomatonta kuinka nopeasti aika kuluu. Kovinkaan aikuisia meillä ei kuitenkaan tunnuta olevan vaan sama pentumainen olemus ja hössötys kuuluu osaksi arkipäivää - ja hyvä niin. Turkki on kovin vaalea edelleen, mutta karvanmäärä omaan makuun juuri sopiva. Pidän erityisesti Seelan sievästä ja kevyestä olemuksesta, sillä etenkin agilityssa se on oikein näppärä tapaus. Ja aika valloittava tyyppi luonteensakin puolesta.

Selailin joku aika sitten Suurta koirakirjaa, jossa oli briardin rotuesittely aika Seelan näköinen.

"Kumppanikseen se valitsee vain yhden henkilön. Sen käyttäytymiselle on ominaista rajaton kärsivällisyys. Sen kannattaa antaa toimia myös omatoimisesti, sillä se on hyvin aloitekykyinen ja herkästi oivaltava. Se kieltäytyy työstä, jos sitä ryhdytään auttamaan, koska siten osoitetaan ettei sen kykyihin luoteta. Se ei siedä epäoikeudenmukaisia rangaistuksia, vaan näyttää loukkaantumisensa ja käyttäytyy syyllistä kohtaan välinpitämättömästi. Se tajuaa oman asemansa ja osaa myös ilmaista sen. Se tajuaa, milloin on otollinen hetki tehdä jokin jekku ja on hyvin tyytyväinen saadessaan ihmiset nauramaan. Lyhyesti sanottuna briardilla on ainakin kuusi hyvää ominaisuutta; kiintymys, herkkyys, arvokkuus, huumorintaju, älykkyys ja muisti."

Briardien aksapäivä!

Sunnuntaina oltiin Jyväskylässä kera 14 muun briardin (Eikka, Kipinä, Zelda, Sinko, Naava, Jumpe, Peippo, Tälli, Lotta, Lelu, Surri, Helmi, Alma & Pepe). Sinne meille oli järkkäilty yhteinen agilitypäivä Julia Kärnän opetuksessa, koirakeskus Haukkuvaarassa. Ja koulutukseen oli ilmottautunutkin monenmoista aksakaveria nelikuisesta pennusta kokeneisiin kolmosluokkalaisiin. Paljon erilaista oppia tuli siis ihan vain muitakin katsellessa. Monet ohjaajista olivat itselle uusia kasvoja, vaikka näin netin välityksellä lähes kaikki tunsikin. Menossa mukana oli myös Seelan Eikka-veli.

Halli oli oikein kiva, "tiivistunnelmainen" omaamme verrattuna. Julialla oli kyllä paljon hyviä ajatuksia ja operantti tyylinsä sopi ainakin tämmöselle herkälle oivaltajakoiralle. Ensimmäistä kertaa kouluttajakin tuntui saaneen Seelasta aika realistisen kuvan. Monesti sitä nimittäin ollaan pidetty "aika kovana", vaikka todellisuudessa on hyvinkin pehmeä - ainakin omille virheilleni. Se haluaa vain kovasti tehdä parhaansa asiassa kuin asiassa.

Tämän tekstin kuvista kiitos Harrille!

Leikkelin edellisenä iltana Seelan kynsiä ja seuraavana aamuna olikin yksi auennut. Se ei onneksi enää vuotanut perille tullessa, mutta vuoroaan odotellessa Seela oli taas järsinyt sen auki. Ei se onneksi ulkoisesti ihmeempiä siitä välittänyt, mutta radalla selvästi oli varovaisempi ja hitaampi. Oma moka tietysti. Tehtiiin Julian kanssa kaksi kierrosta, josta ensimmäinen meni lähes kokonaan renkaan parissa. Tuo esteistä Seelalle varmasti haastavin, jonka kanssa oltiin jo hyvälle mallille päästy. Harjoiteltiin irtorenkaalla meille ihan uudella tavalla niin, että Seela joutuu hakemaan renkaan ennen kuin saa palkan, vaikka palkka olisikin siihen nähden suorimmassa linjassa. Aika nopeasti Seela asian hoksasi ja treeni rupesi tuottamaan tulosta. Ehkä me jatketaan vieläkin irtorenkaan parissa hahmottamista ja esteen hakemista. Valmishan se ei selvästikään ole.

Toisella kierroksella tehtiin ratapätkää ja Seela oli ihan erilainen kuin koskaan ennen - tuon jalan sitä oli pakko vaivata. Takaakiertoja se ei ajatellutkaan hyppäävänsä, vaikkei niissä ole koskaan ollut mitään ongelmaa (paitsi se etten mä oikeesti osaa niitä ohjata...). Ja ihan oikeesti, mä jouduin sitä putkessakin kannustamaan?! Se ei ollut kyllä yhtään oma itsensä, vaikkei muitten silmään ehkä niin pahalta näyttänytkään. Ja tietenkin itse otin tilanteesta valtavasti paineita ja Seelan itsetunto alkoi hiljalleen romahtamaan. Juu, ei mikään meidän päivä kyllä :D Kuvissa se kuitenkin näyttää ihan juoksevan, vaikka omasta mielestä meno oli hitaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Harmi, koska tuo rata olisi ollut varmasti sen mieleen. Enkä viitsinyt sitä määräänsä enempää riepottaa lelupalkalla, joten joutui tyytymään pelkkiin nakinpaloihin. Ja sekös vasta kurjaa olikin.

Mutta paljon uusia ideoita ja ajatuksia jäi matkaan. Ja nyt olen mm. entistä varmempi, että lähdetään opettelemaan vähintään A-esteelle juoksukontaktit. Näin isoa ja vauhdikasta aksakaveria, kun on turha rasittaa kontaktille pysäyttelemällä. Joten... jos jollain on omakohtaisia kokemuksia a-esteen kontaktien opettamisesta boxin/laatikkomenetelmän avulla niin otan mielelläni niin hyviä kuin huonoja puolia vastaan!

Seuraava treeni saa olla kyllä huisin helppo ja hauska tämänkertaisen epäonnen vuoksi. Ensi kuulle ajattelinkin ottaa omatoimitreenioikeuden ja kaverin kanssa suunniteltiin, että käytäisiin kerta viikkoon ottamassa lyhyesti hyppytekniikkaa ja toisena päivänä jotain ohjaustekniikkaan/estesuorittamiseen liityvää, ja torstaisin sitten tottakai meillä on omat ratatreenit. Ratatreeneissä ei kuitenkaan määräänsä enempää voi yksittäisiä juttuja hinkata.


Kiitos taas mukavasti briardipäivästä kaikille osallisille, uusille ja vanhoille tuttavuuksille! :)

Möllien rata näytti kutakuinkin tältä.

Namimasuhippo ja muita palkintoja...

Viikonloppu vietettiin pitkästä aikaa Ähtärissä. Seela pääsi näkemään "serkkukoiriaan" ja rakastamaan muorilassa asustelevan Hessun piloille. Lauantai-aamusta käytiin tekemässä myös onnistunut esineruututreeni lähimetsässä ja muisteltiin pitkästä aikaa tottisjuttuja.

Sunnuntaiaamuna heräiltiin jo aikasemmin, jotta ehdittiin hyvissä ajoin takaisin Seinäjoelle. Ei olla koko vuonna ehditty yhteenkään mätsäriin ja nyt kesälomani viimeisenä päivänä meillä oli vihdoin siihen mahdollisuus. Vähän ennen kotiinpääsyä sain kuitenkin puhelun, että olin unohtanut kotiavaimeni sille tielle. Autossa oli onneksi mukana treenilaukku, josta pikaisen tutkailun jälkeen sain kasattua kamalimman näyttelysetin ikinä - hieman jo kulahtanut leveä Hurtta-panta sekä metrinen tottishihna. Rokotusasiatkin sain onneksi hoidettua ilman lukkojen takana ollutta todistusta. Seela oli kehässä heti ensimmäisessä parissa. Se käyttäytyi tosi nätisti tuomarin käsittelyssä (ei tainnut etupää nousta kertaakaan ylös!). Liikkeet sain nyt myös kauniisti esille ja sain olla tyytyväinen. Seelahan tuppaa näyttelytilanteissa helposti "ahdistumaan", enkä vain keksi mistä se johtuu - sillä omalla olemuksella ja sanoilla yritän sitä aina parhaani tsempata. Ja ryhmäkehät onkin yleensä hankalampia. Tällä kertaa kuitenkin Seela edusti todella hienosti, liikkui kauniisti ja seisoi keskittyneesti. Meidät valittiinkin siten isosta joukosta ensimmäisenä jatkoon. Eikä kauaakaan, kun koko joukko sijoiteltiin ja tukkakoira valittiin ensimmäiseksi! Tuloksena siis SIN1. Voitettiin mm. ruokapussi ja muita HHC:n sponsoroimia herkkuja. Ja Seela tottakai ansaitsi uuden namimasuhippo - lelun, joka oli otettava käyttöön samantien. 

Meitä kävi mätsäripaikalla moikkaamassa eräs entinen briardiomistaja. Kaksi vuotta sitten oli kuulemma joutunut luopumaan omasta mustastaan, kunnioitettavassa 15 vuoden iässä. Pienen koiranetin tutkiskelun jälkeen kyseessä taisi olla joku R-pennuista yhdistelmästä Bitjuus Piscara & Kannusjalan Aadolf (-97). Ja nyt oli oma koirakuumeensa valtava.

Hulvattoman totinen kaveri tämä Seela ♥


Seelan kanssa on oikeesti niin kiva aksailla! Se on aina niin reippaana ja tosissaan. Yksittäisiä esteitä ollaan treenattu paljon erikseen ja hyvältä näyttää. Viime aikoina erityisesti rengas ja puomi on joutuneet syynättäväksi ja se on tuottanut selvää tulosta. Puomilla Seela sai kouluttajalta kehuja silminnähden parantuneesta kehonhallinnasta. Keppienkin kanssa täytyisi lähteä rohkeasti etenemään. Keinuharjoitukset ollaan myös aloitettu ja ovat menneet paljon paremmin, mitä osasinkaan kuvitella. Viimeisissä ohjatuissa muisteltiin alkuun pari toistoa niin, että meillä oli pehmuste ja maksipöytä alla (eli pudotusta ei paljoa tullut). Ne sujui kuitenkin niin mallikkaasti, että vaihdettiin tilalle minipöytä - ensimmäiset toistot kouluttaja oli tukemassa ja hiljalleen lisättiin vaikeustasoa. Pistettiin toinen nakinpala ihan keinun päähän ja toinen "alastulo-osuudelle" niin, että Seela tosissaan oppisi itse painamaan keinun alas. Vähän sitä jännitti, mutta toisaalta oikein kyttäsi keinulle pääsyä. Pidemmät ja haastavammatkin radat sujuvat hienosti.

Yhdet hyppy-putkiluokka epiksetkin käytiin kokeilemassa keskiviikkona Kauhajoella. Nollaradanhan Seela teki ja ainoana maksiluokan osallistujana pääsi ykköspallille. Radalla "haastavin" taisi olla tuo kahden ensimmäisen hypyn kulma toisiinsa. Muutoin meno oli pelkkää suoraa. Ihan liikaa TAAS jännityksissäni etenin putkille asti, kun Seelan olisin voinut ihan turvallisesti lähettää vaikka jo heti ykkösputkesta eteenpäin. Nämä supermöllit on Seelalle tosi helppoja, mutta koska kontaktit ei ole vielä kunnossa niin en niitä viitsi lähteä mölliluokkaankaan sössimään. Ulkokentällä me ei olla koskaan treenattu (paitsi pentuaksa puolivuosikkaana), joten uudet esteet ja erilaiset kentät tulee tarpeen. Ihan nopeimmillaan Seela ei ollut, mutta sai itsestään jo aika paljon kulutettua ennen rataa. Kuten palkintojenjakaja sille tuumasi "sulla on näköjään melko kevyt etupää" viittaamalla Seelan pomppuloikkiin :D

'

Tässä on sitä jotain... :D