Sivut

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Luustotulokset

Maanantaina koitti pitkään kauhisteltu päivä - Seelan viralliset luustokuvat. Briardeilla (ja kuten muillakin vähän isommilla roduilla) lonkkatilanne on valitettavan huono. Siksi reissuun lähdettiinkin melko realistisin ajatuksin. Lonkkatuloksiin voivat vaikuttaa niin monet asiat yhteydessä toisiinsa. En jaksa uskoa, että "vääränlaisella" ruokinnalla tai liikunnalla saa koiraansa kovin helposti pilattua. Toki edellämainitut osaltaan tukevat ja vahvistavat kehittyvää koiraa. Suurin paino tulee varmasti koiran perimästä - joskin senkin osalta koetaan välillä yllätyksiä. Koskaan ei siis kannata olla liian varma. Mistään. Seelalle lähtiessä tuumasinkin, että katsotaan ajellaanko kotiin itkien vai nauraen. Ei tehty kumpaakaan, mutta ajeltiin kotiin hymyillen. Suupielet vienosti ylöspäin.

Käytiin kuvattavana Kankaanpäässä eläinlääkäri Kari Ventelän luona. Paikalla oli yhteensä neljä pentuesisarusta, ja yhtä lukuunottamatta koko pentue on nyt läpivalaistu (ja olipas muuten kiva nähdä sisaruksia omistajineen taas pitkästä aikaa! Seela näyttää olevan ainut värinsä totaalisesti vaalentanut, muut oli ihan vielä näyttelykuosissa...). Seela tsekattiin läpikotaisin polvien, selän, lonkkien ja kyynärien osalta. Polvissa, kyynärissä tai selässä ei ollut mitään moitittavaa. Kaularangan laajemmassa kuvassa oli yhdessä nikamavälissä näkynyt kuin vähäistä kalkkeumaa ja tuo väli oli varmuuden vuoksi kuvattu lähempää. Mitään ei onneksi löytynyt. Lonkkien kohtaloa odotin erityisen kauhuissani, sillä kahdella aiemmin kuvatulla sisaruksella tulokset eivät olleet ihan toivottuja. Tuntui, että Seelaa kuvailtiin vähintään kaksi kertaa muita kauemmin (vaikka otettiinhan siitä enemmän kuvia ylipäätäänkin..) ja jännitys senkun kasvoi odotellessa. Loppuviimein päästiin kuitenkin kuulemaan tuomio. Lonkat olivat sopivan tiiviit, mutta lonkkamaljat saisivat olla syvemmät ja symmetrisemmät. Muuten kuulemma ihan kelvollinen yksilö. Virallisia lausuntoja ei kauaa tarvinnut odotella, sillä jo seuraavana aamuna oli sähköpostiin ilmestynyt viesti niiden saapumisesta. Makselin samantien lausuntomaksut pois ja sain lukea hyvät uutiset. Lonkkien arviona B/B ja kyynärien 0/0, aivan niinkuin Ventelä oli arvioinut. Mahtavaa!

Nyt siis voidaan hyvillä mielin jatkaa harrasteluita ja uskalletaan ottaa agilitykin valikoimaamme. Itseasiassa ryhmäpaikka on jo hallittavuustestin päässä... Vaikka Seela rakenteeltaan onkin melko kevyt ja pienikokoinen, ykköskyynärillä ja ehkä jopa niillä C-lonkilla olisin luovuttanut paikan jollekin muulle. Vaikka meidän viikkotreenimäärä agilityn suhteen onkin niin vähäinen, olisin saanut hyvän syyn keskittyä muihin juttuihin. Mutta heikommilla tuloksillakaan ei harrastamista oltaisi lopetettu missään tapauksessa. Eikä toivottavasti yksikään harrastuskoira menetä arvoaan vain astetta huonomman luustotuloksen takia. Luusto tarvii lihasta tuekseen ja aktiivinen koira aktiviteettia pääkopalleen. Toki on omistajan päätettävissä kuinka raskaana harrastaminen pysyy niin lajin kuin treenimääränkin suhteen. Me uskalletaan jatkaa vähintäänkin samaan malliin. Huh, nyt saa huokaista helpotuksesta.

Allaolevissa kuvissa lonkat B/B, rintaranka & kyynärät 0/0.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Nyt uskaltaa hyvällä omatunnolla jatkaa harrastamista :)

      Poista
  2. Onnea tuloksista! Meillä jännitys tiivistynee loppukesästä/syksystä, sillon ois tarkotus käyttää Frini kuvattavana... :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hui, ei kauaa kun teidänkin aika koittaa - pidetään siis peukkuja tuloksille! :)

      Poista